Kirjailijavieraana Katja Kettu





Katja Kettu, joka on tällä hetkellä yksi arvostetuimmista nykykirjailijoistamme, toi raikkaan tuulahduksen kirjallisuuden maailmasta vieraillessaan Järvenpään kirjastossa tiistaina 19. tammikuuta. Rovaniemeltä kotoisin oleva Kettu on valmistunut Turun Taideakatemiasta animaatio-ohjaajaksi ja opiskellut Tampereen yliopistossa kotimaista kirjallisuutta.

Katja Kettu on yhteiskunnallisten ja historiallisten romaanien kirjoittaja. Katjan mukaan tarinankerronta on kulkenut perinteenä heidän suvussaan. Häntä kiinnostavat menneisyys ja aiempien sukupolvien tarinat. Hän on aina halunnut kirjoittaa. Sihteeriä hänestä ei tullut, vaikka opinto-ohjaaja kirjoittamista rakastavalle Katjalle ammattia suosittelikin. Animaatio-ohjaajaksi valmistuttuaan hän teki animaatioelokuvia, mutta suuntasi sitten lahjansa ja taipumuksensa kirjoittamiseen.

Esikoisteos Surujenkerääjä (2005) on kirjailijalle rakas kirja, vaikkei se hänen mukaansa universumia räjäyttänytkään. Se on nuoren naisen kasvukertomus ja suvun tarina. Kirja sai Tiiliskivi-palkinnon. Toinen kirja Hitsaaja (2008) on Niila-nimisen hitsaajan tarina syyllisyydestä, vastuusta ja vapaudesta. Vuonna 2011 ilmestynyt Kätilö on Lapin sodasta ja saksalaisista kertova kirja, vahva rakkaustarina. Siinä on otettu aineksia Ketun isoäidin sota-ajan kokemuksista kanttiinissa ja sairashuoneella. Kätilö voitti useita kirjallisuuspalkintoja ja se on käännetty yli 20 kielelle. 

Kirjailija rakastaa suomen kieltä ja hän on keksinyt myös omia sanoja, joita onkin ollut haasteellista selittää hänen kirjojensa kääntäjille. Ketulta onkin toivottu kettu-suomi sanakirjaa hänen kirjojensa lukemisen helpottamiseksi. Kätilöön perustuva elokuva tuli ensi-iltaan syyskuussa 2015. Novellikokoelman Piippuhylly Katja Kettu kirjoitti rakkaudesta novelliin. Alkusyksyllä 2015 julkaistu Yöperhonen on kirjailijan viides kaunokirjallinen teos. 
 
Ketulla on tällä hetkellä kaksi kirjoitusprojektia, jotka pitäisi saada valmiiksi 31.tammikuuta mennessä. Hän kirjoittaa romaanistaan Yöperhonen näytelmää Helsingin kaupunginteatterille ja valmistelee samalla tietokirjaa Fintiaanien mailla Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän kanssa. Teos kertoo suomalaisten siirtolaisten ja Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön jälkeläisistä 1900–2000-luvulla. Katja on tutkinut oman sukunsa historiaa ja sieltä on selvinnyt, että hänen sukulaisiansa on muuttanut Amerikkaan.  Hänellä on siellä kaukaisia sukulaisia, joita hänen on tarkoitus mennä tapaamaan keväällä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023