Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

"Kirjat kirjoittavat minua"

Kuva
Kohtaamispaikkana kirja – kirjaston ja Suomalaisen Kirjakaupan kirjailijavieraana Anja Snellman 8.4.2014   Anja Snellmanille oli selvää jo alle 10-vuotiaana, että hänestä tulee kirjailija. Kotona oli paljon kirjoja ja kirjastossa käytiin usein; oma kirjastokortti oli tytön suurimpia aarteita. Kirjailijan työ on ollut elämän mittainen unelma.   Jo koulussa noteerattiin "kirjoittava tyttö", jonka aineita luettiin ääneen. Matkalla on ollut erilaisia opettajia, on ollut kannustajia, mutta myös lannistajia. Kirjoittaminen, taide ja musiikki ovat olleet Snellmanille keino paeta rikkinäistä perhettä ja perheen psykodynamiikkaa. Kirjoittamalla maailman voi muuttaa sellaiseksi kuin haluaa. Opiskeluaikanaan Snellman kirjoitti seitsemän eri versiota esikoisromaanistaan, mikä oli hyvä tapa oppia kirjailijan vaativaa työtä. Snellman vertaa itseään useasti nomadiin. Kustantajia on ollut useita. Kustannusyhtiön vaihtuminen on hyväksi ja uuden kustannustoimittajan ennakkoluulotto

Pääsiäisen avainkertomus

Kuva
Parasta pääsiäislukemista? Samat dekkaritko, joita muutenkin ahmitaan? Vai kuvakirjat, joissa suippohattuinen noita-akka lentää mustan kissan kanssa kahvipannu luudan nokassa? Vaiko sittenkin Uuden testamentin evankeliumit, joiden kohokohdasta pääsiäisessä on kysymys? Entäpä jos voisikin lukea jotain, mistä saisi saman fiiliksen kuin kaikista noista yhteensä? Oma pääsiäissuosikkini on Mika Waltarin historiallinen romaani Valtakunnan salaisuus . Kirja alkaa, kun elämäänsä kyllästynyt roomalainen matkamies saapuu turistina Jerusalemiin juutalaisten pääsiäisjuhlan aikaan ja kohtaa heti ensimmäiseksi kukkulalla törröttävät ristit. Yksi naulituista puhuu outoja ristillä, ja hänen kyltissäänkin lukee juutalaisten kuningas - kuka tämä tyyppi oikein on ja mistä hänet on tuomittu? Päähenkilön uteliaisuus herää ja hän alkaa ottaa selvää asioista. Kirjassa ala-asteen uskonnontunneilta tutut kertomukset Jeesuksen ihmeteoista ja pääsiäisen tapahtumista heräävät henkiin uudella tavalla. Romaa

Lisää värikkäitä kirjoja

Kuva
Jokin aika sitten blogissa esiteltiin väritarrallisia kirjoja lastenosastolla. Tänään katsastamme aikuisten osaston merkityt kirjat. Aika usein asiakkaita kiinnostavat tietyn aiheiset kirjat eri kirjailijoilta, silloin on kiva merkitä samaan lajiin kuuluvat kirjat eri tavoin niin että ne erottuvat selkeästi hyllystä. Jotkut kirjat on otettu omiin hyllyihinsä erilleen muista kirjoista niin että omat lemppari genret löytyvät helposti. Aikuisten osastolla on melko monta eri kirjaryhmää otettu erilleen muista kirjoista. Novelleja eli lyhyitä kertomuksia Sydämiä romantiikannälkäisille Tässä niitä tarroilla  muista eroteltuja: Romantiikka - pinkki sydäntarra Kauhu - violetti kauhutarra Novellit - oranssi novellitarra Eräkirjat - vihreä erätarra Sotakirjat - harmaa sotatarra Lisäksi erilleen muista kirjoista omiin hyllyihinsä kaunokirjallisuuden alkuosuudelle on otettu dekkarit eli jännityskirjallisuus, tieteis- eli sci-fi-kirjallisuus, fantasiakirjallisuus ja romantii