"Kirjat kirjoittavat minua"

Kohtaamispaikkana kirja – kirjaston ja Suomalaisen Kirjakaupan kirjailijavieraana Anja Snellman 8.4.2014

 

Anja Snellmanille oli selvää jo alle 10-vuotiaana, että hänestä tulee kirjailija. Kotona oli paljon kirjoja ja kirjastossa käytiin usein; oma kirjastokortti oli tytön suurimpia aarteita. Kirjailijan työ on ollut elämän mittainen unelma.  Jo koulussa noteerattiin "kirjoittava tyttö", jonka aineita luettiin ääneen. Matkalla on ollut erilaisia opettajia, on ollut kannustajia, mutta myös lannistajia. Kirjoittaminen, taide ja musiikki ovat olleet Snellmanille keino paeta rikkinäistä perhettä ja perheen psykodynamiikkaa. Kirjoittamalla maailman voi muuttaa sellaiseksi kuin haluaa.

Opiskeluaikanaan Snellman kirjoitti seitsemän eri versiota esikoisromaanistaan, mikä oli hyvä tapa oppia kirjailijan vaativaa työtä. Snellman vertaa itseään useasti nomadiin. Kustantajia on ollut useita. Kustannusyhtiön vaihtuminen on hyväksi ja uuden kustannustoimittajan ennakkoluulottomuus ja raikkaus tekevät hyvää tekstille. Kustantaja onkin ainoa, jonka kanssa keskeneräisestä työstä voi keskustella.  ”Levottomuus on hyvä asia,” sanoo Snellman. ”Työ on tähän mennessä ollut matkan tekemistä, kirjat ovat kilometripylväitä.”

Nomadiksi Snellman sanoo itseään myös siksi, että on 22 vuoden aikana asunut Kreikassa erimittaisia jaksoja ja tuntee olevansa "adoptiokreetalainen". Ulkomailla saa näkökulmaa suomalaiseen kulttuuriin ja etäisyys antaa myös suhteellisuudentajua. Snellman on ollut myös Intiassa kirjoittamassa.

Tutkijan työ jäi aikoinaan toteutumatta, nyt kirjailija voi toteuttaa menneitä unelmiaan tutkimalla taustoja kirjoja varten. Osa aiheista on hyvinkin läheltä omaa elämää, osa ei. Snellman on usein kirjoineen edellä aikaansa, koska aistii herkästi ajan signaaleja.  Snellman on tehnyt taustatyötä mm. oikeuspatologian laitoksella, poliisin väkivaltayksikössä ja Korkeasaaressa. Tutustumisten myötä elämään on jäänyt paljon elinikäisiä ystäviä. Snellman kirjoittaa aina ensimmäiset hahmotelmat käsin, jolloin näkee helpommin, mitä on tekemässä. Käsinkirjoitettu versio on myös se tärkein, vaikka sen jälkeen Snellman kirjoittaa vielä kolme eri versiota, joissa välillä vaihtuvat niin juoni kuin tapahtumatkin. Kirjoittamiseen liittyvää ahdistusta oppii sietämään, kun työ sujuu. Kun kirja valmistuu, ahdistus unohtuu.

Tulevaisuudesta Snellman paljasti sen verran, että ensi kesänä on tarkoitus aloittaa uusi romaani, joka tulee olemaan onnellinen tarina perheestä. Dekkareita Snellman ei aio kirjoittaa, vaikka kaksi kustantajaa on tätä toivonut. Ensi syksynä on tulossa runoteos Runoksia, joka on yhdistelmä sanoista runoja ja rikoksia.

Sattumoisin Snellman törmäsi yliopistolla ilmoitukseen psykoterapeutin opinnoista. Nuoruudessa psykologia oli yksi opiskeluvaihtoehdoista. Nyt on kuitenkin parempi ikä opiskella terapeutiksi kuin alle 3-kymppisenä. Snellman sanoo, että hänellä on paljon annettavaa. Lisäksi hän tuntee olevansa velkaa maailmalle, koska on saanut tehdä kirjailijan töitä. Snellman sanoo, että on hyvä tehdä muutakin, koska maailma hahmottuu monimuotoisemmaksi. Valmistuttuaan psykoterapeutiksi Snellman kuitenkin jatkaa kirjailijana. Sekä kirjailijan että psykoterapeutin työssä ehdottomasti parasta on kohtaamisen tunne.

Snellman kertoi olevansa fatalisti: hänellä on vakaa usko siihen, että kaikella on tarkoitus. ”En ole koskaan ajatellut, montako kirjaa tulen kirjoittamaan, koska elämä elää minua ja kirjat kirjoittavat minua.”

AK