Rauhoittavia(kin) runovinkkejä syksyn pimeneviin iltoihin

Runous voi olla monella tavalla rauhoittavaa – mutta sen ei tarvitse olla sitä. Runous voi olla myös täynnä ilmaisuvoimaa, äkkivääryyttä, yhteiskunnallisuutta, rumuutta. Runous voi olla helppoa, painavaa, syvällistä, mitä vain. Jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki, joko vuosisatojen takaa tai tämän päivän tuoreesta runoudesta.

Runous tarjoaa aina ajateltavaa, eikä sitä pidä pelätä. Ota siis runokirja mukaan vaikkapa reissulle, iltalukemiseksi, työmatkalle. Vaihda puhelimen selaus välillä runouteen, lupaan että yllätyt. Itse ajattelen, että runous on kuin kuvataidetta, voit vaan lukea ja ihmetellä, nauttia sanoista. Sinun tarvitse tietää tai analysoida mitään, jos et halua. Mutta sekin on hauskaa! Voit miettiä mitä runolla oikeastaan tarkoitetaan, ja miten monella tavalla sitä voikaan tulkita. Ei ole oikeita vastauksia, on vain oma tulkintasi.  Joskus sanat jäävät vaivaamaan – ja ahaa, oivallus tulee vasta hetken päästä.

Tässä siis muutama vinkki ajankohtaista ja ajatonta runoutta. Teemat sivuavat myös elokuun lopussa vietettävän kirjallisuusfestivaali Runokuun teemaa Raja, sekä Järvenpään kirjaston Yökirjasto-tapahtuman 20.8. teemaa Rauhoittuminen. Rauhaa rajoille voisikin näinä päivinä toivoa.

Harri Hertell: Älä häiritse iltaa (ntamo 2015)

Tässä kokoelmassa ollaan luonnossa ja rannalla, saunotaan, kuunnellaan luontoa ja tarkkaillaan lintuja. Kokoelma on tiivis, kevyt ja painava samalla aikaa:

”Tämä saari/ kuin ystävä/jonka kanssa olla puhumatta.”

Runojen puhuja on yhteydessä luontoon, kiintyy siihen, mutta tiedostaa oman osansa. Katselee ja tunnelmoi, ja näkee keinotekoiset, ihmisen tekemät rajat ihmisen ja luonnon välillä. Runojen ympäristö on myös rakennettua ympäristöä, kuten pitkospuut tai kalastajamaja, mutta nekin ovat osa elonkehää.

Harri Hertell on tunnettu lavarunouden pioneerina Suomessa. Lavarunolla tarkoitetaan esittäväksi kirjoitettua runoutta, jota voi kokea ja esittää kuka tahansa runsaslukuisissa open mic -tapahtumissa, joita järjestetään monilla paikkakunnilla. Onneksemme lavarunoilijat julkaisevat tekstejään myös kansien välissä. Hertellin uusin kokoelma on Tiedän sen olevan rakkautta (2022).

Ikkyuu: Riehaantunut pilvi ja luurankouni (Basam Books 2010, suom. Kai Nieminen)

Tässäpä on ristiriita: anarkistista zen-runoutta vuosina 1394-1481 eläneen munkki Ikkyuun kynästä! Japanilainen munkki kirjoittaa kapakoista ja erotiikasta, mutta myös zenin filosofiasta. Monet runoista ovat myös humoristisia, ja samalla ne myös irvailevat aikansa oppineille, esimerkiksi tässä runossa Kirjallisuuden herjaus:

”Ihminen on varustettu yhtä uljaalla typeryydellä/ kuin härät, hevoset ja muut elikot./ Runous on alun perin helvetissä keksitty:/ silkkaa kärsimystä turhamaisuus, tekopyhyys, itsepäisyys./ Ja miten etevästi nämä pirut saavuttavat päämääränsä, /voi hyvä tavaton.”

Ei varmaankaan ole tarpeen sanoa, että Ikkyuu herätti aikanaan suurta paheksuntaa. Toisaalta taas zenin perinne ilmenee vaikkapa näin:

 ”Heitä mielestä/ ajatus ”Olen minä”,/ole vain pilvi,/joka leijuu taivaalla/tuulten kuljettamana.”

Ikkyuu tarkoittaakin sopivasti ”Hetken lepoa” tai ”Levähdystä”. Yksi hänen nimimerkeistään on myös Kyooun, ”Riehaantunut pilvi”. Teoksen runot on kirjoitettu alun perin kiinaksi ja japaniksi, ja niitä on koottu eri lähteistä. Teoksesta löytyvät myös erinomaiset suomentaja Kai Niemisen saatesanat, jotka johdattavat Ikkyuun maailmaan. Basam Books on julkaissut myös muuta vanhaa Kiinan ja Japanin runoutta, ja jos kiinnostuit, kannattaa katsastaa koko sarja.

Kaija Kantakari: Koko meren laajuus (Poesia 2018)

Nykyrunoudessa luonto on usein läsnä, ja monesti vertauskuvallisesti kokonaisen teoksen mitassa. Kaija Rantakarin Koko meren laajuus on tästä hyvä esimerkki: meri ja runon puhujan rakastettu rinnastuvat.

”vesirajassa kohahtaa hiekanjyvä hiekanjyvää vasten/ miljardeja kertoja // mitä hitaammin kätesi liikkuu ihollani,/sitä nopeammin sydämeni hakkaa”

Runot voi tulkita esimerkiksi niin, että samoin kuin meressä, löytyy ihmissuhteissa jatkuvasti uutta tutkittavaa, sillä meri on jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa – niin kuin me ihmisetkin.

Rantakari on tunnettu myös runotapahtumissakin kuullusta Suutelen sinua -runostaan, jossa runon puhuja kertoo lukuisia eri tapoja, paikkoja ja tilanteita toteuttaa mainittua aktiviteettia. Ei olekaan liioiteltua sanoa, että Rantakarin runous on rakkausrunoutta, mutta samalla se on myös paljon muuta. Uusimmassa kokoelmassa Salit pureudutaan erityisesti maalaustaiteeseen, muotokuviin ja katseeseen. Rantakari onkin vahvojen ja tiiviiden temaattisten kokonaisuuksien taitaja.

Risto Rasa: Tuhat purjetta, kootut runot (Otava 2007)

Luontorunon klassikko Risto Rasa tarjoaa lempeää, ajatuksia herättävää luettavaa. Runot koostuvat pienistä ja samalla suurista havainnoista, ja usein ne kertovat jostain muusta kuin konkreettisista luonnonilmiöistä.

”Lehdet putoilevat ja lumi yhtä aikaa./ Älä sure mennyttä kesää:/ se on edessäpäin.”

Runojen puhuja havainnoi ympäristöään toteavasti, myös itseään, ihmisiä ja eläimiä. Runojen rytmi on rauhallinen ja ne sopivat myös satunnaisessa järjestyksessä luettavaksi, vaikka sieltä täältä poimien kuin marjametsällä. Tai sitten voi nautiskella kerralla koko ämpärillisen!

Miira Luhtavaara: Pinnallisuus (Teos 2022)

Uudessa kokoelmassaan Pinnallisuus Miira Luhtavaara käsittelee erilaisia pintoja ja pinnallisuuksia niin konkreettisesti kuin vertauskuvallisesti: ollaan veden pinnalla, tarkkaillaan kanssamatkustajan huulia. Kokoelmassa on käytetty myös oivaltavasti graafisia keinoja, muun muassa päällystetty yksi runo muovikalvolla tai tehty sanoista kokonainen meri.

Teoksessa on persoonallista huumoria ja omintakeisia mielleyhtymiä:

”Luonnossakin on pinkkiä, mutta ei housun muotoisena.”

Jokin tässä havainnossa viehättää, tätä juuri on runous: voi olla vähän outo ja kertoa havaintoja, joista lukija saa tehdä tulkintojaan. Toisaalta kokoelmassa kuitenkin ollaan tiukasti reaalimaailmassa kiinni:

”yhtäkkiä en halunnutkaan vaahtokylpyä tai olla kuuluisa/ oikeastaan toivoin vain/ lisää rahaa/ ja// tauon”

Miira Luhtavaara on helsinkiläinen runoilija, ja Pinnallisuus on hänen kolmas kokoelmansa. Edellinen kokoelma Sinusta roikkuu valoa (2019) käsitteli ihmissuhteita, vanhemmuutta ja perhettä.

Tässä oli muutama runousvinkki alkavaan syksyyn – yhtä hyvin olisin voinut suositella monia muita teoksia, sillä runouden skaala on tavattomaan laaja ja mielenkiintoinen. Kannattaa myös lähteä runoustapahtumiin, sillä niissä törmää uusiin nimiin ja tuoreisiin näkökulmiin.

Suosittelemme mielellämme myös runoutta täällä kirjastossa, joten tulehan nykäisemään esimerkiksi allekirjoittaneen hihasta. Tavataan myös Yökirjasto-tapahtumassa lauantaina 20.8. klo 17-22, jolloin vinkkaamme Saara Leppäsalon kanssa runoutta ja proosaa – otan myös henkilökohtaisen haasteen vastaan, ja lupaan löytää jokaiselle kysyjälle uutta tai vanhempaa runoutta luettavaksi. O-ou, katsotaan kuinka käy!

Yökirjastossa koetaan koko illan rauhoittavaa ohjelmaa lautapelien pelailusta musiikkiesityksiin. Voit katsoa koko ohjelman täältä: Yökirjasto (jarvenpaa.fi).  Myös Runokuu-festivaali lähestyy, ja tämän helsinkiläisen tapahtuman ohjelman voit katsoa täältä: Runokuu 2022.

Rauhallista ja runollista syksyä!

- Anna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023