Haydnin huumori yllättää

Sinfonioitako kuulokkeisiin? Täytyy myöntää, että konserttojen ystävänä olen yleensä hiukan vierastanut sinfonioita. Niitä on tullut kuunneltua lähinnä konserteissa: siis kun on mennyt kuulemaan vaikkapa pianokonserttoa, ja sitten on väliajan jälkeen soitettu joku sinfonia. Viime aikoina olen kuitenkin yllättänyt itseni yhä useammin kuuntelemasta sinfonioita myös kotona! 

Juttu lähti siitä, kun luin kesällä Kai Maasalon kirjaa Suuri sinfoniamusiikki Haydnista Sibeliukseen. Olen aina tykännyt valita mökkilukemiseksi jotain tavallisesta poikkeavaa, joten tämä v. 1956 julkaistu opus vaikutti juuri sopivalta. Linnunlaulun ja ukkosenjyrinän keskellä olikin mukavan nostalgista lukea vanhan ajan tietokirjaa! Kirjassa käydään läpi sanallisesti kuvaillen suurten sinfonikkojen tärkeimmät teokset. Oman mausteensa lukemiseen tuo entisajan suomen kieli: tässä kirjassa esim. lyyrinen onkin 'lyyrillinen', energinen 'täynnä toimintatarmoa' jne.

 

Kirja lähtee liikkeelle Joseph Haydnista, jota Maasalo pitää ensimmäisenä suurena sinfonikkona. Tämä wieniläisklassisen aikakauden säveltäjä tehtaili yli sata sinfoniaa! Miltäköhän kuulostaisi? Mökiltä palattuani suunnistin kirjaston sinfoniahyllylle, mistä tarttui käteen v. 2009 ilmestynyt neljän cd:n levytys Haydnin viimeisistä sinfonioista - siis mestarin tuotannon huipentuma. Kirjastosta löytyi moniin näistä myös pienoispartituurit eli sopivasti käteen mahtuvat orkesterinuotit. Jo pitkään olen nimittäin tykännyt tutustua itselle uusiin klassisen musiikin teoksiin seuraamalla niitä kuunnellessa samalla nuotista - tuntuu, että nuotinlukutaitoisena musiikista saa lisää ahaa-elämyksiä sillä tavalla.

Kuuntelu osoittautui positiiviseksi kokemukseksi! Haydnin sinfoniat ovat sujuvaa, ilmeikästä ja helposti kuunneltavaa musiikkia, joka tuo hetkittäin elävästi mieleen Mozartin ja Beethovenin, kunnes sitten taas tuleekin yhtäkkiä jotain ihan omaa: yllätyksiä, käänteitä, Haydnin huumoria. Esimerkiksi 93. sinfonian hitaan osan lopulla viulut ja puupuhaltimet jäävät toistelemaan vaimenevaa fraasinloppua ikään kuin kummallisen pitkään, mitä seuraa täysi hiljaisuus ja sitten - yllätys. Millainen yllätys? Se selviää, kun kuuntelee! Englannintaitoisille mainittakoon, että tekstiliitteessä viitataan tähän kohtaan sanoilla gigantic bassoon fart.