Kirjaston vinkkarit esittelyssä! Ensimmäisenä Saara
Uusi postaussarja meidän kirjaston blogiin. Ajattelimme raottaa verhoa kirjavinkkien taakse ja kertoa millaiset kirjastoihmiset teille kirjoittavat kirjavinkkejä. Jokainen vinkkari saa kertoa itsestään vapaasti tai vastaamalla joihinkin valmiiksi asetettuihin kysymyksiin, kukin tyylillään. Laitetaan heistä myös kuvat niin tiedätte keitä tällä kirjoittelee.
Kirjavinkit on hyvä tapa avata sisältöjä asiakkaille, työaikaa kuluu vinkkien kirjoittamiseen ja kuvien ottamiseen, vinkkien ajastamiseen eri somealustoille ja lopuksi ne vielä kootaan tänne blogiin helposti löydettäviksi. Kirjat joita vinkataan, ne luetaan ihan omalla ajalla ja omien mielenkiintojen mukaan. Meillä on onneksi paljon innokkaita lukijoita ja tykätään erilaisista kirjoista. Enemmittä löpinöittä, esittelyihin, tässä teille Saaran esittely:
Hei, kuka olet ja millaista työtä teet kirjastossa?
Saara, kirjaston tapahtumaryhmän vetäjä ja yksi aikuistenosaston tapahtumien tuottajista. Tapahtumahommien lisäksi teen asiakaspalvelua ja kirjaston rutiinitehtäviä, kirjavinkkausta ja kokoelmatyötä.
Kauanko olet ollut kirjastoalalla töissä? Entä Järvenpään kirjastossa?
Kirjastoalalla tuli tänä syksynä täyteen pyöreät 10 vuotta! Järvenpään kirjastossa olen vaikuttanut nelisen vuotta.
Millaisia kirjoja itse luet mieluiten?
Kaikista mieluiten nykykirjallisuutta, etenkin käännösromaaneja. Pidän kirjoista, jotka eivät ole liian suoraviivaisia ja joita voidaan tulkita monella eri tavalla, mutta en myöskään erityisemmin nauti kovin kokeellisesta kirjallisuudesta.
Lisäksi pidän (pehmeästä) scifistä sekä erilaisesta tietokirjallisuudesta (yhteiskunnalliset kysymykset, ihmisten suhde eläimiin ja luontoon, vanhemmuus, psykologia, tositarinat).
Minkälaiset kirjat saavat sinut kirjoittamaan kirjavinkin kirjaston asiakkaille?
Sellaiset, jotka ovat jotenkin onnistuneet herättämään joko ajatuksia tai tunteita tai parhaassa tapauksessa molempia.
Vaikuttaako lukemiesi kirjojen valintaan se, että työnkuvaasi kuuluu myös kirjavinkkien tekeminen?
Jonkin verran. Pääasiassa luen kyllä sitä, mikä itseä sattuu kiinnostamaan, mutta toisaalta saatan jättää lukulistalta pois kaikkien tuntemat hittiromaanit juuri siitä syystä, etteivät ne tarjoa yllätyksellistä vinkattavaa.
Millaisista kirjavinkeistä itse pidät, ja seuraatko jotain kanavia missä vinkataan kirjoja?
Olen jo kauan seurannut kirjablogeja ja sittemmin kirjavinkkejä Instagramissa.
Jos saisit vinkata vain yhden kirjan, mikä se olisi?
Viimeaikaisista suosikeistani valitsisin Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa. Soisin kaikkien ihmisten lukevan sen!
Mikä kirjavinkkien teossa on mukavinta, entä haastavinta?
Kirjavinkkien tekeminen on yleensä ottaen todella inspiroivaa puuhaa. Haastavinta tällä hetkellä on se, etten taaperoarjessa yksinkertaisesti oikein ehdi lukea tarpeeksi kirjoja. Onneksi Järvenpään kirjaston henkilökunta on kuitenkin täynnä lukutoukkia, joten kirjavinkkejä asiakkaille on kyllä luvassa aina, vaikka joku vinkkari välillä sattuisi vähän taukoa lukemisesta pitämäänkin!
Kommentit
Lähetä kommentti