Osa 9 - Lastenosasto.
Kirjaston lastenosastolla työskentelevät Paula, Limppu, Jarkko, Mintti ja Nina. Paula on tiiminvetäjä, mutta kaikilla on oma tärkeä osansa osaston tehtävissä. Lastenkirjastotyö on todella monipuolista ja tärkeää, sillä nykyisistä lapsiasiakkaista kasvaa tulevia kirjastopalveluiden käyttäjiä. Huvikseen lukeminen parantaa myös koulumenestystä ja antaa eväitä elämässä pärjäämiseen. Lukuharrastuksen herätteleminen ja tukeminen onkin yksi lastenkirjastotyön tärkeimmistä tehtävistä johon koko tiimi osallistuu yhteistuumin.
|
Lukuhiiri |
Lastenosastolla kirjoja on jaoteltu paljon erilaisiin ryhmiin. On kuvakirjoja ihan pienille, niitä on jaoteltu väritarroin eri ryhmiin: tekniikka, eläimet, elämänmuutokset... Sadut ovat omana ryhmänään, samoin helppolukuiset, joista on eroteltu tavuviivoitetut ja tikkukirjainkirjat. Tietokirjoja on monta hyllyllistä, kaikkea mahdollista fysiikasta eläimiin ja harrastuksista merirosvoihin. Kaunokirjallisuudessa on omina ryhminään koira-, hevos-, tieteis-, kauhu-, huumori-, urheilu-, fantasia- ja jännityskirjat. Nuorille aikuisille on omassa huoneessaan Stoorissa heille sopivaa lukemista: sarjakuvia, tietokirjoja, runoja ja kaunokirjallisuutta. Myös eri kielisiä kirjoja löytyy kuvakirjoista romaaneihin. Ryhmiin jakaminen helpottaa, jos joku tietty kirjallisuuden alue kiinnostaa. Ja jos tuntuu vaikealta löytää lukemista, niin aina kannattaa kysyä henkilökunnalta, joka todella mielellään vinkkaa mitä voisi lukea.Kirjojen lisäksi lastenosastolla on muutakin lainattavaa aineistoa lapsille: nuotteja, lehtiä, cd-levyjä, DVD-elokuvia, konsolipelejä eri konsoleille, cd-romppuja ja äänikirjoja.
|
Nuorten aikuisten huone Stoori jossa on lueskelutilaa ja paljon hyviä kirjoja |
Lastenosastolle tulee uusia kirjoja viikoittain. Ne luetteloidaan, asiasanoitetaan, tarroitetaan, leimataan, muovitetaan ja niihin tutustutaan jotta osataan kertoa asiakkaille mitä kivaa meiltä löytyy. töissä ei kuitenkaan ehditä lukea kirjoja, vaan henkilökunta lainaa haluamansa kirjat kotiin ja lukee ne vapaa-ajallaan. Sopivia kirjoja myös kerätään erilaisille
kirjalistoille joita kootaan aiheittain, ja vielä erikseen lukudiplomilistoille jotka on tarkoitettu koululuokkien käyttöön. Myös nettisivuilla esitellään
uutuuskirjoja kuukausittain. Kirjastoon hankitaan melkein kaikki uuden kirjat. Yleensä uusia kirjoja hankitaan 1-2 kappaletta, mutta määrä riippuu kirjan suosiosta. Suosituimpia, esimerkiksi Ella-sarjaa ja Risto Räppääjiä, voidaan ostaa monta kymmentä kappaletta lainattavaksi. Kuuntelemme uusia kirjoja hankkiessamme asiakkaiden toiveita, joten jos oma suosikkikirjasi puuttuu, voit tehdä siitä
hankintaehdotuksen.
Kirjoja myös liikutellaan paljon. Varastossa säilytetään kesä-, talvi-, joulu-, pääsiäis- ja muita juhlapyhä- ja vuodenaikakirjoja. Sieltä niitä tuodaan lainattaviksi ja viedään takaisin kun ajankohta on ohi. Joskus, yleensä kesäisin ja jouluisin hyllyt pursuilevat kirjoja. Silloin niitä viedään väliaikaisesti varastoon ja tuodaan takaisin sitten kun hyllyihin taas mahtuu. Palautuneet kirjat tuodaan palautusautomaatista palautushyllyihin ja siirretään sieltä omille paikoilleen hyllyihin sitten, kun hyllyttämiseen on aikaa.
|
Sarjakuvien hyllytystä |
Kirjoja korjataan paljon. Niitä myös poistetaan eli huonokuntoisia tai vanhentuneita kirjoja poimitaan pois hyllyistä ja poistetaan kirjaston kokoelmista. Kun kirjat on poistettu, osa myydään ja huonoimmat menevät hävitettäväksi.
Näiden kirjaston peruskokoelmatöiden lisäksi lastenosastolla on paljon muutakin hommaa. Koululuokkien eri luokka-asteet ja päiväkotiryhmät käyvät tutustumassa kirjaston toimintaan ja kirjojen maailmaan suunnitellusti. Lapsille järjestetään satutunteja viikoittain ja muitakin tapahtumia on ympäri vuoden: nukketeatteria, tapahtumia, kilpailuita, näyttelyitä ja kirjailijavierailuita. Näistä kaikista tiedotetaan kirjastossa julistein ja myös kirjaston
Facebook-sivuilla, sekä
nettisivuilla.
|
Näyttely ja kilpailu vuonna 2014 |
|
Näyttely kirjoista joissa on vihreä kansi |
Lastenosastolla on aina esillä kirjoja jostain tietystä aiheesta kolmessa eri pisteessä. Näyttelyt vaihtuvat kuukausittain.Yksi näyttely on kuvakirjaosastolla, Tompassa, toinen on helppolukuisten kirjojen aukiolla sarjakuvahyllyn toisella puolella ja kolmas löytyy vastapäätä palautettuja kuvakirjoja. Näistä esiin nostetuista kirjoista voi bongata kivaa luettavaa, kun kirjojen kannet ovat houkuttelevasti esillä. Kirjaston
nettisivuilta voi aina katsoa mitä kirjoja on missäkin kuussa esillä.
|
Kuvakirjaosasto Tomppa jossa näyttelyhylly kuvassa keskellä. |
|
Näyttelyhylly sarjakuvahyllyn toisella puolella. |
Parasta lastenkirjastotyössä on etsiä ja löytää sopivaa ja koukuttavaa luettavaa eri ikäisille lapsille (ja myös lapsenmielisille). On todella palkitsevaa kun löytää kivan kirjan vaikka esiteini-ikäiselle pojalle, josta hän tykkää ja haluaa lukea jotain muutakin vastaavaa yhtä kivaa. Lukeminen ja siitä pitäminen on todella tärkeää ja siihen kannattaa panostaa. Pienemmille lapsille on tärkeää lukea lukea ääneen ja lukea yhdessa vanhempien kanssa, sillä se kehittää esim. tunteiden käsittelyä ja vuorovaikutustaitoja. Lukemisen merkityksestä voi lukea lisää vaikka
täältä.
|
Fantasiakirjoja on kokonainen seinällinen |
Aika monet lasten- ja nuortenkirjoista sopii myös aikuisten luettaviksi, kannattaa tulla kysymään lukuvinkkejä lastenosaston neuvontapisteestä, jossa osaava henkilökuntaa auttaa mielellään.
MR ja PN
Kommentit
Lähetä kommentti