Kesänuoren tunnelmia kirjastotyöstä
Moi, mä olen Aino ja kuulun vuoden 2022 kirjaston kesänuoriin. Kaupungilta kesätöitä hakiessa mun ensimmäinen toive oli päästä kirjastolle töihin ja en voi sanoin kuvailla sitä onnen määrää, kun pääsin kirjastolle töihin. Kesätyö täällä kirjastossa on ollut myös sen kaiken odotuksen väärti. Kokonaisuudessa kesätyökokemus kirjastolla on ollut aivan mahtava enkä voi käsittää, että neljä viikkoa on jo kulunut. Kaikki kirjastolla olleet muut työntekijät ovat tehneet tästä kokemuksesta todella arvokkaan auttamalla esimerkiksi vastaamalla kymmeniin kysymyksiin, joita varsinkin ensimmäisellä viikolla löytyi. Muutenkin ilmapiiri kirjaston kulissien takana on äärettömän ihana ja positiivinen. Ensimmäinen viikko kului lähinnä ihmetellessä kaikkea mahdollista ja prosessoidessa kaikkea uutta informaatiota. Yllätyksenä tuli, että kirjastossa työskentely ei tarkoita pelkästään kirjojen hyllyttämistä vaan paljon muutakin. Toisena yllätyksenä tuli työn fyysisyys. Parin ensimmäisen päivän jälkeen o