Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2026.

Henkilökunnan lukupiiri luki Pihkan

Kuva
 Kirjaston henkilökunnan lukupiirin toukokuun kirjana luettiin Ane Rielin Pihka. Sama kirja oli ollut myös asiakkaiden lukuiirissä jokin aika sitten, joten se oli jo ennestään tuttu joillekin piiriläisille. Meitä olikin mukavasti useampi paikalla ja kirja herätti taas hyvää keskustelua.  Kirja koettiin yleisesti ottaen aika raskaana ja ahdistavana, vaikka kirjan tyyli oli myös kepeä, aiheistaan huolimatta. Kirjahan kertoo eristäytyneestä elämästä, tavaroiden hamstraamisesta, vaikeasta ylipainosta, jotka kaikki juontuvat luopumisen vaikeudesta ja luopumisen tuskasta, jotka taas johtuvat vaikeista kokemuksista ja traumoista. Eli kirjassa oli monta kerrosta, monta elämää jotka johtivat tilanteisiin joista kirjassa kerrottiin lapsen, Livin silmin. Livin näkökulma teki asioiden käsittelystä jotenkin kevyttä, sillä hänelle se kaikki oli täysin normaalia, juuri sitä tavallista elämää, jota hän eli. Vaikka ulkopuolisen silmin heidän elämänsä oli kaikkea muuta kuin tavallista.  Ki...

Toukokuun 2026 kirjavinkit

Kuva
 Toukokuussa 2026 vinkattiin vain kuukauden kirjat, tietokirja, sarjakuva, nuortenkirja ja kaunokirja. Eli seuraavat kirjat:  Tietokirjoja lapsille Kukkonen: Voro Niemi: Varkaat Williams: Kadonneiden sanojen kirja Nelosille vinkattuja lasten tietokirjoja Kuukauden tietokirjavinkkinä vinkataan lasten tietokirjoja Kevään aikana kirjastolla on käynyt kulttuuripolun merkeissä järvenpääläisiä nelosluokkalaisia kuulemassa siitä, miten kirjaston kirjat on järjestetty hyllyihin ja mikä ihme on luokka. Nelosten kulttuuripolku-kirjastokäynnillä on vinkattu myös mukavia tietokirjoja: Matkaopas uhanalaiseen luontoon (Tom Jackson & Sam Caldwel) esittelee eläimiä, jotka ovat vaarassa kadota maapallolta kokonaan. Aukeamilla tutustutaan eri alueisiin maapallolla ja niissä asuviin uhanalaisiin eläimiin. Tiedätkö esimerkiksi mikä eläin pystyy hyppäämään jopa 15 metriä? Oletko ikinä kuullut dugongista? Teoksen lopussa kerrotaan myös luonnonsuojelusta. Jatulintarhoja ja hiidenkiukaita (Ilari...