Kirjavinkkejä elokuulta 2023
Elokuussa vinkattiin hieno satsi hyviä kirjoja kirjaston somekanavilla, tässä ne kaikki kätevästi yhdessä paikassa. Hyviä lukuhetkiä.
Lydia Sandgren: Läpileikkaus, WSOY 2022, suomentanut Sanna Manninen
Tarinan keskiössä on Martin, 1960-luvulla syntynyt mies, jolla on kaksi parikymppistä lasta, Rakel ja Elis. Tärkeä hahmo on myös Martinin pitkäaikainen ystävä Gustav, joka on tunnettu kuuluisana taidemaalarina. Martin itse on hyvin tavallinen mies, jolla on kuitenkin koko elämänsä ollut intohimoja kirjailijuuteen. Unelma ei vain ole ottanut tulta alleen, ja koko Martinin elämää leimaakin tietynlainen keskinkertaisuus ja sen pelko. Varsinkin, kun ystävä on niin menestynyt, puhumattakaan Martinin vaimosta, Ceciliasta, joka on myös erittäin lahjakas omalla alallaan väitöskirjatutkijana.
Lukija saa tietää heti kirjan ensimetreiltä lähtien, että Martinin vaimo Cecilia on kadonnut lasten ollessa pieniä. Todennäköistä on, että hän on lähtenyt itse, omasta halustaan. Tämä mysteeri on koko kirjan lävistävä viilto, trauma, jonka aiheuttaman kivun lukijakin voi tuntea ja aistia. Niin Martin kuin Rakelkin haluaisivat selvittää asiaa. Kirja ei kuitenkaan välttämättä tarjoile lukijalle vastauksia sen enempää kuin elämä yleensäkään. Joskus kaikki jää hämärän peittoon, joskus on nähtävissä hieman valoa, ja toisinaan täytyy vain odottaa. Elämä on keskeneräistä ja epätyydyttävää.Keskinkertaisuus ja menestymisen vaatimukset, elämän epätäydellisyys, perhe-elämän ja omien intohimojen yhdistäminen naisena, ystävyys. Näiden teemojen lisäksi kirja käsittelee myös yhteiskuntaluokkia. Martin ei ole alun perin akateemisesta perheestä, toisin kuin Gustav tai Cecilia. Hän kuitenkin raivaa tietään kohti akateemisuutta, mikä osittain onnistuukin, mutta ei kuitenkaan täysin Martinia tyydyttävällä tavalla. Luokkateemaa ei kuitenkaan alleviivata tarinassa lainkaan, vaan lukija saa itse päättää, millaisen tulkinnan Sandgrenin ripottelemista murusista rakentaa vai keskittyykö aivan muihin näkökulmiin – niitä kun tässä tarinassa riittää. Jäinkin miettimään, että tämä kirja soveltuisi erinomaisesti lukupiirikirjaksi! Sen voi toisaalta nautiskella lukuromaanina tai halutessaan analysoida pintaa syvemmältä ja löytää mielenkiintoista ajateltavaa ja pureskeltavaa.
Kirjan suomenkielinen nimi, Läpileikkaus, tuntuu kommentoivan kirjan rakennetta, joka on kuin ajan, paikan ja erilaisten teemojen läpi kurottava läpileikkaus henkilöhahmojensa elämästä. Alkuperäiskielellään ruotsiksi teos on nimeltään Samlade verk – sekin voisi viitata siihen, ettei mistään tai kenestäkään voi koskaan tietää tai kertoa kaikkea. - Saara
Kerstin Ekman: Suden Jälki, Tammi 2022, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
Suden jälki. Tämä kirja koskettaa ja se kannattaa lukea ennakkoluuloista huolimatta. Jo kirjan päähenkilö voi aiheuttaa lukijakatoa, mutta siihen ei kannata takertua. Päähenkilö on mitä mielenkiintoisin metsäalalta eläkkeelle jäänyt ja metsästysseuran puheenjohtajana toimiva Ulf. Ulf näkee suden juuri 70-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä lumisessa metsässä. Jotain tapahtuu, kaikki muuttuu.
Ulfin suhde metsästämiseen ja metsään, koko luontoon saa lopullisen sysäyksensä uuteen suuntaan suden kohtaamisesta. Muistot ja muistaminen alkavat saada uusia värejä ja tunteita. Ajattelumallit avataan ja niitä kootaan aivan uusiin muotoihin. Minäkertojana Ulf tulee lähelle. Pitkän parisuhteen, vanhenemisen, elämän ja kuoleman kiertokulun ja luontosuhteen kuvaaminen on upeaa ja jännittävää. Kaikkeen kietoutuu jännittäviä rikoselementtejä. Tarinan luominen on kirkasta, jäntevää ja jännitteistä. Kyläyhteisön ja ihmisten suhde Ulfiin ja hänen ajatuksiinsa tuo lisää jännitystä kirjaan.
Susi tuo pelätty ja vihattu, samalla upea peto. Kirjan kirkas teema on tietenkin ihmisen ja petoeläinten välinen vaikea suhde. Kirja ei missään nimessä saarnaa tai tuo esiin yksioikoista moralistista paatosta, vaikka se selkeästi pohtiikin ihmisen ja luonnon vaikeaa suhdetta, ihmistä ainaisena ottajana ja kahmijana. Kuka on peto ja kenelle? -Tähän ei vastata yksioikoisesti. Susi on peto kuten ihminenkin, vaistot vain ohjaavat eläintä, ihmistä usein opitut pelot tai asema yhteisössä, jossa tietyt odotukset pitää täyttää. Metsä ja luonto antavat ihmiselle elämänlangan, johon tarttua. Samalla ne edelleen edustavat usein jotain pelottavaa ja vierasta, joka pitää järjestää ja yksinkertaistaa.
Kirjassa jännitys säilyy loppuratkaisuun asti. Ihan dekkari tämä ei ole mutta melkein. Se sopii siis myös jännityskirjojen lukijoille mutta myös dekkareita karttavalle. Tarina on todella hyvä, ei osoitteleva. Loppujen lopuksi rikollinen on hyvin inhimillinen, säälittäväkin. Rikoksia tapahtuu, kaikki tapahtuu vähän kuin vahingossa monien asioiden summana. Todella upea kirja. - Heini
Suljetuista uskonyhteisöistä kertovia romaaneja on viime vuosina ilmestynyt jonkin verran, ja Camilla Nissisen Meitä vastaan rikkoneet asettuu osaksi tätä jatkumoa. Romaanissa liikutaan Jehovan todistajien maailmassa. Päähenkilö Silja on ollut osa yhteisöä lapsesta lähtien.
Romaanin kerronta vuorottelee menneisyydessä ja nykyisyydessä. Menneisyydessä Silja lähestyy teini-ikää ja ponnistelee ollakseen hyvä todistaja, mutta alkaa kuitenkin myös mielessään kyseenalaistaa ja kapinoida. Nykyisyydessä hän taas on psykiatrisessa sairaalassa. Nykyisyys ja menneisyys liikkuvat kerronnan edetessä toisiaan kohti ja lopulta kohtaavat. Tapahtumat vyöryvät kohti vääjäämätöntä, tunnelma muuttuu aina vain ahdistavammaksi. On selvää, että tiukkarajaisella uskonnollisuudella on suuri rooli Siljan sairastumisessa.
Toisaalta Siljan kotona on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät sinänsä liity uskontoon. Äiti on varsin kriittinen Siljan painoa kohtaan ja huomauttelee siitä ikävästi. Äiti myös tuntuu pitävän esikoistaan Samia parempana lapsena ja uskovaisena kuin Siljaa. Ei olekaan ihme, että lopulta Silja sairastuu syömishäiriöön.
Itseäni näissä uskonyhteisöjä käsittelevissä romaaneissa kiehtoo (ja kauhistuttaa) eniten se, kuinka niissä kuvataan kahta täysin erilaista näkökulmaa maailmaan: tiukan uskonyhteisön ja ulkopuolisen yhteiskunnan. Näissä kahdessa näkökulmassa on jotakin sillä tavalla täysin yhteensovittamatonta, ettei kukaan voi edustaa yhtä aikaa molempia. Valinta on tehtävä.
Ristiriidat Siljan oman yhteisön ja ulkopuolisen maailman välillä tulevat romaanissa esille monin eri tavoin: yhteisössä ei esimerkiksi vietetä joulua tai hyväksytä verensiirtoa. Siljalla tuntuu kuitenkin olevan suuri sisäinen kaipuu olla osa ulkopuolista maailmaa, ja hän tekeekin kaikkensa välittääkseen itsestään normaalin kuvan koulukavereilleen. Kotona taas ohjataan toisenlaiseen malliin. Nissinen kuvailee näitä tilanteita niin taitavasti, että itsellenikin nousee tuskanhiki otsalle. Jehovan todistajien ja koulukavereiden hyväksyntää ei kerta kaikkiaan vain voi saada yhtä aikaa, vaikka kuinka haluaisi.
Romaanien sanotaan lisäävän empatia- ja eläytymiskykyä, ja tottahan se on, että nämäkin romaanit auttavat ymmärtämään erilaisia näkökulmia elämään. Esimerkiksi uskonyhteisön toimintatapoja, jopa karttamissääntöjä, pystyy lukiessaan hyvin ymmärtämään. Kuitenkin ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa. Siljan on erottava todistajista oman mielenterveytensä vuoksi, joten on hyvin karua, että häntä ryhtyvät omat sukulaiset sen jälkeen vielä karttamaan. Ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia, ja osa sopeutuu uskonnon sääntöihin paremmin kuin toiset. Jos yksilöllisyys kielletään täysin, on vaarana vakava sairastuminen.
Yhden näkökulman siihen, miksi yhteisöihin jäädään, antaa romaanin kohtaus, jossa Silja saa yhteisöltä kehuja kirjoitettuaan paikallislehteen todistajuudesta artikkelin. Siljaa ihaillaan, ja hän tuntee olevansa hyväksytty yhteisön jäsen. "Minun on hyvä olla. Rakkaus rakentaa suojaavan piirin ympärilleni, sisarten ja veljien kehot asettuvat minun ja maailman väliin." Elämä yhteisöissä voi todellakin olla täynnä kiintymystä ja rakkautta. Myöskään siksi eroratkaisu ei ole koskaan helppo.
Kerronnassa on arkista imua. Siinä vilisee täysin tavallisia asioita, joihin melkein kuka tahansa voi samaistua, mutta pinnan alla vaanii koko ajan jotakin suurta ja ahdistavaa. Lopussa jo kimmeltää toivo, mutta ristiriidat eri maailmankuvien välillä eivät katoa. - Saara
Heini vinkkaa kauhua!
Tohtori Uni on Kingin ominkin sanoin (kirjan saatesanat) uhkarohkea hyppy, koska on jatko-osa klassikoksi nousseen Hohto -kirjan tarinalle. Moni on ollut pettynyt ja moni on ollut iloinen saadessaan lukea jatko-osan, ja nämähän ovat aivan makukysymyksiä. Tohtori Uni on kuitenkin myös täysin itsenäinen teos: sen voisi lukea tietämättä mitään Hohto-kirjasta. Itse pidän tästä kirjasta paljon ja siksi haluankin viritellä lukijan mielenkiintoa.
Heini vinkkaa jälleen!
Suden jälki. Tämä kirja koskettaa ja se kannattaa lukea ennakkoluuloista huolimatta. Jo kirjan päähenkilö voi aiheuttaa lukijakatoa, mutta siihen ei kannata takertua. Päähenkilö on mitä mielenkiintoisin metsäalalta eläkkeelle jäänyt ja metsästysseuran puheenjohtajana toimiva Ulf. Ulf näkee suden juuri 70-vuotissyntymäpäivänsä kynnyksellä lumisessa metsässä. Jotain tapahtuu, kaikki muuttuu.
Ulfin suhde metsästämiseen ja metsään, koko luontoon saa lopullisen sysäyksensä uuteen suuntaan suden kohtaamisesta. Muistot ja muistaminen alkavat saada uusia värejä ja tunteita. Ajattelumallit avataan ja niitä kootaan aivan uusiin muotoihin. Minäkertojana Ulf tulee lähelle. Pitkän parisuhteen, vanhenemisen, elämän ja kuoleman kiertokulun ja luontosuhteen kuvaaminen on upeaa ja jännittävää. Kaikkeen kietoutuu jännittäviä rikoselementtejä. Tarinan luominen on kirkasta, jäntevää ja jännitteistä. Kyläyhteisön ja ihmisten suhde Ulfiin ja hänen ajatuksiinsa tuo lisää jännitystä kirjaan.
Susi tuo pelätty ja vihattu, samalla upea peto. Kirjan kirkas teema on tietenkin ihmisen ja petoeläinten välinen vaikea suhde. Kirja ei missään nimessä saarnaa tai tuo esiin yksioikoista moralistista paatosta, vaikka se selkeästi pohtiikin ihmisen ja luonnon vaikeaa suhdetta, ihmistä ainaisena ottajana ja kahmijana. Kuka on peto ja kenelle? -Tähän ei vastata yksioikoisesti. Susi on peto kuten ihminenkin, vaistot vain ohjaavat eläintä, ihmistä usein opitut pelot tai asema yhteisössä, jossa tietyt odotukset pitää täyttää. Metsä ja luonto antavat ihmiselle elämänlangan, johon tarttua. Samalla ne edelleen edustavat usein jotain pelottavaa ja vierasta, joka pitää järjestää ja yksinkertaistaa.
Kirjassa jännitys säilyy loppuratkaisuun asti. Ihan dekkari tämä ei ole mutta melkein. Se sopii siis myös jännityskirjojen lukijoille mutta myös dekkareita karttavalle. Tarina on todella hyvä, ei osoitteleva. Loppujen lopuksi rikollinen on hyvin inhimillinen, säälittäväkin. Rikoksia tapahtuu, kaikki tapahtuu vähän kuin vahingossa monien asioiden summana. Todella upea kirja. - Heini
Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet, Tammi 2022
Romaanin kerronta vuorottelee menneisyydessä ja nykyisyydessä. Menneisyydessä Silja lähestyy teini-ikää ja ponnistelee ollakseen hyvä todistaja, mutta alkaa kuitenkin myös mielessään kyseenalaistaa ja kapinoida. Nykyisyydessä hän taas on psykiatrisessa sairaalassa. Nykyisyys ja menneisyys liikkuvat kerronnan edetessä toisiaan kohti ja lopulta kohtaavat. Tapahtumat vyöryvät kohti vääjäämätöntä, tunnelma muuttuu aina vain ahdistavammaksi. On selvää, että tiukkarajaisella uskonnollisuudella on suuri rooli Siljan sairastumisessa.
Toisaalta Siljan kotona on myös sellaisia ongelmia, jotka eivät sinänsä liity uskontoon. Äiti on varsin kriittinen Siljan painoa kohtaan ja huomauttelee siitä ikävästi. Äiti myös tuntuu pitävän esikoistaan Samia parempana lapsena ja uskovaisena kuin Siljaa. Ei olekaan ihme, että lopulta Silja sairastuu syömishäiriöön.
Itseäni näissä uskonyhteisöjä käsittelevissä romaaneissa kiehtoo (ja kauhistuttaa) eniten se, kuinka niissä kuvataan kahta täysin erilaista näkökulmaa maailmaan: tiukan uskonyhteisön ja ulkopuolisen yhteiskunnan. Näissä kahdessa näkökulmassa on jotakin sillä tavalla täysin yhteensovittamatonta, ettei kukaan voi edustaa yhtä aikaa molempia. Valinta on tehtävä.
Ristiriidat Siljan oman yhteisön ja ulkopuolisen maailman välillä tulevat romaanissa esille monin eri tavoin: yhteisössä ei esimerkiksi vietetä joulua tai hyväksytä verensiirtoa. Siljalla tuntuu kuitenkin olevan suuri sisäinen kaipuu olla osa ulkopuolista maailmaa, ja hän tekeekin kaikkensa välittääkseen itsestään normaalin kuvan koulukavereilleen. Kotona taas ohjataan toisenlaiseen malliin. Nissinen kuvailee näitä tilanteita niin taitavasti, että itsellenikin nousee tuskanhiki otsalle. Jehovan todistajien ja koulukavereiden hyväksyntää ei kerta kaikkiaan vain voi saada yhtä aikaa, vaikka kuinka haluaisi.
Romaanien sanotaan lisäävän empatia- ja eläytymiskykyä, ja tottahan se on, että nämäkin romaanit auttavat ymmärtämään erilaisia näkökulmia elämään. Esimerkiksi uskonyhteisön toimintatapoja, jopa karttamissääntöjä, pystyy lukiessaan hyvin ymmärtämään. Kuitenkin ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat kaksi eri asiaa. Siljan on erottava todistajista oman mielenterveytensä vuoksi, joten on hyvin karua, että häntä ryhtyvät omat sukulaiset sen jälkeen vielä karttamaan. Ihmiset ovat luonteeltaan erilaisia, ja osa sopeutuu uskonnon sääntöihin paremmin kuin toiset. Jos yksilöllisyys kielletään täysin, on vaarana vakava sairastuminen.
Yhden näkökulman siihen, miksi yhteisöihin jäädään, antaa romaanin kohtaus, jossa Silja saa yhteisöltä kehuja kirjoitettuaan paikallislehteen todistajuudesta artikkelin. Siljaa ihaillaan, ja hän tuntee olevansa hyväksytty yhteisön jäsen. "Minun on hyvä olla. Rakkaus rakentaa suojaavan piirin ympärilleni, sisarten ja veljien kehot asettuvat minun ja maailman väliin." Elämä yhteisöissä voi todellakin olla täynnä kiintymystä ja rakkautta. Myöskään siksi eroratkaisu ei ole koskaan helppo.
Kerronnassa on arkista imua. Siinä vilisee täysin tavallisia asioita, joihin melkein kuka tahansa voi samaistua, mutta pinnan alla vaanii koko ajan jotakin suurta ja ahdistavaa. Lopussa jo kimmeltää toivo, mutta ristiriidat eri maailmankuvien välillä eivät katoa. - Saara
Stephen King: Tohtori Uni, Tammi 2014, suom. Ilkka Rekiaro
Tohtori Uni on Kingin ominkin sanoin (kirjan saatesanat) uhkarohkea hyppy, koska on jatko-osa klassikoksi nousseen Hohto -kirjan tarinalle. Moni on ollut pettynyt ja moni on ollut iloinen saadessaan lukea jatko-osan, ja nämähän ovat aivan makukysymyksiä. Tohtori Uni on kuitenkin myös täysin itsenäinen teos: sen voisi lukea tietämättä mitään Hohto-kirjasta. Itse pidän tästä kirjasta paljon ja siksi haluankin viritellä lukijan mielenkiintoa.
Kingin uudempi kauhukirjallisuus puhuttelee, kertoo yksityiskohtaisesti, kuvailee ja kaivelee. Usein yliluonnollisten asioiden kuvauksesta on siirrytty tietynlaisiin uhkakuviin, globaaleihin pelkoihin ja dystopian kaltaisiin olosuhteisiin. Tohtori Unessa on kuitenkin myös paljon yliluonnollisia asioita. Jännitys ja kauhu syntyy usein pikkukaupunkien ja tavallisen arjen sisällä piilevästä pelosta, pahuudesta ja kauhusta. Kingin pääteema ystävyyden ja rakkauden voimasta pahuutta vastaan on hyvin voimakas tässäkin kirjassa. Lisäksi kirjassa käsitellään riippuvuuksia, joista on jopa mahdotonta irtautua yksin. Riippuvuudet voivat johtaa ihmisen haavoittuvaan asemaan, joka antaa tilan pahan mahdille.
Hohto-kirjan pieni poika Dan on kasvanut mieheksi ja alkoholistiksi. Alkoholismilla hän haluaa turruttaa ”hohtokykyään”, joka piinaa monessa suhteessa myös aikuista Dania. Hohto on erikoinen paranormaali kyky kokea esimerkiksi kuolleiden ihmisten läsnäoloa, kuoleman ja elämän rajapintoja, nähdä tulevaan, kokea pahuus ja hyvyys ihmisen (elävien ja jopa kuolleiden) mielessä ja puhua, tehdä, nähdä ajatuksen voimalla asioita. Danin elämä muuttuu, kun hän päätyy ryyppyreissun jälkeen erittäin vaikeaan pohjakosketustilanteeseen. Dan irtautuu aikaisemmasta ja asettuu pikkukaupunkiin, josta hän löytää merkityksen elämäänsä ystävyydestä ja sen avulla saa kiinni raittiudesta. Dan saa töitä vanhusten saattokodista. Täällä hän auttaa kuolemassa olevia ihmisiä kuolemanpelon voittamisessa ja siirtymisessä ikuiseen uneen ilman pelkoa.
Toisaalla kirjan toinen päähenkilö Ambra-tyttö elelee voimakkaan hohdon kanssa tasapainossa, kunnes hän alkaa saada hurjia painajaismaisia kuvia hohtoa ravinnokseen käyttävistä ihmisiä muistuttavista olennoista. Tämä harmittomiksi karavaanareiksi naamioitunut ryhmittymä käyttää ravinnokseen juuri lasten hohtoa. He sieppaavat lapsia ja syövät ja varastoivat hohtavien lasten kykyä, mutta saadakseen ravintonsa he tappavat uhrinsa eli lapset vain katoavat. Ambran ja Danin tiet kohtaavat ja he alkavat yhteistuumin taistelun tätä vampyyrimaista ”Tosi Solmu” nimistä ryhmää vastaan.
Minua tämä Kingin kirja ei pettänyt. Se on kaikessa kerronnallisuudessaan ja maalailevuudessaan sitä Kingiä, jonka joku voi kokea pettymyksenä. Itse näen yksityiskohtiin ja kuvailuun taipuvan kerronnan vahvuutena, joka lisää jännitystä. Lukuisat henkilöhahmot ja kuoleman ja elämän rajapinnan kuvaus, pelosta vapautuminen ja kuoleman hyväksyminen luonnollisena tapahtumana on hienosti kuvailtua ja kerrottua. Alkoholismi ja riippuvuuksien kuvaus on karmaisevaa ja erittäin uskottavaa. Tavallaan myös ”Tosi solmu” on hyvin riippuvainen omasta elämänvoimastaan Hohtohöyrystä. Lasten höyryllä he pysyvät elämässä kiinni, mutta heissä ei ole enää inhimillisyyden ripettäkään vaan vain kuori, jonka avulla he voivat metsästää uhrejaan ja elää omaa elävän kuolleen elämäänsä loputtomasti.
Itse suosittelen kirjaa jännityksen ja kauhun ystäville. Toki myös muille, jotka ehkä haluaisivat kokeilla jotain uutta. King on ihmismielen sopukoihin tunkeutuvaa luettavaa, psykologista jännitystä. Kingiltä löytyy myös kirjoja, jossa ei ole näin paljon yliluonnollisia asioita. Mielestäni ne ovat jopa pelottavampia kuin tämä. Silti pidin myös tästä ja sain tietää mitä Dan pojalle tapahtui, kun hän kasvoi aikuiseksi. - Heini
Jääkylmä aurinko
Lilja Sigurðardottir: Jääkylmä aurinko, Docendo 2023, suom. Marjakaisa Matthíasson
Kirjoittanut Lilja Sigurðardottir.
Áróra ja Ísafold ovat siskokset, jotka eivät ole oikein puheväleissä.
Áróra asuu Englannissa ja Ísafold puolestaan Islannissa rakkaan Björninsä kanssa.
Äidiltään saamansa huolestuneen soiton takia Áróra lähtee etsimään siskoaan Islannista. Äidin lukuisista soitoista huolimatta hän ei ole saanut Ísafoldia kiinni puhelimella eikä sisko ole päivittänyt Facebookiinkaan mitään.
Vältteleekö Ísafold äitiä tai Áróraa?
Perille Islantiin päästyään Áróralle selviää, että sisko on kadonnut jäljettömiin ja vasta silloin Áróra saa parin mutkan kautta kuulla Ísafoldin sekä Björnin sekaantuneen huumekauppoihin.
Ísafoldin kadottua jäljettömiin Áróra pyytää ”sukulaissetää”, poliisimies Danielia avukseen selvittääkseen, mitä siskolle on tapahtunut.
Áróra myös varjostaa siskonsa väkivaltaista miestä, mutta miehen perässä taitaa olla joku muukin?
Löytyykö Ísafold kaikesta huolimatta? Miksei Björn ole huolestunut kihlattunsa katoamisesta ja miksi hän pyörittää jo uutta naista?
Lilja Sigurðardottir on palkittu islantilaisdekkaristi ja tämä taidokkaasti kirjoitettu kirja on Áróran tutkimuksia- sarjan ensimmäinen kirja.
Syksyllä ilmestyy uusi kirja tähän sarjaan, jonka nimi on Verenpunainen meri.
Hienosti ja jännittävästi kirjoitettu kutkuttava tarina Árórasta ja hänen siskostaan saa lukijan tuntemaan, että olisi itsekin Islannissa ja ratkomassa hämäriä rikoksia.
Suuri suositus tälle jännittävälle dekkarille! - Taru
Áróra ja Ísafold ovat siskokset, jotka eivät ole oikein puheväleissä.
Áróra asuu Englannissa ja Ísafold puolestaan Islannissa rakkaan Björninsä kanssa.
Äidiltään saamansa huolestuneen soiton takia Áróra lähtee etsimään siskoaan Islannista. Äidin lukuisista soitoista huolimatta hän ei ole saanut Ísafoldia kiinni puhelimella eikä sisko ole päivittänyt Facebookiinkaan mitään.
Vältteleekö Ísafold äitiä tai Áróraa?
Perille Islantiin päästyään Áróralle selviää, että sisko on kadonnut jäljettömiin ja vasta silloin Áróra saa parin mutkan kautta kuulla Ísafoldin sekä Björnin sekaantuneen huumekauppoihin.
Ísafoldin kadottua jäljettömiin Áróra pyytää ”sukulaissetää”, poliisimies Danielia avukseen selvittääkseen, mitä siskolle on tapahtunut.
Áróra myös varjostaa siskonsa väkivaltaista miestä, mutta miehen perässä taitaa olla joku muukin?
Löytyykö Ísafold kaikesta huolimatta? Miksei Björn ole huolestunut kihlattunsa katoamisesta ja miksi hän pyörittää jo uutta naista?
Lilja Sigurðardottir on palkittu islantilaisdekkaristi ja tämä taidokkaasti kirjoitettu kirja on Áróran tutkimuksia- sarjan ensimmäinen kirja.
Syksyllä ilmestyy uusi kirja tähän sarjaan, jonka nimi on Verenpunainen meri.
Hienosti ja jännittävästi kirjoitettu kutkuttava tarina Árórasta ja hänen siskostaan saa lukijan tuntemaan, että olisi itsekin Islannissa ja ratkomassa hämäriä rikoksia.
Suuri suositus tälle jännittävälle dekkarille! - Taru
Florian Illies: Rakkautta vihan aikaan – Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929-1939, Atena 2023, suom. Heli Naski
Florian Illies: Rakkautta vihan aikaan – Tunnettuja eurooppalaisia pareja 1929-1939.
Täytyy myöntää, että kun aloitin tämän kirjan ja olin lukenut ehkäpä kymmenisen sivua, päässäni pyöri ja hengästytti. Oli mainittu jo monia historiallisesti merkittäviä kulttuurin ja politiikan henkilöitä ja ruodittu heidän seuraelämäänsä ja ihmissuhteitaan; olin aivan sekaisin - siis mitä? Keneen tässä nyt keskityttiin ja mihin? Kun jatkoin, hengästys ei asian tai henkilöiden osalta tasaantunut. Kirjan rakenne on kuitenkin luotu niin, että se elää hetkessä ja kertoo ihmissuhteista ja rakkaudesta tiettynä ajanjaksona noin parin sivun verran ja loikkaa sitten samaan aikaan tapahtuvaan toisten henkilöiden tarinaan. Silti tämä kirja pysyy kasassa ja hyvin pysyykin. Se on uskomaton!
Kirjassa tapahtumat alkavat jo 20-luvun loppupuolelta ja 30-luvun alusta ja näyttämönä on pääasiassa Berliini ja Saksa. Kultainen ja vapaa aikakausi, jossa kuitenkin jo kulkee aavistuksia muutoksen tuulista. Toisessa osassa 30-luvun alussa alkaa muutos. Hitler saa vallan 1933. Vainot ja kirjaroviot, monenlaiset levottomuudet alkavat. Myös tiettyjen ihmisten on paettava Saksasta. Viimeinen osa käsittelee 1930-luvun loppupuolen aikaa, jossa monet merkit jo kertovat sodan väistämättömyydestä. Ihmisiä on paennut ja pakenee yhä natsismin ja suvaitsemattomuuden julmempaa ja laajempaa otetta.
Hiukan nimiä, joista kirja kertoo ja jotka elävät tässä poliittisesti poikkeavassa ajassa - heihinhän kirja keskittyy: Picasso, Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir, Marlene Dietrich, Bertolt Brecht, Zelda Fitzgerald, Scott Fitzgerald, Alfred Döblin, Erich Maria Remarque, Anais Nin, Hermann Hesse, Henry Miller, Goebbels, Hitler, Stalin. Tässä heistä vain joitakin. Kuitenkin heidät nähdään aivan toisesta näkökulmasta kuin neroina, vaikuttajina tai hirmuvaltiaina. Ihmiset nähdään ihmissuhteiden eli rakkauden, intohimon, ystävyyden, vihan ja kaunan ja petoksen näkökulmasta. He ovat vain ihmisiä, jotka purjehtivat mm. sängystä toiseen, kokeilevat avoimia suhteita, seksittömiä suhteita, naisia ja miehiä ja sukupuolettomuutta. He juhlivat hurjasti, elävät askeesissa, käyttävät huumeita ja lääkkeitä, ovat vieroituksessa, kierivät sydänsuruissa ja pääasiassa rakastavat tai ainakin tuntevat milloin mitäkin ja kenenkin kanssa. Uskomatonta kuinka taitava Florian Illies on luodessaan tämän teoksen. Aivan uusi näkökulma aikaan ja ihmisiin, joita katsotaan rakkauden ja ihmissuhteiden kautta.
Tunteita tämä kirja todella herättää. Usein nauraa ääneen ja puhisee raivosta, kun ihmiset piehtaroivat rakkaussuruissaan ja toteuttavat omaa hullua draamaansa ihmissuhteissa. Pysyvää onnea rakkaus tai intohimo tuo harvemmin, joskus kyllä, mutta useimmin ei. Lisäksi näiden tunnettujen ihmisten teoksia lukee, katsoo, kuuntelee aivan eri tavoin kuin ennen. Kirja on todellakin yllätyksiä täynnä. Kirjan nimivalinta on muuten loistava samoin kansikuvakin. Oletko jo kokenut tämän? Kokeile, älä luovuta alussa, vaikka kulttuurin ja politiikan merkkihenkilöt hyökkäävät sivuilta päällesi massana, kohta totut ja tämä bestseller imaisee mukaansa. - Heini
Kommentit
Lähetä kommentti