torstai 24. marraskuuta 2016

Aki Ollikaisen kirjailijavierailu

Pimeää marraskuun iltaa piristi Aki Ollikaisen kirjailijavierailu, joka järjestettiin Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio –salissa 22.11.

Ollikainen on tunnettu etenkin esikoisromaanistaan Nälkävuosi (Helsinki: Siltala, 2012), joka sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Esikoisteos oli ehdolla myös Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi ja se on herättänyt kiinnostusta ulkomailla.
Ollikainen kertoi tilaisuudessa, että hän on jo nuoresta asti kirjoitellut paljon, mutta tekstit ovat jääneet lähinnä pöytälaatikkoon. Ennen Nälkävuosi-kirjan kirjoittamista hän lähetti aineistoa kustantajalle, mutta vaikka hän toteuttikin kustantajan parannus- ja korjausehdotuksia, hän ei saanut julkaistua teostaan.

Ajatus Nälkävuosi-kirjaan syntyi Ollikaisen mielessä, kun aihe alkoi puhutella häntä siitä syystä, että hän koki että kerjäläiset on usein sivuutettu historiankirjoissa. Ollikainen halusi pitää tekstin intensiivisenä, siksi kirjasta ei tullut paksua vaikka aiheesta olisikin riittänyt kirjoitettavaa. Tuomas Kyrö luki tekstin työvaiheessa, ja Ollikainen sai häneltä tukea ja vinkkejä. Kyrö kannusti myös tekstin lähettämistä kustantajalle, ja tällä kertaa kustantaja innostuikin saman tien kirjasta ja se julkaistiin vuonna 2012.  
Ollikainen kertoi vierailunsa aikana, että kirjoittamiselle on ajoittain hankala löytää tarpeeksi aikaa ja usein hän kirjoittaakin myöhään yöllä, kun lapset ovat menneet nukkumaan. Hänen vaimonsa, Milla Ollikainen, on myöskin kirjailija, tosin hän kirjoittaa dekkareita. Pariskunta joutuukin usein sopimaan kirjoittamisvuoroista, jotta kummallakin olisi aikaa keskittyä omiin teoksiinsa.

Vuonna 2015 Aki Ollikainen julkaisi toisen romaaninsa Musta satu (Helsinki: Siltala, 2015). Tänä vuonna häneltä on ilmestynyt lasten runokirja Merirosvo Morgan ja matruusi Hulkkonen (Helsinki: Otava, 2016)
ML

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti