Kesätyöntekijän kirjavinkki: Kirke

Kesätyöntekijän kirjavinkkaus: Kirke 

Moi! Täällä kirjoittelee Venla, yksi heinäkuun kesätyöntekijöistä. Meillä oli kolmen viikon ajan ”Kesätyöntekijät Suosittelee” -pöytä, jossa vaihtui teema perjantaisin. Nostimme pöydälle suosikkejamme sekä elokuvista että jännitys-, fantasia- ja scifi-kirjallisuudesta. Nyt haluaisin vielä vakuuttaa sinut lukemaan yhden sellaisen kirjan, joka nousee ehdottomasti tänä vuonna lukemieni kirjojen kärkeen. 


Madeleine Miller: Kirke, WSOY 2021




Madeline Miller kertoo uudelleen kreikkalaisesta mytologiasta tutun Kirken tarinan. Kirke on auringonjumala Helioksen tytär, joka jää aina parempien sisarustensa varjoon. Hän on erilainen ja vähäpätöisempi kuin muut, mutta hän on oppinut elämään asian kanssa. Kerran Kirke kuitenkin uskaltaa uhmata jumalia, löytäen samalla itsestään uudenlaisia voimia. Hänet karkotetaan yksin Aiaia-nimiselle saarelle, jossa hän, sen lisäksi että muuttaa miehiä sioiksi, kouluttaa itsestään vahvan noidan ja oppii elämään itsekseen metsäisellä saarella. Hänen luonaan käy erilaisia vieraita, joista osa jää lyhemmäksi, osa pidemmäksi aikaa. 


Kirken näkökulmasta kerrottu tarina herättää varmasti ajatuksia ja avartaa lukijan mieltä. Päällepäin Kirke saattaa vaikuttaa kylmältä hahmolta, mutta hänen ajatuksiaan kuunnellessa paljastuu enemmän. Hän on huolehtivainen äiti, joka rakastaa poikaansa rajattoman paljon. Hän osaa myös keskustella syvällisesti, tai ainakin olla kuuntelijan roolissa, jos ei tahdo jakaa omia kokemuksiaan. Hän auttaa päättäväisesti niitä, jotka hänen mielestään ansaitsevat sen. Tietysti Kirke on myös taitava noita, joka osaa puolustaa itseään erinäisiltä vaaratilanteilta ja uhilta, kuten jumalatar Athenelta tai merimiehiltä 


Kirkeä lukiessa piti ehdottomasti keskittyä sisäistämään kirjan teksti. En halunnut epähuomiossa hypätä jonkun asian yli, sillä kirja oli niin kiinnostava, etten voinut ohittaa hetkeäkään. Samaan aikaan kirjan juoni eteni nopeasti, koska sen aikana käydään läpi vuosituhansia, mutta myös hitaasti, sillä yksityiskohtia oli paljon. Erityisesti mieleeni painui Kirken ja Odysseuksen välinen suhde sekä sen aiheuttamat vaikeudet. Mytologian henkilöiden ongelmat eivät ole ihan meidän arkipäiväämme, joten lukiessa saattoi vain arvailla, minkälaiseen ratkaisuun hahmot päätyvät.    


Kirke on moniulotteinen hahmo, niin hyvine kuin huonoinekin piirteinen. Pidin hänestä, vaikka monesti kyseenalaistin hänen tekojaan. Kirke on kiinnostunut kuolevaisuudesta ja ihmisyydestä, vaikka hän ei itse ole täysin kumpaakaan. Hänen rangaistuksenaan on yksinäisyys, ja vaikka hän oppii elämään itsenäisesti, tämä rangaistus kulkee aina mukana. Hän rakastuu kuolevaisiin ja kuolemattomiin, eikä kummastakaan tunnu seuraavan hyvää. Kirkelle on määrätty tietynlainen elämä, ja on kiehtovaa seurata, miten hän tekee siitä oman näköisensä. 

 

Teksti ja kuva: Venla 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Sattuiko vahinko?