Lukuvinkkejä lokakuulta 2024
Lokakuussa taas vinkattiin teille henkilökuntamme lukemia kirjoja! Tässä kaikki vinkit kätevästi samassa paikassa, olkaa hyvät!
Hunger: Kuinka Stella oppi puhumaan
Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja
Anu Kotilainen: Kaappistrategia
Runokirjoja perheen pienimmille
Xiao Hong: Hulanjoen tarinat
Jennifer Lynn Barnes: Salainen perijätär
Emma Hamberg: Je m’appelle Agneta
Hunger: Kuinka Stella oppi puhumaan, (suom. Varja Arola, 2022)
Heini vinkkaa:
Christina Hunger: Kuinka Stella oppi puhumaan
Kirjan kannessa komeilee koira ja vinkissä näkyy koira, ohitan - ei kiinnosta… Eiiiii! Haluan, että luet vinkin silti. Tämä kirja ei ehkä ole sitä, mitä luulet ja mille kohderyhmälle sen ajattelet olevan.
Christina Hunger päätti kokeilla, miten koira voisi viestiä, jos se saisi äänen. Hän toimii lasten puheterapeuttina ja käytti työssään eräänlaista konetta, jossa painamalla painiketta kone ilmaisee, mitä lapsi haluaa, toivoo, ajattelee ja pyytää. Ennen kaikkea Christina halusi todistaa ajatuksensa tämän puhetta tuottavan välineen tärkeydestä ihmislapsille viestinnässä. Viesti voi olla todella tärkeää kuulla sanoina. Kun elekieli ei riitä ja sanoja ei ole, se on turhauttavaa. Samoihin aikoihin Christinan ja hänen miehensä elämään saapui koiranpentu Stella. Christina koiraihmisenä alkoi kokea, että vaikka Stellalla oli valtava viestinnän kirjo eleissä, liikkeissä ja ilmeissä, hän halusi myös Stellan saavan viestiä puheen keinon. Hän ajatteli kokeilla, olisiko se yhtä voitokasta ja ilahduttavaa, jos eläin voisi viestiä puheella omalle perheelleen. Samalla häntä motivoi kokeiluun puhepainikkeiden tuottama ilosanoman levittäminen lapsien puheen ja viestinnän opetuksessa.
Kirja on kirjoitettu erittäin lämminhenkisesti ja vähän elämänkertamaisesti, mutta siinä painottuu puheterapeutin ammatti ja halu auttaa ja nähdä mihin puhetta todella tarvitaan. Asiat ovat rehellisiä - kanssakäyminen tapahtuu viestinnässä ja ymmärtämisessä erehdysten ja yritysten kautta. Mikään ei ole yksiselitteistä ja jotkin asiat ovat aivan ennalta-arvaamattomia. Monet asiat erityisopettajien ja -oppilaiden tapaamisissa ja asioiden tunnistamisessa ja tunnustamisessa ovat aivan uusia ainakin minulle. Koiraihmisenä tai luontoihmisenä kirjaa lukee myös erittäin kiinnostuneena siitä, miten me ihmiset usein ainakin salaisesti arvotamme eläimen aivan eri tasolle ymmärtämisen ja viestinnän tasolla kuin ne oikeasti ovat. Stellan uskomatonta tarinaa voi toki katsoa lyhyinä ja tehokkaina pätkinä useilta somealustoilta, Stella löytyy artikkeleista ja tutkimuksista ja pääsi julkisuuteen sanomalehtien, TV:n kautta tai Stellasta voi lukea netistä. Tämä kirja kertoo kuitenkin enemmän kuin lyhyt nettiartikkeli tai video. Christinan ja Stellan yhteinen tarina on sekä jännittävä että tieteellinen kurkistus lajien väliseen oppimiseen ja kommunikaatioon ja motivoituneen puheterapeutin ajatteluun ja työhön. Todellinen suositus myös muille kuin koiraihmisille. - Heini
Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja, (suom. Elina Salonen, 2023)
Lisa Wingate: Kadonneiden rakkaiden kirja
Lisa Wingaten aikaisemmin suomennettu Ennen kuin olimme sinun- kirja on ollut vinkattavana, lukupiirissä ja suosittelemissani kirjoissa sen historiallisen todenperäisyyden ja hienon osaksi totuuteen pohjautuvan tarinan myötä. Sen vuoksi pidin myös Kadonneiden rakkaiden kirjasta. Se on fiktiota, mutta pohjautuu tiettyihin historiallisiin faktoihin ja tapahtumiin.
Tälläkin kertaa liikutaan kahdessa ajassa ja tarinat liittyvät Gossettin perheeseen, jolla ikään kuin liitetään tarinat yhteen. Tapahtumat sijoittuvat Augustineen, pieneen Missisippi-joen kylään. Vuonna 1987 Benedetta Silva palkataan kaupunkiin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Hän turhautuu jo ensimmäisinä päivinä. Kaupunkilaiset tuntuvat karsastavan monin tavoin ulkopuolelta tullutta nuorta naista, joka kamppailee koulussa teinien kanssa ja kaupunkia hallitsevan Gossettien suvun läpitunkevan vallan ja painostuksen alla. Benedetta Silva miettii jo paikasta luopumista resurssien ja voimavarojen hiipuessa. Monet nuoret ovat köyhistä, värillisistä perheistä ja heistä välittyy kuva ajelehtimisesta, päivästä toiseen selviämisestä, kirjallisuus ei kiinnosta, ei vähääkään. Rikkaat Gossettien suvun nuoret menevät yksityiskouluun joen toiselle puolen. Sitten tapahtuu monia mielenkiintoisia asioita ja lapset ja nuoret innostuvat tutkimaan omaa taustaansa ja historiaansa opettajansa nerokkaan keksinnön myötä. Luottamus ja tarina alkaa kasvaa.
Toinen juonilinja kertoo Louisianasta sisällissodan päättymisen jälkeen 1875. Silloin kolme nuorta naista lähtee hurjaan seikkailuun Gossettien plantaaseilta kohti Texasia kukin omista motiiveistaan käsin. Lavinia neiti on tilan hemmoteltu tytär ja perillinen. Juneau Jane taas talon isännän rakastajattaren tytär eli Lavinian sisarpuoli. Hannie Gossett on entinen plantaasin orja, joka edelleen tavallaan on sidottu tilaan ja sen tuomaan turvaan. Kaikki he haluavat löytää isännän, joka on kadonnut Texasiin mutta kukin omista syistään. Hannie etsii myös kadonnutta perhettään, eri seuduille ja plantaaseille myytyä. Matka on vaaroja ja käänteitä täynnä, mutta yksi tärkeimmistä vaiheista on, kun tytöt piilottelevat entisten orjien piilokirkossa ja löytävät sanomalehden, jossa julkaistaan kadonneiden ihmisten palstaa. Siinä etsitään kadonneita rakkaita, jotka sisällissodan ja sen muodostaman historiallisen kaaoksen myötä ovat kadonneet kuin jäljettömiin. Tytötkin alkavat kirjata ylös kohtaamiensa ihmisten etsintäilmoituksia, jotka he haluavat lehteen lähettää. Luku- ja kirjoitustaito on vain harvalla ja hyvin harvoin entisillä orjilla, joten he myös lukevat ilmoituksia ääneen ja ansaitsevat näin hiukan rahaa ja monet haluavat auttaa heitä heidän matkallaan.
Gossettien perhe siis yhdistää kaksi juonilinjaa. Historian tuntemisen tärkeys on suurin asia, joka nousee esiin. Kirja kertoo voimakkaasti orjuuden historiasta USA:n etelävaltioissa. Kadonneiden rakkaiden viestit ovat sydäntä särkeviä ja realistisia ja ne ovatkin juuri se totuus, josta Lisa Wingaten luoma fiktiivinen tarina saa kehyksensä. Niin kuin viimeksikin, Wingaten kirjaa lukiessa totuuden osa on ehkä kaikkein uskomattomin, vaikein hyväksyä totuutena. Suosittelen suurista tunteista, historiasta, seikkailusta kiinnostuneille. - Heini
Anu Kotilaisen Kaappistrategia, Sammakko 2024,
Kaappistrategia on tekijänsä omakohtaisiin kokemuksiin perustuva sarjakuva siitä, mitä tapahtuu kuin heterosuhteessa, lapsiarjessa elävä nainen tajuaa olevansa kiinnostunut vain naisista. Eli hän tajuaa lesboutensa ja hitaan hyväksymisprosessin läpikäyneenä tulee ulos kaapista.
Voimakkain siveltimen- ja kynänvedoin Kotilainen tuo sarjakuvan sivuilla esiin matkaa kaapista ulos. Se ei ole helppoa, on yhteiskunnan normeja ja ennakkoluuloja, on omaa sisäistettyä lesbofobiaa ja epävarmuutta siitä, onko oikeanlainen tai tarpeeksi lesbo. Miten puoliso ja perhe suhtautuu, miten itse suhtautuu, entä koko muu maailma. Heteronormius elää niin vahvana, että kaapista pitää tulla ulos useammin kuin kerran. Piirrosjälki on vahvaa ja selkeää, värimaailma violetin ja keltaisen sävyjä, helppo omaksua ja lukea.
Kotilainen halusi kirjoittaa tämän kirjan, koska olisi halunnut lukea jotain tällaista itse, kun kaipasi vertaistukea ja tietoa omalla matkallaan. Hänellä ei ollut mallia kuinka toimia. Tästä kirjasta toivottavasti on apua ja tukea erityisesti nuorille ja myös heille, ketkä ovat aikuisena alkaneet kyseenalaistamaan omaa seksuaali-identiteettiään.
Tämä sarjakuva on tärkeä keskustelunavaus, sillä seksuaali-identiteetin liukuvuudesta ja suuntautumisen muuttuvuudesta aikuisiällä puhutaan aivan liian vähän. Tämä kirja sopii ihan kaikille. On aina avartavaa tutustua erilaisiin ihmisiin, elämäntilanteisiin ja kohtaloihin, sillä se lisää ymmärrystä ja empatiaa. Niitä ei voi olla tässä maailmassa liikaa. - Mintti
Runokirjauutuuksia perheen pienimmille:
Tiitiäisen runoretki (Kirsi Kunnas ja Christel Rönns. WSOY.2024):


Rakas pieni untuvainen (Inkeri Karvonen ja Aleksi ja Meri Korpela. Otava. 2024):

Vauvasta vaariin:
Onko koira kotona? : Loruleikkejä pienille ja isoille (Huovi, Perkiö, Söderlund ja Töyrylä. Tammi. 2024):




Lukemaan opetteville ja kirjaimista kiinnostuneille:
Pikku Papun aakkoslorut (sis. cd) (Liisa Kallio ja Pikku Papun orkesteri. Tammi. 2024):

Xiao Hong: Hulanjoen tarinat, Punos 2024, (alkuperäinen ilmestyminen 1941) suom. Rauno Sainio
Millaista elämä on mahtanut olla 1900-luvun alkuvuosikymmenten Kiinassa? Yhden näkökulman tähän tarjoaa Xiao Hongin romaani Hulanjoen tarinat. Hong (1911–1942) on Kiinassa tunnettu kirjailija, mutta hänen teoksiaan ei ole tähän mennessä suomennettu. Nyt kuitenkin Punos-kustantamo on tarttunut toimeen, ja Hulanjoen tarinat on saatu suomeksi Rauno Sainion kääntämänä.
Teos on alun perin ilmestynyt vuonna 1941. Se on kertomus perinteisestä maaseutu-Kiinasta, jossa tofukauppiaat kiertelevät ja kesämaruna kasvaa. Tarinat perustuvat Hongin omiin kokemuksiin pienessä koilliskiinalaisessa Hulanjoen kaupungissa. Kirjailija kuvaa laveasti kaupunkia ja sen värikkäitä asukkaita mylläristä nuudelikauppiaaseen. Pelkkää maalailevaa kuvausta ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan kertomus saa melko kuumottaviakin piirteitä, kun ryhdytään kuvaamaan erään lapsimorsiamen karua kohtaloa kylässä. Luku on kerrottu kirjailijalle ominaisella lempeän ironisella otteella, mutta sen lukeminen tekee silti pahaa.
Kirjailijalla onkin lukijalle myös yhteiskunnallinen sanomansa välitettävänään. Kritiikkiä saa osakseen esimerkiksi juuri 1900-luvun alun Kiinassa tavallisena pidetty käytäntö pahoinpidellä naisia. Myös ihmisten köyhyys ja näköalattomuus nousevat tärkeiksi teemoiksi. Ihmiset eivät oikeastaan odota elämältä paljon enempää kuin ruokaa ja lämpöä; he puurtavat ankarasti elantonsa eteen eivätkä valita.
Ja miten paljon samaa 1900-luvun alun Kiinassa ja Suomessa loppujen lopuksi onkaan! Perinteinen maaseutuelämä on arkista puurtamista, ruuan hankkimista. Mietitään rahan riittävyyttä, mennään naimisiin ja saadaan lapsia, etsitään huvituksia juoruista ja arjesta poikkeavista tapahtumista. Kotikylältä ei juuri poistuta. Tosin kyllä eroavaisuuksiakin riittää mielin määrin. Etenkin ruoka ja uskonnolliset menot ja tapahtumat ovat Pohjolasta katsottuna varsin eksoottisia. Kuvaukset samaanitanssista, riisintaimitanssista, jokilyhtyjen vesillelaskusta, ulkoilmaoopperasta ja temppelijuhlasta ovat kiehtovaa luettavaa.
Hulanjoen tarinat on kiinnostava sukellus ja aikalaisnäkökulma maailmaan, joka on täysin erilainen kuin meidän 2020-luvun maailmamme. - Saara
Jennifer Lynn Barnes: Salainen perijätär, WSOY 2024, suom. Aila Herronen
Jennifer Lynn Barnesin Salainen perijätär avaa Inheritance Games-kirjasarjan, joka on hykerryttävä sekoitus tiivistunnelmaista ihmisdraamaa, sekä ällistyttäviä, pään pyörälle vieviä mysteerejä.
Hiljattain orvoksi jäänyt ja siskonsa hoiteisiin päätynyt Avery Grambs on teräväpäinen tyttö, joka ratkaisee luonnontieteelliset pähkinät ja sana-arvoitukset käden käänteessä ja pelaa shakkia kuin ammattilainen. Näiden taitojen avulla hänen on tarkoitus pyrkiä yliopistoon opiskelemaan vakuutusmatematiikkaa ja päästä sitä kautta varmaan työpaikkaan. Näin hänen ei tarvitsisi enää koskaan huolehtia toimeentulosta, joka on tarinan alussa hyvin niukka.
Hänen suunnitelmiinsa tulee kuitenkin muutos, kun hän saa tietää perineensä edesmenneen Hawthornen suvun patriarkan miljoonaomaisuuden. Tilanne on kaiken kaikkiaan absurdi: Avery ei ole koskaan tuntenut koko miestä, eikä hänen pitäisi olla tälle mitään sukuakaan. Pian paljastuukin, että järjettömältä vaikuttavan päätöksen takana onkin juju: Averyn on määrä selvittää sarja arvoituksia, jotka paljastavat valonarkoja salaisuuksia Hawthornen suvusta.
Kun ympärillä pyörii vielä Hawthornen suvun komeita nuorukaisia, muita testamentista suuttuneita sukulaisia, sekä yllättävästä perijättärestä ja tämän valtaisasta omaisuudesta kiinnostuneita, moraaliltaan alhaisempia tahoja, tehtävä ei tule olemaan helppo. Kehen Avery voi luottaa? Mitkä ovat hänen ympärillään pyörivien tarkoitusperät? Ja miten vainaja päätyi valitsemaan juuri hänet? - Elsi
Emma Hamberg: Je m’appelle Agneta, WSOY 2022, suom. Saara Kurkela
Ihan ensiksi pitää sanoa, että pidin tästä kirjasta. Lainasin kirjan jo alkuvuonna, mutta jostain syystä en saanut tartuttua siihen ihan heti. Kirjaa oli muutamakin ihminen suositellut, mutta jostain syystä se vaan ei houkutellut kannellaan tai takakansitekstillään. Onneksi kuitenkin sitten luin sen, se kannatti!
Nimestään huolimatta tämä kirja on ihan suomeksi, siis suomennettu. Tältä ruotsalaiskirjailijalta en ole lukenut mitään aiemmin.
Je m’appelle Agneta (nimeni on Agneta) on hyvin kirjoitettu, samaistuttava, ihastuttava, jännittävä, kiinnostava, yllättävä ja lämmin. Päähenkilö on 49- vuotias Agneta, joka kokee itsensä aika näkymättömäksi. Kuilu on kasvanut Agnetan ja perheen, muun elämän ja muiden ihmisten välille. Yksi lehti-ilmoitus muuttaa kaiken.
Agneta vastaa hieman epämääräiseen lehti-ilmoitukseen, hän käsittää siitä, että Ranskassa joku ruotsia puhuva lapsi kaipaisi au-pairia. Agneta tekee jotain aivan ennenkuulumatonta, hän pakkaa laukkunsa ja lähtee matkaan. Junalla matkustaen hän päätyy Ranskaan ja löytää sieltä, ei pientä lasta, vaan vanhahkon miehen, jonka muisti temppuilee. Läheiset ovat huolissaan miehestä ja Agnetaa tarvitaan auttamaan tätä arjessa. Joskus mies puhuu ranskaa ja joskus vain ruotsia, jota hänen ystävänsä ja naapurinsa eivät ymmärrä. Mies on jäänyt yksin, hänen puolisonsa kuoltua ja arjen hallinta on kateissa. Talo, jossa mies asuu, on vanha luostari sokkeloisine käytävineen ja ihmeellisine huoneineen täynnä erikoista tavaraa.
Kirjan asetelma on aika tyypillinen, keski-ikäisen naisen voimaantumistarina joka tässä kirjassa on jotenkin todella herkullisesti käsitelty . Einarin tarina ja luonne, Agnetan värittömyys ja Einarin ihanat naapurit ranskalaisessa pikkukylässä, ne luovat tilanteita ja jännitteitä, jotka vievät mukanaan ja tuovat lämmön kirjan sivuilta. Kirja sopii, jos pitää inhimillisistä tarinoista, kasvusta, ruuasta, ranskalaisista pikkukylistä ja eksentrisistä ihmisistä. Kirjaan on myös ilmestynyt jatko-osa. - Mintti
Kommentit
Lähetä kommentti