Paula Noronen vieraana koululuokille
Tiistaina 28.4. Tyyni Tuulio-salissa vieraili lähes 200 oppilasta kolmessa erässä kuuntelemassa radiojuontaja, televisioesiintyjä, käsikirjoittaja ja kirjailija Paula Norosta joka kertoi millaista on olla kirjailija ja kuinka tarinat syntyvät. Tyyni Tuulio-sali täyttyi kolme kertaa oppilaista Paula kertoi kirjoistaan Ensin hän kertoi hieman omista Supermarsu-kirjoistaan joista viimeisin ilmestyi vain pari päivää sitten. Se onkin jännittävä kirja, sillä se sijoittuu Järvenpäähän ja siinä esiintyy mm. nuori Jean Sibelius ja Aleksis Kivi. Sen nimi on Emilian päiväkirja – Supermarsu ja Jääräpää Janne. Paula on alunperin kotoisin Järvenpäästä joten hänelle nämä maisemat ovat tuttuja ja siksikin oli ajankohtaista niistä kirjoittaa, lisäksi vielä Sibeliuksen juhlavuosi joten siinä pystyi yhdistämään kaksi aihetta samaan Supermarsukirjaan. Myös Sibelius esiintyy uusimmassa Supermarsukirjassa Tässä Paula kertoo kuinka kuka vain voi keksiä ja kirjoittaa tarinan