Lukupiiri lukee, osa 5

 Henkilökunnan lukupiiri luki kirjan Kissani Jugoslavia

Kirjaston henkilökunnan viides lukupiirikokoontuminen oli toukokuussa. Edellisellä kerralla maaliskuussa läsnäolijat päättivät yksimielisesti tästä seuraavan kerran kirjasta, ilman äänestystä. Luettavaksi päätyi Pajtim Statovcin kirja Kissani Jugoslavia, sillä kirjailija saattaa tulla kirjastomme vieraaksi ensi syksynä ja lisäksi lukupiirin vetäjä oli juuri lukenut kirjan ja halusi keskustella siitä.

Kirja siis lukemisen jälkeen herätti tunteen, että siitä olisi hyvä jutella jonkun kanssa. Meitä oli lukupiirissä 6 henkilöä ja mielipiteitä syntyi monenlaisia. Aika moni koki kirjan hämmentävänä osittain, mutta lähes kaikki pitivät siitä, miten kirja oli kirjoitettu, se oli siinä mielessä hyvä kirja. Monesta oli myös mielenkiintoista lukea kirjan alkutarinaa, äidin tarinaa, parisuhteen muodostumista ja naimisiinmenoa ja sikäläistä kulttuuria siinä suhteessa.

Kirjassahan kuvataan kahta eri aikajanaa, toisessa kosovolainen äiti löytää rakkauden, menee naimisiin, elää  perhe-elämää, kunnes sota pakottaa pakolaisuuteen. Toisessa tämän naisen poika elää pakolaistaustaisena ja traumatisoituneena tätä nykyaikaa. Kirjassa käsitellään vakavia aiheita kuten sisällissotaa, sotatraumaa, rasismia ja väkivaltaa. Kirja sekoittaa realistista kertomusta ja fantasiaelementtejä mutta kaikesta tästä huolimatta tarina on kiinnostava ja pitää otteessaan.

Hämmentäviä osia olivat kissan kuvaan tuleminen ja olemus sekä käärmeen läsnäolo ja varsinkin varsin raaka loppu. Mietimme paljon symboliikkaa ja mitä kissalla ja käärmeellä haettiin tai kuvattiin. Moni eläinrakas piirissämme on kokenut tämän kirjailijan eläimiin kohdistuvat julmuuden raskaana luettavana ja siksi jotkut päättivätkin olla lukematta uusinta kirjaa, kun kuulimme siinä olevat myös eläinten kaltoinkohtelua. Sellaisen lukeminen on joillekin ihmisille paljon pahempaa kuin ihmisiin kohdistuva väkivalta tai julmuus.

Osa lukupiiriläisistä oli lukenut kaiken mitä Statovci on kirjoittanut ja kokenut kirjat todella hyvin kirjoitettuina ja vetävinä. Osa koki kirjat liian hämmentävinä, niin että se vaikutti lukukokemukseen siten, ettei muihin kirjoihin syntynyt lukuintoa. Lopputulema oli, että hämmentävä kirja, mutta siitä huolimatta hyvä lukukokemus ja mielenkiintoinen aihe! Eli voimme suositella jos kiinnostaa Euroopan lähi-historia, pakolaisuus, hieno kirjoitustyyli ja erilaisilla aikatasoilla liikkuminen kirjassa. 

Seuraava lukupiirin kokoontuminen on sitten syyskuussa ja kirjana Chi Ta-Wein Kalvot, sitä voin suositella kaikille kesälukemisiksi, on ohut ja hyvin mielenkiintoinen! Voit sitten syksyllä lukea mitä mieltä lukupiiri oli siitä kirjasta. Hyvää kesää kirjaston lukupiiriltä! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Sattuiko vahinko?

Miki-kirja, mikä se on?