Syyskuun kirjavinkkejä

 Tässä blogipostauksessa on koottuna syyskuussa somekanavillamme esitettyjä kirjavinkkejä. Olkaa hyvät!

Maggie Nelson: Argonautit, S&S 2018

Pride-viikon kirjavinkki

Ihastuin viime vuonna Maggie Nelsoniin aivan totaalisesti. Nelson on yhdysvaltalainen kirjailija ja tutkija, joka kirjoittaa rehellistä ja älykästä tekstiä ja tarjoilee lukijoilleen hiottua kieltä sekä valmiiksi pureskelemattomia ajatuksia. Hänen teoksensa (Argonautit, Sinelmiä sekä Jane/Punaiset osat) ovat paikoin niin akateemisen tuntuisia, että tuntui kuin olisin palannut yliopiston penkille kirjallisuustieteen luennoille – ja se oli ihanaa!

Argonautit (S&S 2018, suomentanut Kaijamari Sivill) käsittelee äitiyttä ja äidiksi tulemista, identiteettiä, muutosta, sukupuolta, seksuaalisuutta ja Nelsonin suhdetta muunsukupuoliseen puolisoon, Harry Dodgeen. Kirjan nimi, Argonautit, viittaa kreikkalaisen mytologian Argo-laivaan ja sen purjehtijiin, jotka matkansa aikana rakensivat laivan pala palalta uudelleen mutta saapuivat silti perille samannimisellä laivalla. Teos kysyykin, mistä identiteetti koostuu ja mikä on kielen merkitys identiteetin rakentumiselle. Onko Maggie sama ennen raskautta, raskaana olleessaan ja sen jälkeen? Entä onko hänen puolisonsa Harry sama sukupuolenkorjauksen jälkeen?

Teos itse puolestaan pakenee määrittelyjä. Mahtaakohan se olla esseetä, autofiktiota vai kenties hieman myös kirjallisuudentutkimusta? Ja onkohan sillä oikeasti yhtään mitään väliä?

Joka tapauksessa varmaa on, että Nelsonin tarkoin punnitut ja hiotut lauseet kannattaa lukea hitaasti ja nautiskellen. SL

Anneli Suusaari: Ei sinne yllä myrskysää, Karisto 2018

Tyttären kertomus siitä millaista on elää äitinsä muistisairauden vierellä.
Äiti Maru sairastuu yllättäen ja koko elämä muuttuu täysin. Äidin työn alla olleet ompelutyöt jäävät kesken ja ompelukone käyttämättä. Vaikka tytär elää jo omillaan ja on aikuinen niin äidistä isän kanssa huolehtiminen mullistaa arjen ja koko oman elämän ehkä paljon enemmän kuin mitä olisi voinut kuvitella. Surutyö kulkee koko kirjan ajan mukana, kun äidistä pitää luopua pala kerrallaan.

Kirjassa eletään kahta tasoa, 50-lukua kun Maru ja Tapio tapasivat ja menivät naimisiin ja toista tasoa, tätä nykyelämää, kun äidin sairaus määrittää kaiken.

Kirja on jotenkin hiljaisen kaunis ja riipaiseva samaan aikaan. Asioista kerrotaan niin kuin ne ovat, mukana on rakkautta, uupumusta, pelkoa, välittämistä, luopumista ja surua. Kirjailija kertoo suorasanaisesti kaikista kommelluksista ja vaikeuksista mitä muistisairaasta huolehtiminen tarkoittaa, kaikesta vastuusta ja huolesta. Ja kuinka stressaavaa on olla jatkuvasti huolissaan, kuinka paljon se vaikuttaa omaan oloon ja jaksamiseen. Kuinka stressi syö yöunia ja palautuminen on lähes mahdotonta, keskittymiskyky kärsii ja omakin terveys alkaa reistailla. Kirjassa kerrotaan myös kauniista hetkistä ja kaikesta siitä rakkaudesta, jota koko perheen välillä yhä on.

Tämä kirja on hyvä lukea, vaikka aihe ei itseä koskettaisikaan. Se opettaa paljon inhimillisyydestä ja toisesta huolehtimisesta. Kirja on myös hienoa ajankuvaa, joka tulee kuin huomaamatta kirjan tarinan mukana. MLu

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous, Otava 2021

Ensinnäkin nuukailu on taitolaji. Toiseksi ”uuden elämän” etsintä sieltä, missä on aina eletty ja tehty näin, eikä ole syytä vaihtaa tapoja, on näyttämö, jossa yhteentörmäykset eri sukupolvien ja ajatusmallien välillä on väistämätöntä.

Tässä kirjassa perhekriisit, nuukailu ja kaikki suvun vanhat kaunat ja tavat nivotaan herkulliseksi humoristiseksi paketiksi. Tosin välillä huumori on melko mustaa tai ainakin vähän harmahtavaa.

Kati on säästäväinen, keski-ikäinen ja itsenäinen. Hän haluaa ostaa vanhan sukutalon itselleen ja remontoida sen mieleisekseen ja säästäväisyytensä ansiosta hän tuntee nyt selvääkin selvemmin ansaitsevansa tämän talon itselleen. Kati päättää lähteä kertomaan vanhemmille, että hän ostaa talon ja pistää sen nätiksi ja toimivaksi, mutta pitää silti yllä perinteitä. Vanhemmat voivat näin muuttaa helppohoitoiseen ja halpaan haaveilemaansa kaksioon kylälle. Vaan ilouutisen kertomisesta ei tulekaan helppoa, sillä joku muukin haluaa talon. Lisäksi vanhemmilla, sukulaisilla ja Katin ystävillä on kaikilla aivan eri mielikuva, kuinka Katin elämä jatkossa toimii ja kuinka hän tulee onnelliseksi.

Kirja on helppolukuinen ja hauska, siinä on ihmistyyppejä ja tapahtumia, joista lähes jokainen löytää samaistumispintaa. Kirja ei ole vain kevyt. Siinä on jokin tummempi pohjavire ja ajatus nykyajan ekologisuuden ja kierrätysajattelun sekä ihmisen itsekkyyden ja hamstraushimon törmäilystä toisiinsa. Kirjassa myös hauskalta tuntuva uuden elämän etsintä ei aina ole ollenkaan hauskaa. Hyvä tarjous ei olekaan niin hyvä? Mikä se hyvä tarjous edes on, jos se ei ole selkeä alelappu kaupan tavarassa (--ja halvemmallakin olisi saanut jos olisi ostanut kello yhdeksän jälkeen sen tarroitetun tuotteen)? HT

Kersti Juva: Löytöretki suomeen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019

Kansainvälistä kääntäjien päivää päivää vietetään vuosittain 30. syyskuuta kääntäjien suojeluspyhimyksen Hieronymuksen muistopäivän kunniaksi.

Päivän teemaan sopien kirjavinkkinä Kersti Juvan Löytöretki suomeen. Juva havainnollistaa teoksessaan lukuisten esimerkkien avulla sitä, kuinka suomen ja englannin kielet eroavat toisistaan. Lopputuloksena onkin erinomainen ja perinpohjainen katsaus kielemme erikoislaatuun sekä siihen, millaista tasapainoilua kahden kielen rajapinnalla kääntäjän työ onkaan. JA

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista, WSOY 1974

Tänä vuonna 2021 on juhlittu Eeva Joenpellon 100-vuotispäivää, ja sen kunniaksi päätin minäkin viimein tarttua Joenpellon neliosaisen Lohja-sarjan ensimmäiseen osaan Vetää kaikista ovista.

Teoksessa päästään sukeltamaan 1920-luvun lohjalaiseen sielunmaisemaan monenkin eri henkilöhahmon kautta. Tarinan keskiössä nähdään Hännisen perhe: kauppias Oskari, kotirouva Salme sekä tyttäret Anja ja Inkeri. Lisäksi seurataan Salmen lapsuudenystävän, Grönrooskan, ja hänen poikansa vaiheita. Henkilöhahmojen kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja ovat monesti myös vastakkaisia toisiinsa nähden: toisia onnistaa elämässä enemmänkin, toisia ei niinkään. Jokaisella on omat pyrkimyksensä, psykologiset vaikuttamisensa ja luonteenlaatunsa.

Lohja-sarjaa on monesti verrattu tunnetumpaan suomalaiseen klassikkoon, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaan. Satuinkin lukemaan Joenpellon teoksen heti Linnan trilogian jälkeen, ja tiettyjä yhtäläisyyksiä kirjojen tunnelmassa kyllä on. Kummassakin teossarjassa päästään tutustumaan 1920-luvun suomalaiseen elämänmenoon tavallisten ihmisten elämänkohtaloiden kautta, ja henkilöhahmot ovat eläviä kuin oikeat ihmiset konsanaan. Taustalla välkkyvät tietysti isot yhteiskunnalliset kysymykset.

Yksi ilmeinen ero kirjojen välillä on: se, että Linna kirjoittaa miesten ja Joenpelto ennen kaikkea naisten näkökulmasta. Naisen elämän koko kirjo naiseuteen liittyvine odotuksineen ja kokemuksineen tulee Joenpellon kirjassa iholle hyvin realistisen tuntuisesti. Salme tuntee epämääräistä tyytymättömyyttä elämäänsä kohtaan, synnytykset eivät aina mene kaikkien odotusten mukaan, ja ikuinen vanhapiikakin voi löytää rakkauden.

-Saara