Kirjailijavieraana Katariina Souri

Marraskuun pimeitä iltoja on mukava valaista ja keventää kuuntelemalla älykästä ja mielenkiintoista kirjailijaa ja taiteilijaa, kuten Katariina Souria. Hän oli puhumassa Tyyni Tuulio-salissa tiistaina 10.11 joukolle kiinnostuneita kuulijoita Suomalaisen kirjakaupan ja Järvenpään kaupunginkirjaston järjestämässä tilaisuudessa.



Katariina kertoi kuinka hän aloitti kirjoittamisen. Ensin hän kirjoitti käsikirjoituksia televisiosarjoihin, Sampanjaa ja vaahtokarkkeja ja sen jälkeen Tähtilampun alla sekä Tähtitehdas. Näihin hän sai kimmokkeen lukiessaan heidän kotonaan pyörineitä tv-käsikirjoituksia joihin hänen silloinen miehensä Johnny Lee Michaels sävelsi musiikkia. Katariinan kirjoittamat tv-sarjat olivat suosittuja ja häntä kannustettiin kokeilemaan myös kirjojen kirjoittamista.



Hänen ensimmäinen kirjansa Minä ja Morrison ilmestyi vuonna 1999, siitä tehtiin myös elokuva (2002) ja sen jälkeen häneltä on tullut yhteensä 8 kirjaa, joista kaksi viimeisintä on osa Musta Mandala-nimistä trilogiaa jonka kolmas ja viimeinen osa ilmestyy ensi vuonna (2016).


  • Minä ja Morrison. Helsinki: Tammi, 1999
  • Vangitse minut vapaaksi. Helsinki: Tammi, 2001
  • Tulikärpäsiä. Muistelmateos. Helsinki: Tammi, 2004
  • Jumalasta seuraava. Helsinki: Tammi, 2006
  • Kahdeksas huone. Helsinki: Tammi, 2008
  • Pillerinpyörittäjä. Helsinki: Tammi, 2010
  • Polku. Helsinki: Tammi, 2012
Musta mandala -trilogia
  • Valkoinen varjo. Helsinki: Tammi, 2015
  • Sammunut sydän. Helsinki: Tammi, 2015                                
Katariina on monipuolinen ihminen ja kirjoissaan hän käsitteleekin erilaisia, vakaviakin aiheita, kuten narsismia, kohtaloa, psykoterapiaa ja julkisuutta. Valkoinen varjo on Katariina Sourin Musta mandala -trilogian avausosa, jossa taidemaailmaan kytkeytyviä rikosjuonia on maustettu yliluonnollisilla elementeillä. Kirjan traileri löytyy klikkaamalla alla olevaa You Tube-linkkiä.



Katariina kirjoittaa myös kolumneja, maalaa tauluja erilaisilla tekniikoilla kuten öljyväreillä ja akryyliväreillä ja maalauksia joihin on lisätty mosaiikkityötä ja hänellä on ollut useita taidenäyttelyitä. Hän ei halua lokeroida eikä määrittää itseään minkään tietyn tittelin alle. Katariinaa kiinnostaa monikin asia ja hän tykkää rönsyillä eri alueille töissään ja elämässään. Lähellä hänen sydäntään ovat muun muassa eläinten oikeudet, veganismi ja sideerinen astrologia. Myös psykologia ja ihmismielen kiemurat herättävät hänen mielenkiintonsa.

Katariina on hyvä kertoja

Katariina kertoili kirjoittamisestaan ja muista aiheista eloisasti ja mielenkiintoisesti ja herätti vilkasta keskustelua eri aiheista. Iltaa olisi helposti voinut jatkaa vielä toisenkin mokoman, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivotamme Katariinalle onnea matkaan ja odotamme innolla Mustan Mandalan kolmatta osaa!

MR

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023