Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.

Laulaminen tekee hyvää! Yhteislaulutilaisuus

Kuva
Järvenpään kirjasto järjesti 10.3.2014 jo perinteeksi muodostuneen yhteislaulutilaisuuden. Aiheena oli tänä vuonna riparilaulut. Paikalle saapui mukavasti porukkaa laulamaan lauluja, jotka saattavat olla ajankohtaisia vaikkapa ensi kesän tulevissa rippikouluissa - tai sitten muistelemaan vanhoja tuttuja kappaleita vuosien takaa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston ja Järvenpään Seurakunnan kanssa. Paikalla oli paljon musiikkiopiston opiskelijoita esilaulajina ja soittajina. Heidän lisäkseen tapahtumaa luotsasivat musiikkiopiston opettaja Heli Ahvenainen-Saaristo Markku Perttilän kanssa. Markku Perttilä on mukana uutta Nuoren Seurakunnan veisukirjaa työstävässä toimituskunnassa. Yhteislaulutilaisuuksissa on ollut vuosien varrella todella vaihtelevia aiheita. On laulettu mm. suomipopin klassikoita, elokuvamusiikkia ja Georg Malmstenin lauluja. Ensi vuoden yhteislaulutilaisuuden aihe on vielä auki, joten otamme ideoita ja ajatuksia vastaan v

Haydnin huumori yllättää

Kuva
Sinfonioitako kuulokkeisiin? Täytyy myöntää, että konserttojen ystävänä olen yleensä hiukan vierastanut sinfonioita. Niitä on tullut kuunneltua lähinnä konserteissa: siis kun on mennyt kuulemaan vaikkapa pianokonserttoa, ja sitten on väliajan jälkeen soitettu joku sinfonia. Viime aikoina olen kuitenkin yllättänyt itseni yhä useammin kuuntelemasta sinfonioita myös kotona!   Juttu lähti siitä, kun luin kesällä Kai Maasalon kirjaa Suuri sinfoniamusiikki Haydnista Sibeliukseen . Olen aina tykännyt valita mökkilukemiseksi jotain tavallisesta poikkeavaa, joten tämä v. 1956 julkaistu opus vaikutti juuri sopivalta. Linnunlaulun ja ukkosenjyrinän keskellä olikin mukavan nostalgista lukea vanhan ajan tietokirjaa! Kirjassa käydään läpi sanallisesti kuvaillen suurten sinfonikkojen tärkeimmät teokset. Oman mausteensa lukemiseen tuo entisajan suomen kieli: tässä kirjassa esim. lyyrinen onkin 'lyyrillinen', energinen 'täynnä toimintatarmoa' jne.   Kirja lähtee liikke