Laulaminen tekee hyvää...

Eräänä maaliskuisena maanantai-iltana kuului kirjaston keskialueelta linnunlaulua. Harmaakangas oli nostettu tanaan videotykkiä vastapäätä, tuolit aseteltu puoliympyrään ja piano tuotu paikalle. Ellei näistä merkeistä vielä arvannut, mistä oli kysymys, niin teksti kankaalla sen kertoi. Alkamassa oli hyvää vauhtia perinteeksi muodostuva Järvenpään kirjaston yhteislaulutilaisuus.


Musiikkiopiston oppilaat hakeutuivat vuorollaan laulumikin taakse ja pianistin penkille. Oli aika näyttää, mitä Risto Sinkkosen ja Heli Ahvenainen-Saariston vetämällä vapaan säestyksen kurssilla oli opittu. Risto esitteli laulut, kankaalle heijastettiin laulujen isotekstiset sanat, ja sitten laulettiin! Mutta mistä? Linnuista, eläimistä, ihmisten luontosuhteesta… Luonto on aina ajankohtainen aihe ja kaikkia tavalla tai toisella koskettava asia.
Tapahtuma keräsi viitisenkymmentä osallistujaa. Musiikkiosaston työntekijä oli kirjoitellut laulunsanat diaesitykseksi ja toimi sivunkääntäjänä. Toinen otti kuvia. Kanttori Antti Vilkko kajautti ilmoille pianosta ja äänijänteistä komean tangon. Ja yleisö lauloi tietenkin mukana. Yhteistyöhön oli kutsuttu myös paikallinen ympäristöyhdistys, joka tarjoili luontokuvia laulunsanojen lomaan sekä luontolehtiä faktannälkäisille.

Mutta entä se linnunlaulu, mistä se oikein tuli? Tietysti ihanalta luonnonääni-linnunlaululevyltä. Niitä löydät kirjastossa käydessäsi runsain mitoin musiikkiosaston tiskin kulmalta palautuskorien vierestä. Samasta paikasta löytyy muuten mitä ihmeellisimpiä ääniefektejä, joille voi kukin itse keksiä käyttötarkoituksia - mutta se onkin jo toinen juttu se.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023