Kirjavinkit lokakuussa 2025
Lokakuussa kirjaston somessa vinkattiin kotimaista, ulkomaista, sarjakuvaa ja tietokirjaa, eli seuraavat kirjat:
Clare Pooley: Ikä on vain numero
Anna Koikkalainen: Yksinvaeltaja, mitä olen oppinut tunturissa,
Fábio Moonin & Gabriel Bán Daytripper
Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille
Clare Pooley: Ikä on vain numero, WSOY 2025, suom. Ulla Selkälä
Tämä kirja kuuluu ehdottomasti ”Hyvän mielen kirjoihin”. Jos jo tämä herätti mielenkiintosi, niin korostan, että kirja nousee aivan omalle hauskalle tasolleen eikä se takerru mihinkään kliseisiin. Kuten nimikin kertoo, Clare Pooley lakaisee stereotypiat romukoppaan. Minulle tuli vahvasti mieleen moni TV-sarja ja Minna Lindgrenin kirjat, jotka myös pureutuvat kantaaottavasti ja hauskasti seniorien kliseiseen lokerointiin.
Pooleyn vahvuus syntyy tarinan henkilöhahmojen moninaisuudesta. Erilaisten ihmisten kohtaamisesta ja hyväksymisestä ja ystävyydestä on tietenkin kyse, kun puhutaan ”hyvän mielen kirjoista”. Uskomattomat ja silti uskottavat henkilöt ja juonenkäänteet, joita ei osaa ennustaa ovatkin sitten tälle genrelle epätyypillisempiä. Ilo, huumori ja tunteet tietenkin pursuilevat kirjan sivuilta.
Kirjassa Lydia päättää alkaa 20-vuotisen kotiäiteytensä jälkeen seniorikerhon pitäjäksi ja kokoontuminen yhteisötaloon ravisteleekin sitten Lydian elämää perusteellisesti. Seniorit eivät haluakaan tehdä reikäommelta ja pelata korttia, he haluavat kaikki hyvin erilaisia asioita. Pian koko upealla joukolla on yksi ajatus mielessä: kuinka pelastaa monitoimitalo kaupungin päättäjien ahnaista käsistä. Tämä ainutlaatuinen paikka ollaan purkamassa maan tasalle ja tonttia ollaan myymässä gryndereille. Pelastustoimet aloitetaankin heti yhdessä päiväkodin, joogaajien ja muiden yhteisötalon käyttäjien kanssa.
Muutamia mielenkiintoisia henkilöitä nousee esiin heti alkumetreillä. Veteraaninäyttelijä, rahahuolissa kieriskelevä Art esitellään ja hänen henkilökuvansa täydentyy ja saa yhä uusia sävyjä kirjan edetessä. Daphne päättä viimein kaivautua ulos piilostaan ja löytää seniorikerhon. Piilottelu on ollut tarpeen Daphnen menneisyyden vuoksi, johon liittyy hurjia salaisuuksia ja vaiettuja nimiä. Daphnen tyylikäs ja sanavalmis ja jopa kärkevä tapa puuttua asioihin on pelastus monelle, mutta samalla kirjan edetessä hänen uudet ystävänsä tarjoavat aivan yhtä tärkeää apua Daphnelle itselleen. Lisäksi tutustumme tietysti moneen muuhun. Muutamia tässä: Ziggy on 16- vuotias yksinhuoltaja isä, Maggie on koira, joka lopulta saa roolin suurena tähtenä.
Upeat henkilöt vauvasta vaariin kiidättävät tätä tarinaa eteenpäin ja se jaksaa yllättää aina loppuun saakka. Kirja on raikas, hauska sisältää huumoria ja menoa. Kevyttä ja silti hyvän mielen asiaa: jos mielesi kaipaa näitä tartu kiinni ja lue! - Heini
Anna Koikkalainen: Yksinvaeltaja, mitä olen oppinut tunturissa, Gummerus 2025
Mielenkiintoinen katsaus yksinvaeltajan mielenmaisemaan tuntureilla. Kirjoittaja on vaeltanut yksin jo vuosia ja avaa kirjassa taivaltaan ryhmässä vaeltajasta yksinvaeltajaksi. Hän käy läpi mikä siihen johti, kuinka hän aloitti ja miten siihen voi varautua ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon. Kirja ei ole varsinaisesti mikään pakkaus- tai retkellevalmistujan listakirja, mutta sisältää paljon pohdintaa vaeltamisen eri puolista, riskeistä ja sen hienoudesta.
Kirjassa on eri luvut erilaisille asioille kuten linnut, polut ja monta muuta asiaa, joita ei ehkä tulisi heti ensin ajateltua tärkeiksi vaelluksen kannalta. Kirjoitustyyli on hienon kuvaileva ja pohdiskeleva. Kirjassa jaetaan omia kokemuksia, erilaisia hankaluuksia, ratkaisuja ja myös miten olla yksin, miten ollaan luonnossa ja miten se vaikuttaa ihmiseen.
Uskoisin että kirja tarjoaa paljon hyviä näkökulmia yksinvaelluksesta haaveilevalle, sitä suunnittelevalle tai ihan vaan fiilistelijälle, joka ei ole ikinä edes vaeltanut. Itse en ole vaeltanut, enkä valitettavasti varmaan ikinä siihen edes kykene, mutta oli hieno päästä lapin erämaihin tämän kirjan sivujen mukana. Sain maistaa mitä yksinvaellus voi olla pahimmillaan ja parhaimmillaan, joten kiitos siitä. Taas tätäkin kokemusta rikkaampi. Lämmin suositus. - Mintti
Kuukauden sarjakuva, Fábio Moonin & Gabriel Bán Daytripper, nimestään huolimatta suomenkielinen sarjakuva, kertoo Brás de Oliva Domingosin tarinaa. Brás haaveilee kirjailijan urasta, mutta uurastaa päivät kirjoittamalla muistokirjoituksia. Jokainen kymmenestä luvusta on välähdys Brásin elämästä, hyvistä, huonoista ja yllättävistä hetkistä. Tarinan kantava voima Brásin lisäksi ovat hänelle tärkeät ihmiset: perhe, joka määrittää sitä, miten mies itse määrittelee itsensä; kumppanit, joiden myötä eletään parisuhteen ylä- ja alamäet; ystävät, jotka kannattelevat ja vaativat kannattelemista vuosien varrella.
Daytripper on sarjakuva elämästä, mutta etenkin kuolemasta. Ei erityisen synkällä tavalla, vaan näyttäen sen, miten jokaisella valinnalla on seurauksensa. Välillä nämä seuraukset näkee heti kohtauksen alussa, välillä luku päättyy niin yllättäen, että lukija jää suu auki ihmettelemään, miten tässä näin pääsi käymään. Tarina ei etene aikajärjestyksessä, vaan kolmekymppisen Brásin vaiheita saattaa seurata hetki lapsuudesta. Jääkin siis lukijan päätettäväksi, missä tarina oikeastaan päättyy ja mikä kerrotuista kymmenestä tarinasta oikeasti tapahtuu ja mikä ei – tosin on ihan yhtä mahdollista, että kaikki tapahtuvat kuin että mikään tarinoista ei tapahdu.
Daytripper on täynnä eläviä värejä ja paikkoja sekä realistisia mutta samalla unenomaisia kuvia. On oikeastaan harmi, että lukuja mielellään ahmii yhden toisensa perään, sillä kuvissa on paljon kerroksellisuutta ja hienoja yksityiskohtia, joiden tutkimiseen voisi käyttää hetken jos toisenkin. Pääosin Brasiliaan sijoittuva tarina on leimallisesti paikallinen, mutta samaan aikaan hyvin universaali. Millaista on olla elossa? Mikä hetki elämässä on oikeasti tärkeä – ja mikä voi muuttaa kaiken? - Jenni
Kuukauden tietokirjana vinkataan Anna Koikkalaisen Yksinvaeltaja, mitä olen oppinut tunturissa.
Mielenkiintoinen katsaus yksinvaeltajan mielenmaisemaan tuntureilla. Kirjoittaja on vaeltanut yksin jo vuosia ja avaa kirjassa taivaltaan ryhmässä vaeltajasta yksinvaeltajaksi. Hän käy läpi mikä siihen johti, kuinka hän aloitti ja miten siihen voi varautua ja mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon. Kirja ei ole varsinaisesti mikään pakkaus- tai retkellevalmistujan listakirja, mutta sisältää paljon pohdintaa vaeltamisen eri puolista, riskeistä ja sen hienoudesta.
Kirjassa on eri luvut erilaisille asioille kuten linnut, polut ja monta muuta asiaa, joita ei ehkä tulisi heti ensin ajateltua tärkeiksi vaelluksen kannalta. Kirjoitustyyli on hienon kuvaileva ja pohdiskeleva. Kirjassa jaetaan omia kokemuksia, erilaisia hankaluuksia, ratkaisuja ja myös miten olla yksin, miten ollaan luonnossa ja miten se vaikuttaa ihmiseen.
Uskoisin että kirja tarjoaa paljon hyviä näkökulmia yksinvaelluksesta haaveilevalle, sitä suunnittelevalle tai ihan vaan fiilistelijälle, joka ei ole ikinä edes vaeltanut. Itse en ole vaeltanut, enkä valitettavasti varmaan ikinä siihen edes kykene, mutta oli hieno päästä lapin erämaihin tämän kirjan sivujen mukana. Sain maistaa mitä yksinvaellus voi olla pahimmillaan ja parhaimmillaan, joten kiitos siitä. Taas tätäkin kokemusta rikkaampi. Lämmin suositus. - Mintti
Fábio Moonin & Gabriel Bán Daytripper, Egmont 2012, suom. Petri Silas
Daytripper on sarjakuva elämästä, mutta etenkin kuolemasta. Ei erityisen synkällä tavalla, vaan näyttäen sen, miten jokaisella valinnalla on seurauksensa. Välillä nämä seuraukset näkee heti kohtauksen alussa, välillä luku päättyy niin yllättäen, että lukija jää suu auki ihmettelemään, miten tässä näin pääsi käymään. Tarina ei etene aikajärjestyksessä, vaan kolmekymppisen Brásin vaiheita saattaa seurata hetki lapsuudesta. Jääkin siis lukijan päätettäväksi, missä tarina oikeastaan päättyy ja mikä kerrotuista kymmenestä tarinasta oikeasti tapahtuu ja mikä ei – tosin on ihan yhtä mahdollista, että kaikki tapahtuvat kuin että mikään tarinoista ei tapahdu.
Daytripper on täynnä eläviä värejä ja paikkoja sekä realistisia mutta samalla unenomaisia kuvia. On oikeastaan harmi, että lukuja mielellään ahmii yhden toisensa perään, sillä kuvissa on paljon kerroksellisuutta ja hienoja yksityiskohtia, joiden tutkimiseen voisi käyttää hetken jos toisenkin. Pääosin Brasiliaan sijoittuva tarina on leimallisesti paikallinen, mutta samaan aikaan hyvin universaali. Millaista on olla elossa? Mikä hetki elämässä on oikeasti tärkeä – ja mikä voi muuttaa kaiken? - Jenni
Becky Chambers: Veisu luonnonkoneille, Hertta Kustannus 2024, suom. Kaisa Ranta
Sisarus Dex on kyllästynyt työhönsä luostarissa ja päättää tehdä irtioton: hän lähtee kiertäväksi teemestariksi. Uusi työ vaatii opettelua ja vaikka työ itsessään yleensä onkin mielekästä, tuntuu Dexistä kuin elämästä silti puuttuisi jotakin. Puoleensa alkaa vetää villiintynyt erämaa, sen hiljaisuus ja ihmisettömyys. Sitä Dex ei kuitenkaan osaa odottaa, että yhtäkkiä luonnon rauhassa häntä lähestyy robotti. Robotti, joka on innokas oppimaan kaiken ihmisistä.
Veisu luonnonkoneille on pienieleinen ja lämminhenkinen kirja, jonka sivuille mahtuu kokonainen kiehtova maailma ja sen historia. Panga on maanläheinen, yhteisöllisyyteen nojaava paikka, jossa ei vaikuta olevan koko ajan hirveä kiire. Tässä maailmassa jokainen saa myös etsiä omaa paikkaansa ja tehdä niitä asioita, jotka tuntee omikseen. Hahmogalleriakin on pieni, tarina keskittyy oikeastaan vain sisarus Dexiin ja robotti Nukakakseen.
Jos kaipaat rauhoittavaa hengähdystaukoa suorituskeskeisessä maailmassa, on Veisu luonnonkoneille mitä mainioin vaihtoehto sen toteuttamiseksi. Paras tapa nauttia kirjasta on keittää kuppi teetä ja etsiä rauhallinen paikka lukemiselle, vaikkapa luonnosta. Eikä kannata pelästyä sitä, että kirja on scifiä. Ennen kaikkea Veisu luonnonkoneille on toiveikas kertomus siitä, että joskus on täysin ok olla hieman hukassa ja hakea omaa paikkaansa maailmassa sekä siitä, miten yllättävät kohtaamiset voivat muuttaa elämän suunnan. Suositus kaikille hyvän mielen kirjoista pitäville. - Jenni
Kommentit
Lähetä kommentti