Maaliskuun 2025 kirjavinkit
Maalikuussa olikin todella monipuolinen sato vinkattuja kirjoja kirjaston somessa! Moneen makuun löytyy luettavaa näistä kirjoituksista joten kannattaa tutustua! Seuraavat kirjat vinkattiin:
Viitala: Kahtia halkaistu kansalainen
Kaisa Ikola: Klaanin vieraana
P Ahonen & KP Alare: Perkeros
Marja-Leena Tiainen: Tanssii hyttysten kanssa
Erkka Mykkänen: Sellainen mies
Yagi: Tyhjyyspäiväkirja
Auli Viitala: Kahtia halkaistu kansalainen, Art house 2024
Viitalalla on hieno tyyli kirjoittaa, jotenkin kevyesti, vaikka aiheet ovat rankkojakin. Teksteissä on myös huumoria, vaikka hän ei lyö asioita leikiksi, kun kirjoittaa omista mielenterveysongelmistaan ja haasteistaan terveydenhuollon rattaissa. Jotenkin toiveikasta ja rehellistä tekstiä, jota on helppo ja mukava lukea.
Kahtia halkaistu kansalainen on kurkistus Aulin elämään, jossa mielenterveys rajoittaa toimintakykyä, terveydenhuolto ennemmin lisää huonovointisuutta kuin parantaa sitä. Elämää, jossa voi tuntea onnea ja iloa, mutta se herättää kysymyksen saako sairaseläkkeellä tuntea sellaisia. Millaista on elämä, jos toimintakykyä on vain muutama tunti viikossa, ja loppuaika pitää levätä, kerätä voimia, pitää itsestään huolta ja koittaa jaksaa arkea ja koettaa saada hoitoa. Onneksi elämässä on myös puoliso, ihanat lapset ja koira, joka vie ulos ja muutenkin on hyvää seuraa.
Lämmin suositus tälle kirjalle, ja sille toisellekin, Elämäni kansalaisena. - Mintti
Kaisa Ikola: Klaanin vieraana, Otava 2025
Heini vinkkaa!
Kaisa Ikola: Klaanin vieraana
Tämä upea ja romanttinen kirja oli minulle ahmimis- ja rentoutumiskokemus parhaimmasta päästä. En odottanut mitään ja sain todella paljon!
Kirjan sankaritar, Agnes, luo tälle tarinalle kasvot ja sen kehyksenä on kiehtova ympäristö, 1700-luvun Skotlanti. Historiallinen ajankuva ja Skotlanti ovat Ikolalle olleet jo pitkään intohimo ja tutkimuksen kohde ja se kyllä näkyy.
Kaisa Ikola on luonut epätyypillisen sankarittaren Skotlannin klaanin vieraaksi. Agnes on ollut syntymästään saakka rampa, mutta hän ei ole silti ylireipas tai yltiöpositiivinen. Hän on mukautunut tilanteeseensa ja sen tuomiin haasteisiin ja suhtautuu rajoitteisiinsa yleensä realistisesti, ei katkerasti.
Agnes on etuoikeutettu nuori nainen siinä mielessä, että hän on saanut hyvän koulutukseen ja kuuluu hyvin toimeentulevaan perheeseen. Agnes muuttaa Lontoosta vanhempiensa Amerikan matkan ajaksi Skotlantiin setänsä perheen luo Edinburghiin. Siellä hän kohtaa monia haasteita, ennakkoluuloja, kiusaamista, mutta myös voimaannuttavia yllätyksiä. Kaupunkiin saapuu Fingal MacTorrian. Fingal on Ylämaiden klaanipäällikkönä kukkoileva uros, kelpaisi monelle tytölle. Hänen maineensa hurjana, kuumana naistenmiehenä saa koko kaupungin tytöt sekaisin odotuksesta ja seurapiirien tanssiaisiin valmistaudutaan innokkaasti. Kuuma skottimies iskee tietenkin silmänsä Agnesiin ja tästähän nousee hurjia huhupuheita. Agnes ystävystyy Fingalin siskon Ailsan kanssa. Tyttöjen ystävyys syvenee ja Ailsa haluaa Agnesin mukaan ”klaanin” luo kotiinsa, päivämatkojen päähän Ylämaalle ja siitä alkaakin sitten uusi seikkailu. Vaikka Agnesin ja Fingalin välillä on kipinöintiä, se aluksi leimuaa inhon ja vihamielisyyden liekillä ainakin Agnesin puolelta. Toki asetelma on kliseinen: romanttinen vihasta seksuaaliseen jännitteeseen ja rakkauteen Skotlannin mailla. Niin ennalta arvattava kuin se onkin, se kantaa ja kiehtoo.
Todella romanttinen, tapahtumarikas ja vetävä ensimmäinen osa Nummien kutsu -sarjaan. Innolla odotan jo seuraavaa. Erittäin mukaansa tempaavaa, oikealla lailla kevyttä ja kantavaa viihdettä, joka on kirjoitettu hyvin. - Heini
Kaisa Ikola: Klaanin vieraana
Tämä upea ja romanttinen kirja oli minulle ahmimis- ja rentoutumiskokemus parhaimmasta päästä. En odottanut mitään ja sain todella paljon!
Kirjan sankaritar, Agnes, luo tälle tarinalle kasvot ja sen kehyksenä on kiehtova ympäristö, 1700-luvun Skotlanti. Historiallinen ajankuva ja Skotlanti ovat Ikolalle olleet jo pitkään intohimo ja tutkimuksen kohde ja se kyllä näkyy.
Kaisa Ikola on luonut epätyypillisen sankarittaren Skotlannin klaanin vieraaksi. Agnes on ollut syntymästään saakka rampa, mutta hän ei ole silti ylireipas tai yltiöpositiivinen. Hän on mukautunut tilanteeseensa ja sen tuomiin haasteisiin ja suhtautuu rajoitteisiinsa yleensä realistisesti, ei katkerasti.
Agnes on etuoikeutettu nuori nainen siinä mielessä, että hän on saanut hyvän koulutukseen ja kuuluu hyvin toimeentulevaan perheeseen. Agnes muuttaa Lontoosta vanhempiensa Amerikan matkan ajaksi Skotlantiin setänsä perheen luo Edinburghiin. Siellä hän kohtaa monia haasteita, ennakkoluuloja, kiusaamista, mutta myös voimaannuttavia yllätyksiä. Kaupunkiin saapuu Fingal MacTorrian. Fingal on Ylämaiden klaanipäällikkönä kukkoileva uros, kelpaisi monelle tytölle. Hänen maineensa hurjana, kuumana naistenmiehenä saa koko kaupungin tytöt sekaisin odotuksesta ja seurapiirien tanssiaisiin valmistaudutaan innokkaasti. Kuuma skottimies iskee tietenkin silmänsä Agnesiin ja tästähän nousee hurjia huhupuheita. Agnes ystävystyy Fingalin siskon Ailsan kanssa. Tyttöjen ystävyys syvenee ja Ailsa haluaa Agnesin mukaan ”klaanin” luo kotiinsa, päivämatkojen päähän Ylämaalle ja siitä alkaakin sitten uusi seikkailu. Vaikka Agnesin ja Fingalin välillä on kipinöintiä, se aluksi leimuaa inhon ja vihamielisyyden liekillä ainakin Agnesin puolelta. Toki asetelma on kliseinen: romanttinen vihasta seksuaaliseen jännitteeseen ja rakkauteen Skotlannin mailla. Niin ennalta arvattava kuin se onkin, se kantaa ja kiehtoo.
Historialliset yksityiskohdat ja Agnes ovat aivan valloittavia ja hyvin tutkittuja ja pohdittuja. Millie Agnesin apulainen on verraton henkilöhahmo ja hänen rempseä suhtautumisensa asioihin tuo lisää väriä ja huumoria tarinaan. Ennen kaikkea Agnesin vamma luo häneen syvyyttä. Ikola itse kärsii ”rampuudestaan” ja kirjoittaakin blogissaan, että ihmisten suhtautuminen vammaisuuteen ei ole muuttunut paljoakaan 300 vuodessa. On vaikea nähdä ihminen vamman takana ja mukautua ainaiseen ”terveiden” ajatteluun ja hiljaiseen syrjintään. On silmiä avaavaa lukea ihmisten suhtautumisesta vammaiseen Agnesiin. Inho ja säälittely eivät tule yllätyksenä, mutta välillä annettu apu voi olla haitallista ja turhauttavaakin.
Todella romanttinen, tapahtumarikas ja vetävä ensimmäinen osa Nummien kutsu -sarjaan. Innolla odotan jo seuraavaa. Erittäin mukaansa tempaavaa, oikealla lailla kevyttä ja kantavaa viihdettä, joka on kirjoitettu hyvin. - Heini
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros, WSOY 2013
Perkeros on metallibändi, joka koostuu yhtyettä perfektionistisesti luotsaavasta kitaristi-Akselista, ikivanhasta basistihipistä Kervisestä, koskettimien takana viihtyvästä taideopiskelija-Liljasta ja rumpali-Karhusta, joka on, noh, karhu. Kun riveihin liittyy vielä kultakurkkuinen Aydin, on vain taivas rajana matkalla menestykseen. Ensin toki pitää vain saada bändi pysymään kasassa, selättää paha esiintymisjännitys ja heittää kaikkien aikojen keikka Rocktoberfestissa.
Päällisin puolin Perkeros on sarjakuva metallibändistä, mutta pinnan alla kuplii paljon muutakin. Monimutkaiset ihmissuhteet eivät helpota bändin luotsaamista, ja välillä musiikki tuntuu vievän päähenkilö Akselia huomattavasti enemmän kuin hän musiikkia. Sanoilla ja sävelillä on voimaa, hyvin odottamattomillakin tavoilla kuten Perkeroksen muusikot saavat huomata.
Ahosen kuvitustyyli saattaa olla monelle tuttu esimerkiksi Villimpi Pohjola -stripeistä ja samaa visuaalista ilmettä on myös Perkeroksessa. Väreinä nähdään paljon rokkiklubien oranssia ja vihreää sekä treenikämpän rusehtavia sävyjä. Sarjakuvan tyyli on helposti lähestyttävä ja vedonnee moneen lukijaan. Erityisen paljon Perkeroksesta saavat irti he, joille Tampereen musiikkielämä on jollain tapaa tuttua – mutta ei huolta, vaikka ei olisikaan. Huumorilla silattu sarjakuva riemastuttaa kaikkia, jotka suhtautuvat musiikkiin ja tarinoihin intohimoisesti.- Jenni
Marja-Leena Tiaisen selkokielinen teos Tanssii hyttysten kanssa on toisaalta koruton ja karu, mutta samaan aikaan myös toiveikas ja eteenpäin katsova. Siinä kamppaillaan niin yhteiskunnallisten kuin henkilökohtaistenkin ongelmien kanssa ja vaikka ne eivät katoakaan taikaiskusta, ei kaikki ole ehkä kuitenkaan menetetty.
15-vuotiaan Antonin äiti menehtyy nopeasti edenneeseen syöpään, mikä saa pojan etsimään helpotusta suruun ja tuskaan kaikista vääristä paikoista. Skeittaaminen ja rampilla pyörivät kaverit vaihtuvat ryöstelyyn, ilkivaltaan ja huumeiden kokeiluun hämäräjengissä. Pohja tulee lopulta vastaan, kun Antonin huumeiden kaupittelu menee pieleen ja huumediileri hakkaa hänet rangaistukseksi siitä kamalaan kuntoon. Tällöin Antonin isä päättää lähettää pojan mahdollisimman kauas pois pahoista piireistä ja järjestää tälle kesätyöpaikan Antonin sedän mansikkatilalta. Mansikkatilalla Anton tutustuu Alisaan, joka on paennut Ukrainasta sodan alta perheensä kanssa. Uusi tuttavuus olisi muutoin hieno asia, mutta sitä voisi vaikeuttaa se seikka, että Antonin edesmennyt äiti oli venäläinen.
Vaikeista aiheista huolimatta Tanssii hyttysten kanssa on selkotekstin ansiosta helposti luettavissa ja tarinaan pääsee vaivatta sisään. -Elsi
.jpg)
On jälleen kuukauden kaunokirjan aika. Vuorossa Erkka Mykkänen: Sellainen mies.
Tämä oli positiivisesti yllättänyt kirja! Kirjaan tarttuessani ajattelin, että vaihtelun vuoksi kiva lukea jotain miesnäkökulmaa ihmissuhteisiin, mutta ennakkoluuloinen olin silti kirjan asetelmaa kohtaan. Sitoutumiskammoinen mies pohtii ihmissuhteita ja omaa suhtautumistaan suhteisiin. Luulin että tämä on jotain keski-ikäisen miehen valitusta vapauden puutteesta suhteissa.
Olinpa onneksi ihan väärässä! Kirja oli todella vetävästi ja hyvin kirjoitettu, heti alkumetreiltä pääsi sukeltamaan siihen mikä ihmissuhteissa tätä nimenomaista miestä ahdisti ja kiristi. Asetelma tuntui hankalalta ja jotenkin kohtuuttomaltakin hänen kannaltaan. Ihminen toisaalta haluaa läheisyyttä ja suhteita, mutta ne laukaisevat jotain hallitsematonta, jotain, johon ei voi itse vaikuttaa.
Kirjassa pohditaan lapsuutta, vanhempien suhteita, omia suhteita, mikä vaikuttaa mihinkin. Miksi tietyt asiat toistuvat ja voiko niille tehdä jotain. Ehdottomasti oli sympatiat kirjoittajan puolella sillä hän taitavasti osasi omia olotilojaan tunnistaa ja raportoida ja myöskin löytää vihjeitä ja vastauksia omille jutuilleen eri paikoista. Sai selvyyttä omiin suhdesolmuihinsa ja avasi taas kerran sitä näkökulmaa, että me kaikki olemme yksilöitä, ja se mikä käy yhdelle ei välttämättä sovi ja käy toiselle. On tärkeää löytää ne omat jutut ja itselle toimivat toimintatavat ja suhdemuodot, vaikka ne olisivatkin tämän meidän yhteiskunnan normeista ja valtavirrasta poikkeavat.
Kirja herätti miettimään perinteisiä parisuhdekuvioita ja sitä miksi sen sapluunan pitäisi sopia ihan kaikille. No, ei pitäisi. Onneksi nykyaikana voi olla erilaisia suhdemuotoja ja perhekokonaisuuksia eikä siinäkään ole mitään vikaa, ettei vaikka edes halua mitään perinteistä parisuhdetta. Hirveän mielenkiintoinen ja mieleenjäävä kirja. Sopii kaikille, joita hyvä kerronta, ihmismieli, ihmissuhteet ja kasvu ihmisenä kiinnostavat. - Mintti
Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja, Otava 2023 suom. Raisa Porrasmaa
Heinin kirjavinkki!
Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja
Tätä kirjaa kuvataan arvosteluissa japanilaiseksi helmeksi. Minusta se oli taas yksi osoitus siitä, että eri kulttuureista tulevilla kirjoilla on paljon annettavaa ja niissä monet asiat ovat länsimaiselle lukijalle arvoituksia. Ajattelu, ”juoni” tässäkin kirjassa tuntuu yllättävältä ainakin lineaarisiin kertomuksiin ja omiin ennakkoasenteisiin tottuneelle lukijalle.
Paperirullien kartonkihylsyjen valmistukseen erikoistuneen tehtaan toimistossa työskentelevä Shibata saa lopulta työpaikan asenteista tarpeekseen. Säntillinen ja tunnollinen Shibata on vuodesta toiseen toiminut hiljaisena huolehtijana eli korjannut pöydille jääneet astiat ja roskat, huolehtinut siisteydestä ja tehnyt pitkää päivää, vaikka toiset ovat jo ajat sitten lähteneet kotiin. Shibata ilmoittaa yhtenä päivänä kerätessään haisevia, tupakantumppeja täynnä olevia kahvimukeja, että on raskaana ja ei voi enää vastata muiden sotkuista ja kahvinkeitosta. Toimistossa asiaan suhtaudutaan heti innokkaan avuliaasti ja Shibata muuttuu näkymättömästä huolehtijasta tasa-arvoiseksi ja kunnioitetuksi työntekijäksi ja tulevaksi äidiksi. Kun hän matkustaa töistä kotiin työaikaa venyttämättä, hän ihmettelee kotiin palaavia ihmisten määrää. Kaikki eivät teekään pitkää päivää. Koko kuvaus on hykerryttävä ja samalla jollakin tavalla surumielinen. Yksinäisyys väistyy ja Shibata saa välillä jopa liikaa hiukan pakkomielteenomaista huomiota eräiltä työntekijöiltä. Raskausoppaista hän lukee kuinka vauvan koko kasvaa pienestä sirusesta muhkeaan greippiin ja maha kasvaa samaan tahtiin. Shibata lisää täytettä mahaansa ja kirjoittaa raskauspäiväkirjaa tapahtumista. Hän liittyy äitiysjumppakerhoon ja saa uusia ohjeita ja ystäviä. Shibatan elämä tuntuu täyttyvän ja saavan tarkoituksen.
Vaikka tarina voi tuntua hupsulta ja ennakoitavalta, se ei sitä ole. Kirjan loppu on jopa yllättävä ja mietityttävä. Kaikkeen liittyy myös jotain aivan absurdia, kohtalokasta ja ehkä epätodellista. vaikka tapahtumat kuvataankin tavallisen arjen kautta. Lukija kuitenkin miettii paljastumista ja sen vaaraa, johon Emi Yagi vastaa lopussa epätavallisesti ja arvoituksellisesti. Ja lukija jää miettimään: tyhjä vai täysi? Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka pitävät tarinoista, jotka eivät ole loppuun pureskeltuja ja joissa arjen tapahtumien esiin nostamisella luodaan sekä kritiikkiä että jännitettä ja omalaatuista huumoria. Se myös ravistelee asenteita ja oletuksia, oli kulttuuri sitten itämainen tai länsimainen. - Heini
Maaliskuun sarjakuvavinkkinä kotimaista tuotantoa: Perkeros, tekijöinä JP Ahonen & KP Alare
Perkeros on metallibändi, joka koostuu yhtyettä perfektionistisesti luotsaavasta kitaristi-Akselista, ikivanhasta basistihipistä Kervisestä, koskettimien takana viihtyvästä taideopiskelija-Liljasta ja rumpali-Karhusta, joka on, noh, karhu. Kun riveihin liittyy vielä kultakurkkuinen Aydin, on vain taivas rajana matkalla menestykseen. Ensin toki pitää vain saada bändi pysymään kasassa, selättää paha esiintymisjännitys ja heittää kaikkien aikojen keikka Rocktoberfestissa.
Päällisin puolin Perkeros on sarjakuva metallibändistä, mutta pinnan alla kuplii paljon muutakin. Monimutkaiset ihmissuhteet eivät helpota bändin luotsaamista, ja välillä musiikki tuntuu vievän päähenkilö Akselia huomattavasti enemmän kuin hän musiikkia. Sanoilla ja sävelillä on voimaa, hyvin odottamattomillakin tavoilla kuten Perkeroksen muusikot saavat huomata.
Ahosen kuvitustyyli saattaa olla monelle tuttu esimerkiksi Villimpi Pohjola -stripeistä ja samaa visuaalista ilmettä on myös Perkeroksessa. Väreinä nähdään paljon rokkiklubien oranssia ja vihreää sekä treenikämpän rusehtavia sävyjä. Sarjakuvan tyyli on helposti lähestyttävä ja vedonnee moneen lukijaan. Erityisen paljon Perkeroksesta saavat irti he, joille Tampereen musiikkielämä on jollain tapaa tuttua – mutta ei huolta, vaikka ei olisikaan. Huumorilla silattu sarjakuva riemastuttaa kaikkia, jotka suhtautuvat musiikkiin ja tarinoihin intohimoisesti.- Jenni
Marja-Leena Tiainen: Tanssii hyttysten kanssa, Avain 2024 selkokirja
15-vuotiaan Antonin äiti menehtyy nopeasti edenneeseen syöpään, mikä saa pojan etsimään helpotusta suruun ja tuskaan kaikista vääristä paikoista. Skeittaaminen ja rampilla pyörivät kaverit vaihtuvat ryöstelyyn, ilkivaltaan ja huumeiden kokeiluun hämäräjengissä. Pohja tulee lopulta vastaan, kun Antonin huumeiden kaupittelu menee pieleen ja huumediileri hakkaa hänet rangaistukseksi siitä kamalaan kuntoon. Tällöin Antonin isä päättää lähettää pojan mahdollisimman kauas pois pahoista piireistä ja järjestää tälle kesätyöpaikan Antonin sedän mansikkatilalta. Mansikkatilalla Anton tutustuu Alisaan, joka on paennut Ukrainasta sodan alta perheensä kanssa. Uusi tuttavuus olisi muutoin hieno asia, mutta sitä voisi vaikeuttaa se seikka, että Antonin edesmennyt äiti oli venäläinen.
Vaikeista aiheista huolimatta Tanssii hyttysten kanssa on selkotekstin ansiosta helposti luettavissa ja tarinaan pääsee vaivatta sisään. -Elsi
Erkka Mykkänen: Sellainen mies, Gummerus 2024
.jpg)
Tämä oli positiivisesti yllättänyt kirja! Kirjaan tarttuessani ajattelin, että vaihtelun vuoksi kiva lukea jotain miesnäkökulmaa ihmissuhteisiin, mutta ennakkoluuloinen olin silti kirjan asetelmaa kohtaan. Sitoutumiskammoinen mies pohtii ihmissuhteita ja omaa suhtautumistaan suhteisiin. Luulin että tämä on jotain keski-ikäisen miehen valitusta vapauden puutteesta suhteissa.
Olinpa onneksi ihan väärässä! Kirja oli todella vetävästi ja hyvin kirjoitettu, heti alkumetreiltä pääsi sukeltamaan siihen mikä ihmissuhteissa tätä nimenomaista miestä ahdisti ja kiristi. Asetelma tuntui hankalalta ja jotenkin kohtuuttomaltakin hänen kannaltaan. Ihminen toisaalta haluaa läheisyyttä ja suhteita, mutta ne laukaisevat jotain hallitsematonta, jotain, johon ei voi itse vaikuttaa.
Kirjassa pohditaan lapsuutta, vanhempien suhteita, omia suhteita, mikä vaikuttaa mihinkin. Miksi tietyt asiat toistuvat ja voiko niille tehdä jotain. Ehdottomasti oli sympatiat kirjoittajan puolella sillä hän taitavasti osasi omia olotilojaan tunnistaa ja raportoida ja myöskin löytää vihjeitä ja vastauksia omille jutuilleen eri paikoista. Sai selvyyttä omiin suhdesolmuihinsa ja avasi taas kerran sitä näkökulmaa, että me kaikki olemme yksilöitä, ja se mikä käy yhdelle ei välttämättä sovi ja käy toiselle. On tärkeää löytää ne omat jutut ja itselle toimivat toimintatavat ja suhdemuodot, vaikka ne olisivatkin tämän meidän yhteiskunnan normeista ja valtavirrasta poikkeavat.
Kirja herätti miettimään perinteisiä parisuhdekuvioita ja sitä miksi sen sapluunan pitäisi sopia ihan kaikille. No, ei pitäisi. Onneksi nykyaikana voi olla erilaisia suhdemuotoja ja perhekokonaisuuksia eikä siinäkään ole mitään vikaa, ettei vaikka edes halua mitään perinteistä parisuhdetta. Hirveän mielenkiintoinen ja mieleenjäävä kirja. Sopii kaikille, joita hyvä kerronta, ihmismieli, ihmissuhteet ja kasvu ihmisenä kiinnostavat. - Mintti
Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja, Otava 2023 suom. Raisa Porrasmaa
Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja
Tätä kirjaa kuvataan arvosteluissa japanilaiseksi helmeksi. Minusta se oli taas yksi osoitus siitä, että eri kulttuureista tulevilla kirjoilla on paljon annettavaa ja niissä monet asiat ovat länsimaiselle lukijalle arvoituksia. Ajattelu, ”juoni” tässäkin kirjassa tuntuu yllättävältä ainakin lineaarisiin kertomuksiin ja omiin ennakkoasenteisiin tottuneelle lukijalle.
Paperirullien kartonkihylsyjen valmistukseen erikoistuneen tehtaan toimistossa työskentelevä Shibata saa lopulta työpaikan asenteista tarpeekseen. Säntillinen ja tunnollinen Shibata on vuodesta toiseen toiminut hiljaisena huolehtijana eli korjannut pöydille jääneet astiat ja roskat, huolehtinut siisteydestä ja tehnyt pitkää päivää, vaikka toiset ovat jo ajat sitten lähteneet kotiin. Shibata ilmoittaa yhtenä päivänä kerätessään haisevia, tupakantumppeja täynnä olevia kahvimukeja, että on raskaana ja ei voi enää vastata muiden sotkuista ja kahvinkeitosta. Toimistossa asiaan suhtaudutaan heti innokkaan avuliaasti ja Shibata muuttuu näkymättömästä huolehtijasta tasa-arvoiseksi ja kunnioitetuksi työntekijäksi ja tulevaksi äidiksi. Kun hän matkustaa töistä kotiin työaikaa venyttämättä, hän ihmettelee kotiin palaavia ihmisten määrää. Kaikki eivät teekään pitkää päivää. Koko kuvaus on hykerryttävä ja samalla jollakin tavalla surumielinen. Yksinäisyys väistyy ja Shibata saa välillä jopa liikaa hiukan pakkomielteenomaista huomiota eräiltä työntekijöiltä. Raskausoppaista hän lukee kuinka vauvan koko kasvaa pienestä sirusesta muhkeaan greippiin ja maha kasvaa samaan tahtiin. Shibata lisää täytettä mahaansa ja kirjoittaa raskauspäiväkirjaa tapahtumista. Hän liittyy äitiysjumppakerhoon ja saa uusia ohjeita ja ystäviä. Shibatan elämä tuntuu täyttyvän ja saavan tarkoituksen.
Vaikka tarina voi tuntua hupsulta ja ennakoitavalta, se ei sitä ole. Kirjan loppu on jopa yllättävä ja mietityttävä. Kaikkeen liittyy myös jotain aivan absurdia, kohtalokasta ja ehkä epätodellista. vaikka tapahtumat kuvataankin tavallisen arjen kautta. Lukija kuitenkin miettii paljastumista ja sen vaaraa, johon Emi Yagi vastaa lopussa epätavallisesti ja arvoituksellisesti. Ja lukija jää miettimään: tyhjä vai täysi? Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka pitävät tarinoista, jotka eivät ole loppuun pureskeltuja ja joissa arjen tapahtumien esiin nostamisella luodaan sekä kritiikkiä että jännitettä ja omalaatuista huumoria. Se myös ravistelee asenteita ja oletuksia, oli kulttuuri sitten itämainen tai länsimainen. - Heini
Kommentit
Lähetä kommentti