Tammikuussa 2024 vinkatut jutut
Tammikuussa henkilökuntamme vinkkasi taas monipuolisesti monenlaista, peliä. leffaa, kirjoja! Tässä lista mitä kaikkea vinkattiin:
Anne Tyler: Palmikko
Elokuva: Aftersun
Telkänranta: Millaista on olla koira?
Videopeli: Final Fantasy VII Remake
Kujanpää: Rumuuspäiväkirja
Dusapin: Sokcho talvella
Anne Tyler: Palmikko, Otava 2023, suomentanut Markku Päkkilä
Uusi kirjavinkki Saaralta!
Perhesuhteet ja sukupolvien jatkumo – kirjallisuuden vakioaiheita, syystäkin, sillä niissä tiivistyy jotakin olennaista ihmisenä olemisesta. Anne Tylerin Palmikko (Otava 2023, suomentanut Markku Päkkilä) antaa tähän teemaan yhden, omanlaisensa näkökulman.
Palmikko ei ole massiivinen tai edes kronologinen sukutarina, vaan Tyler ripottelee lukijalleen palasia yhden perheen elämästä vuosien ja vuosikymmenien varrelta. Kirja alkaa vuodesta 2010 ja kahdesta serkuksesta, jotka tapaavat toisensa rautatieasemalla. Kohtauksen jälkeen siirrytään vuosikymmeniä taaksepäin aikaan, kun serkusten isovanhemmat Mercy ja Robin Garrett olivat vielä nuoria aikuisia. Sitten kerronta siirtyy Mercyn ja Robinin lapsiin, Aliceen, Lilyyn ja Davidiin, sekä näiden lapsiin, jotka siis ovat serkuksia keskenään.
Garrettien suku ei ole millään tavalla täydellinen. Kaikki eivät suinkaan ole kiintyneitä toisiinsa. Mercy tuumailee, että haluaisi mieluummin keskittyä uraansa ja elää itsenäisesti kuin Robinin kanssa; Alice ja Lily tulevat hädin tuskin toimeen keskenään; Davidia ei saa käymään vanhempiensa luona kuin suurin piirtein pakottamalla. Kovin dramaattisista asioista ei kuitenkaan ole kyse, vaan ennemminkin pienistä hiertymistä. Toisaalta juuri nämä näennäisen pienet hiertymät ovat yllättävän merkityksellisiä. Garrettien perimmäisenä ongelmana tuntuu olevan se, etteivät he käsittele hankalia asioita tai tunteita mitenkään. Toimintatapa periytyy ylisukupolvisesti eteenpäin, eikä kenelläkään oikein ole keinoja katkaista kierrettä.
Pohjimmiltaan kirja tuntuu kysyvän, tarvitseeko perheenjäsenistään ja sukulaisistaan pitää. Mitä, jos ei pidä – mikä silloin on perhettä ja sukua koossa pitävä voima?
Tällaisten näennäisesti tavallisten tarinoiden kertominen vaatii suurta kertojan taitoa, ja sitähän Tyleriltä löytyy. Kirjan rakenne koostuu novellinomaisista palasista, kohtauksista ja langanpätkistä, jotka solmiutuvat yhteen kiertyväksi palmikoksi. Kirjan nimi voikin viitata sekä perheenjäsenten yhteen kietoutuneisiin suhteisiin että kirjan rakenteeseen itsessään. Rakenne ja teema ovat yhtä, niitä ei voi erottaa toisistaan. - Saara
Elokuva: Aftersun - päivämme auringossa
Isä (Paul Mescal) lähtee esiteini-ikäisen tyttärensä Sophien (Frankie Corio) kanssa pakettimatkalle Turkkiin. Hotelli ei ole loistonsa päivissä, mutta aurinko paistaa, uima-altaan ja meren vesi kimmeltää turkoosina ja tärkeintä on yhdessäolo. Näennäisesti elokuvassa ei tapahdu mitään ihmeellistä vaan se voisi olla kuin kotivideo kenen tahansa perheen etelänlomasta – niin kuin tavallaan onkin.
Elokuvan toisessa aikatasossa kaksikymmentä vuotta myöhemmin Sophie muistelee tätä lomaa. Nämä hetket ovat lyhyitä, mutta tarinan kannalta sitäkin merkityksellisempiä, sillä ne auttavat ymmärtämään, mikä merkitys tuolla yhteisellä lomalla on ollut Sophien elämään. Kovin paljon Aftersunin juonesta ei edes kannata tietää ennen katselua, sillä elokuvan hienous piilee niissä hetkissä, kun katsoja hiljalleen oivaltaa mistä on kyse. Matkan varrelle ripotellaan pieniä, huomaamattomia mutta samaan aikaan aivan selviä vihjeitä, jotka avaavat elokuvan loppua.
Aftersun on pohjimmiltaan elokuva vanhemmuudesta ja lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta. Kuinka hyvin lapset tuntevat vanhempansa? Voiko lapsi ikinä edes ymmärtää täysin vanhempaansa ja tämän tekemiä valintoja, kuinka paljon lapsen edes tarvitsee yrittää ymmärtää? Toisaalta, kun lapsesta tulee aikuinen ja vanhempi itsekin, miten omat kokemukset vuosien takaa muovaavat elämää ja päätöksiä? Erityisesti näitä ajatuksia Charlotte Wells käsittelee elokuvassaan, hienovaraisesti ja rivien välissä, mutta samalla väkevästi ja ajatuksia herättäen. Elokuva pohtii myös muistoja, niiden häilyvyyttä ja epäluotettavuutta, sitä, kuinka muistamme sen minkä haluamme, sekä sitä, kuinka muistot ovat aina niiden muistelijan tulkinta kyseisistä hetkistä.
Aftersun on niitä elokuvia, joista katsoja saattaa saada enemmän irti toisella katselukerralla. Tarinaa katsoo aivan eri silmin, kun tietää, mitä tietyt asiat merkitsevät ja miten isän ja tyttären loma päättyy. Harvoin vastaan tulee elokuva, joka jää katsojan mieleen yhtä vahvasti kuin tämä. - Jenni
Helena Telkänranta: Millaista on olla koira? SKS kirjat 2023
Helena Telkänranta: Millaista on olla koira?
Tieteellinen, mutta helppolukuinen opus koirasta. Kustantaja kertoo: ”kirja, jonka koirasi haluaisi sinun lukevan”. Kyllä! Heti alussa Telkänranta toteaa, että koirista on mahdottomasti tutkimustietoa: oppaita koiran valintaan, käytökseen, koulutukseen, evoluutioon ja biologiaan liittyviä. Tämä kirja on kuitenkin vain pieni välähdys koiran ajattelumaailmaan. Minusta Telkänranta onnistuu siinä mainiosti!
Hän kertoo paljon koiran ja ihmisen välisestä kanssakäymisestä arjessa ja kuinka ihminen helposti tulkitsee koiraansa väärin. Ehkä keskeiseksi mieleeni jää sanoma koiran mielihyvä- ja palkintokeskeisestä koulutuksesta. Tähän ei kuitenkaan takerruta liikaa. Koiran ja ihmisen hyvä suhde rakentuu ystävyydelle ja tasavertaisuudelle, ei niinkään johtajuudelle tai siitä kamppailemiselle. Koiran elämä on helpompaa ihmisten ja toisten koirien kanssa, kun se on ehdollistettu pitämään kaikesta, ei pelkäämään tai varomaan asioita, mikä on tietysti itsestään selvyys. Edelleenkin saa välillä lukea omituisia selostuksia johtajuudesta. Ongelmat lisääntyvät ymmärtämättömyydestä tai rankaisevasta koulutuksesta tai ohjauksesta.
Kirjan lukeminen on helppoa ja termit selkeitä. Kirjoittamisen läpi kuultaa ainoastaan aito tarve luoda ymmärrystä ihmisen ja koiran välille, ei päteminen tai turha nautiskelu omista tutkimussaavutuksista. Telkänranta itse toteaakin, että kirjassa olevat tietyt asiat on varmasti kirjoitettu moneen kertaan, mutta toisaalta minä koiraihmisenä sisäistin myös aivan uutta tietoa koiran kanssa elämisestä, koiran tunne-elämästä ja monista ristiriidoista, kun ihmisen ja koiran kokemusmaailmaa sovitetaan yhteen.
Kirjaa voi lämpimästi suositella tietenkin koiraihmisille ja eläinihmisille ylipäänsä. Kissaihminen voi myös kiinnostua ja mainittakoon, että Telkänrannalta on myös ilmestynyt ”Millaista on olla kissa?”-kirja ja ”Millaista on olla eläin?”-kirja. Itse taas ehkä elän hiukan ymmärtävämmin yhteiseloa koiraperheenjäsenemme vierellä, vaikka aina emme edelleenkään osaa toisiamme lukea tai ymmärtää. Vaan samanlaistahan se yhteiselo ihmisten keskenkin on: väärinymmärryksiä sattuu myös siksi, että mikään laji ei elä mallin mukaan vaan on kyse yksilöistä. - Heini
Videopeli: Final Fantasy VII Remake
Videopeli: Final Fantasy VII Remake (1 pelaaja, K16)
Pelin tekijä: Square Enix.
Tervetuloa Midgarin mullistavaan jälkiteolliseen fantasiamaailmaan!
Shinra Electric Power yhtiö on ottanut vallan ja hallitsee planeetan makoenergiaa.
Muistinsa menettänyt Cloud Strife päätyy palkkasotilaaksi ekoterroristiseen Avalanche ryhmään. Yhdessä he tekevät kaikkensa toimiakseen Shinraa vastaan.
Samaan aikaan pelissä päästään syvemmälle myös Cloudin ja ryhmän muiden jäsenten elämään. Yllättäviltä käänteiltä ja odottamattomilta tapahtumilta ei voida täysin välttyä.
Final Fantasy VII Remake on pelisarjan ensimmäinen osa. Alkuperäinen versio on julkaistu vuonna 1997. Remake on tästä paranneltu nykyaikainen versio, joka sisältää alkuperäisen tarinan lisäksi myös uutta sisältöä. Peliä on mahdollista pelata helpotettuna versiona mutta haasteita hakevalle pelaajalle on olemassa myös vaikeampi vaihtoehto.
Peli on lainattavissa kirjastolta sekä PS4 että PS5 versiona. - Taru
Mari Kujanpää: Rumuuspäiväkirja, Otava 2023
Malva on 14-vuotias, omasta mielestään liian pitkä, laiha ja ruma. Nämä asiat hän on omaksunut luokkalaisiltaan, jotka jatkuvasti kiusaavat ja muistuttavat häntä ulkonäöstä. Malva ei ole halunnut kertoa jatkuvasta kiusaamisesta ja piinaamisesta kenellekään. Ei asialle kuitenkaan voi mitään tehdä, eikä hän halua kuormittaa äitiään turhaan. Jokainen koulupäivä on piinaa, kun ei tiedä mitä ikävää hänelle taas lauotaan ulkonäöstään.
Malva uppoutuu piirtämiseen ja tunteiden käsittelyyn matopiirustusten kautta. Ja koulussa on onneksi kuitenkin Runo, tyyppi joka vaikuttaa ihan kivalta ja erilaiselta kuin muut. Malva onnekseen liittyy mukaan koulun teatteriesityksen lavastusporukkaan, siellä saa käyttää omia lahjojaan taiteellisuuden saralla ja samalla voi olla mukavien ihmisten joukossa. Runon myötä Malva päätyy myös mallikurssille, jossa tutustuu toiseenkin ihanaan ihmiseen, josta hänestäkin tulee yllättäen ystävä Malvalle.
Malvan epävarmuus ja itseinho on todella hyvin kuvattuja kirjassa ja jos sattuu omaamaan omakohtaista kokemusta aiheesta niin samaistumispintaa löytyy ihan varmasti. Kirja ei kuitenkaan ole toivoton tai ahdistava, vaan onneksi Malvakin löytää hyväksyntää ja oppii itsestään asioita hyvän kouluterveydenhoitajan johdolla. Mikään ei tietenkään tapahdu käden käänteessä ja Malvan hidasta oivallusta itsensä hyväksymiseen kuvataan hienosti ja ajan kanssa. Onneksi kirjassa ei käynyt niin, että mallikurssilla Malva yhtäkkiä olisikin tajunnut olevansa mallin mitoissa ja se olisi ratkaissut kaiken. Se olisi ollut liian tyypillinen ja helppo ratkaisu, jonkalaisia oikeassa elämässä harvoin tapahtuu. Itsensä hyväksyminen on pitkä polku eikä mitenkään suoraviivainen. Onneksi Malva sai avukseen auttavan aikuisen, näin ei tietenkään ikävä kyllä kaikille käy. Kirjasta jää kuitenkin hyvä mieli ja mielessään jää toivottamaan Malvalle kaikkea hyvää ja ihanaa jatkoon. - Mintti
Elisa Shua Dusapin: Sokcho talvella, Siltala 2023, suom. Anu Partanen
Sokcho, satamakaupunki Etelä- ja Pohjois-Korean rajan lähellä, on muun muassa rantojensa ja kuumien lähteidensä vuoksi suosittu kesämatkailukohde. Talvella kaupungissa sen sijaan on hiljaisempaa. Nuori nainen työskentelee pensionaatissa, johon majoittuu ranskalainen sarjakuvapiirtäjä ja jolle nainen esittelee seudun tärkeimmät nähtävyydet. Kaksikon välille kehittyy määrittelemätön, jännitteinen suhde ja hiljaisesta talvesta tulee muutakin kuin päivästä toiseen samana toistuva rutiini.
Sokcho talvella on kooltaan pieni kirja, eivätkä luvutkaan yleensä ole kuin muutaman sivun mittaisia. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – kirjan kerronta on tarkkaa eikä sanoja viljellä turhaan. Sivuilta voi aistia pysähtyneisyyden, kalatorin tuoksut, mereltä tulevan kylmän viiman ja odotuksen, aina vain odotuksen siitä, että jotain tapahtuisi, että elämä ei valuisi hukkaan. Tavallaan kirjan henkilöistä on hankala saada otetta, sillä kirjassa kuvataan elämää vain sillä hetkellä, mennyttä ei juuri selitetä. Toisaalta juuri tämän vuoksi kirja on niin kiehtova: lukija pääsee kurkistamaan tiettyyn hetkeen muutamien ihmisten elämässä ja tekemään siitä omia tulkintojaan.
Dusapin onnistuu vangitsemaan kirjassaan upeasti yhteiskunnan nuorelle naiselle asettamat paineet, ei vähiten kertojan äidin ajoittain piikikkäissä kommenteissa. Millaista on etsiä itseään, kun oma identiteetti on hukassa, kun tutut jokapäiväiset asiat eivät enää tunnukaan omilta. Kirjassa ei juuri tapahdu mitään erityistä, mutta silti kaiken yllä roikkuu kummallisen piinaava, laukeamaton jännite. Neonvalot sykkivät ja muste paperilla muodostaa ulkopuolisen mielikuvitustarinaa Etelä-Koreasta. Sokcho talvella on erinomainen valinta silloin, kun haluat lukea jotakin vahvaan tunnelmaan, vieraantuneisuuteen ja pysähtyneisiin, mutta samalla ohikiitäviin hetkiin perustuvaa. Vaikka itse tarina unohtuisikin nopeasti, kirjan henki jää mieleen pitkäksi aikaa. - Jenni
Kommentit
Lähetä kommentti