Kirjavinkkejä kesätyöntekijöiltä 2023

Kesäkuun kesätyöntekijöiden vinkkaamia kirjoja löytyy tästä postauksesta. Suositukset on koottu aikuisten osastolla sijaitsevan pömpelin päälle näytteille ”kesätyöntekijöiden lempparit”-kyltin kera. Aineistoa vaihdetaan sitä mukaa kun sitä lainataan, eli myös uusia suosituksia löytyy pömpelin päältä.


Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six, 2019, suom. Inka Parpola 2021

Viime keväänä tv-sarjaversion saanut romaani Daisy Jones & The Six kertoo fiktionaalisen 70-luvun rockbändin tarinan. Kirjan hahmojen omalaatuisuus, yhteinen intohimo musiikkia kohtaan ja näistä kehittyvä draama vauhdittavat tapahtumien etenemistä ja koukuttavat lukijan. Daisy Jones & The Six on kepeää kesälukemista, vaikka se käsitteleekin osittain raskaita teemoja, jotka ovat olleet todellistenkin rockbändien ongelmia 70-luvulla.

Kirjasta koukuttavan ja mielenkiintoisen tekee sen haastattelumuotoinen kerrontatapa. Fanien suosikit Daisy ja Billy eivät olekaan kulissien takana yhtä täydellisiä kuin lavalla, kun taas Billyn perhe ja bändin jäsenet Karen sekä Graham herättävät lukijassa sympatiaa. Daisy Jones & The Sixin jälkeen heräävät kysymykset ovat tyylisiä ”Mistä näitä kappaleita voi kuunnella?” ja ”Mitä bändin jäsenille kuuluu juuri nyt?”. Bändistä muodostuu todellinen kuva kirjan lukemisen jälkeen.

Vuoden 2023 tammi-maaliskuussa bändin kappaleita, kuten ”Aurora” ja ”Regret Me”, julkaistiin yhden albumin verran. Kirjan fanien iloksi 10 jaksoa pitkä sarja Daisy Jones & The Six ilmestyi maaliskuun aikana suoratoistopalvelu Prime Videoon. Kirjan jälkeen voi siis sukeltaa jälleen Daisy Jonesin ja muiden jäsenten maailmaan sarjan ja kappaleiden avulla!

Taylor Jenkins Reid on julkaissut useita muita samantyylisiä kirjoja, jotka kertovat fiktiivisten henkilöiden elämäntarinan. Juuri suomennettu Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä (Gummerus, 2023) on vähintään yhtä vauhdikas ja mukaansatempaava kuin Daisy Jones & The Six. Jos etsinnässä on koukuttavaa ja vauhdikasta kesälukemista, kannattaa valita tämä kirja!


Madeline Miller: The Song of Achilles, 2011

The Song of Achilles kertoo Troijan sodasta, rakkaudesta ja menetyksestä. Troijan sotaa on kuvattu kautta historian erilaisten näkökulmien, tarinoiden ja kertomusten kautta. Tämä kirja on kuitenkin lukemisen arvoinen, sillä Iliaassa enemmän sivuhahmoina nähdyt Akhilleus ja Patroklos nousevat päähenkilöiksi. Aiheen lähestymistapa ja näkökulma eroavat aiemmin kirjoitetusta.

Nykyajan kerronnan ja kreikkalaisen tragedian tasapainottaminen on teoksessa onnistunutta. Kirja etenee vauhdilla, mutta jännittävin osa on kirjan toinen puolisko: Troijan sota. Kuten Homeroksen kirjallisuudessa, myös The Song of Achillesissa esiintyvät ikoniset hahmot, kuten Hektor, Helena ja Odysseus.

The Song of Achilles on ennen kaikkea seikkailu, joka seuraa Patrokloksen ja Akhilleuksen kasvua lapsista aikuisiksi. Teoksessa nousevat esiin niin selkeinä ajateltujen ”hyvien” ja ”huonojen” luonteenpiirteiden ristiriidat. Lopulta teos heijastelee kysymystä siitä, millaisten asioiden puolesta ihminen on valmis tekemään kaikkensa. Teoksen teemat, käänteet ja tapahtumat antavat varaa tulkinnalle ja herättävät lukijassa niin kysymyksiä kuin tunteitakin. The Song of Achilles sopisikin hyvin pienimuotoisen lukupiirin kirjaksi, josta voi keskustella muiden kanssa.


M. L. Rio: If We Were Villains, 2021

If We Were Villains on tarina Shakespearesta, näyttelemisestä, murhasta ja siitä, miten hyvien ja pahojen tekojen mustavalkoisuus alkaa sekoittua ja saavuttaa harmaan sävyjä. M. L. Rion kuvaileva, mysteerinomainen ja tiivistunnelmainen tyyli tekee kirjasta mukaansatempaavan.

Kirjassa seurataan tapahtumia Oliver Marksin näkökulmasta. Minäkertojaan luottaminen ei kuitenkaan ole teoksen edetessä aina yksiselitteistä, ja lukiessa joutuu myös kyseenalaistamaan kertojan ajatuksia ja tekoja. Kirjan hahmot ovat inhimillisiä mutta kunnianhimoisia. Hahmojen erilaisuus on mielenkiintoista ja lukijan on helppo samaistua ainakin yhteen heistä.

If We Were Villainsin lukeminen herättää kysymyksiä, joista osaan lukija ei saa suoraa vastausta kirjan riveiltä. Mielestäni kirjan päätavoite ei olekaan se, että kaikki ratkeaa liian yksiselitteisesti. Juonenkäänteissä hahmojen erilaiset toimintatavat nostavat esiin moraalisia kysymyksiä. Niin sanotut “harmaan sävyt” eli hyvien ja pahojen tekojen ristiriitaisuus on ehkä juuri sellainen teema tai kysymys, jota lukija voi pohtia kirjan lukemisen jälkeen. 

Kirjassa on samankaltainen tyyli kuin huippusuosion saavuttaneessa teoksessa Jumalat juhlivat öisin (Donna Tartt, 1992, suom. Eva Siikarla, 1993). Molempien teosten mystiikka, teemat ja henkilöhahmot ovat uskollisia dark academia –tyylille ja estetiikalle. If We Were Villains on täydellinen valinta lukijoille, jotka haluavat lukea jotain hieman erilaista, tunteita herättävää ja, kaikista tärkeimpänä, jännitystä.


Elena Ferrante: Loistava ystäväni, 2011, suom. Helinä Kangas 2016

Elena Ferranten Napoli-sarja kertoo kahdesta tytöstä, jotka ystävystyvät sarjan ensimmäisessä osassa Loistava ystäväni. Päähahmot Elena ja Lila kasvavat kirjasarjan myötä lapsisista aikuisiksi Italiassa, Napolin kaupungissa. Ystävyyden hidas kehittyminen ja toisinaan sen kääntyminen riidoiksi ja kateudeksi on olennainen osa tyttöjen suhdetta toisiinsa.

Lapsuudesta kertova alku kuvaa tapahtumia osuvasti lapsen näkökulmasta, uteliaasti mutta myös erilaisten pelkojen kautta. Tunteiden kuvaaminen on loistavaa ja lukijana alkaa miettimään, millaista olisi elää kirjan lasten elämää. Kirjaan on helppo eläytyä mukaan ja samaistua hahmojen kokemuksiin ja tunteisiin. Elena Ferranten tapa kuvailla ympäristöä Elenan näkökulmasta onkin paras asia kirjassa. Tarinan syventyessä ja seikkailujen laajentuessa yhä kauemmas kotikorttelista tyttöjen maailmankuva laajentuu, joka kuvaa sekä kasvamista että sen herättämiä tunteita. 

Loistava ystäväni muistuttaa hieman Louisa May Alcottin Pikku Naisia, sillä molemmissa kirjoissa nousee esiin kadehtimisen tuntemuksia ja haave rikastumisesta. Kirja on helppolukuinen ja mielenkiintoinen, ja kirjan luettuaan jatko-osaan haluaisi tarttua välittömästi. Napoli-sarjan kirjoja on neljä kappaletta, joten kesälukemista riittää!

Kuva ja teksti: Emma

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Sattuiko vahinko?