Maaliskuun kirjavinkit henkilökunnalta 2024

Maaliskuussa henkilökuntamme taas vinkkaili ahkerasti kirjoja ja myös elokuvan. Kaikki somekanavissamme vinkatut jutut löydät tästä yhdestä postauksesta kätevästi kuten joka kuukausi. Hyviä lukuhetkiä! 

Read: Minne virta kuljettaa
Mahlamäki: Neuloosi
Louhio: Poika joka ei halunnut palata Suomeen
Elokuva: Drive my car
Terveo: Lentokala
Peklar ja Potrc Savli: Reetu, jättilintu
Hai: Sarvijumala
Donoghue: Tähtien tahto 

Shelley Read: Minne virta kuljettaa, Otava 2023 suom. Jaakko Kankaanpää

Heinin kirjavinkki!

Shelley Read: Minne virta kuljettaa 

Tämä oli koskettava ja itkettävä kirja! Ilman maata ja luontoa ei voi elää, mutta kuinka elää tai saada luonnosta ravintoa ja rikkautta murtamatta ja murskaamatta sitä; kirja kertoo ihmisen ja luonnon välisen suhteen monimutkaisuudesta. Ekologisen kannanoton lisäksi kirjassa tuodaan esille myös alkuperäisväestön asema ja rasismi.

Shelley Readin kirjan voi toki helposti ahmia vain lukuromaanina. Kirjan päähenkilö, yksinhuoltajaisän 16-vuotias Victoria tytär, rakastuu reservaatilta töitä etsivään intiaanipoikaan. Coloradossa toisen maailmansodan jälkeinen maailma on kuitenkin hyvin rasistinen ja kaupunkilaiset suorastaan vainoavat poikaa. Rakkaus ei kuole, mutta Victorian rakas murhataan brutaalisti. Pian tämän jälkeen Victoria ymmärtää olevansa raskaana ja pakenee vuorille ja metsiin, jossa hän vain vaivoin kykenee selviämään. Kun Victorian lapsi syntyy, ovat edessä toisenlaiset ongelmat. Ravinto on niukkaa ja maidontulo ehtyy. Victoria tekee suuren ratkaisun. Hän antaa erään pariskunnan löytää lapsensa ja luopuu tyttärestään. Victoria palaa mielenkiintoisen kiertotien kautta kotiinsa, jossa salaisuudet pidetään edelleen piilossa puhumattomuuden muurin takana.

Tarina etenee tästä aina Victorian aikuisuuteen. Aikaa leimaa sukutilan luovuttaminen valtiolle, joka lunastaa tiloja, koska koko kylä peittyy tekojärven alle. Monet maanomistajat syyttelevät Victoriaa petturiksi tämän ottaessa rahat, mutta Victoria haluaa tehdä jotain suurta. Hänet on revitty juuriltaan ja tavallaan hän on kasvattanut aina uudet juuret elämäänsä, vaikka on toivonut tukahduttavimpina aikoina vain kuolemaa. Victoria aloittaa yliopiston kanssa yhteistyön kuuluisien persikkapuidensa siirtämisestä uudelle tilalleen ja yhteistyöllä hanke ehkä onnistuu. Hän toivoo myös vielä kerran löytävänsä tyttärensä jäljille, jotta voisi kertoa rakkaudestaan ja kertoa tälle oman tarinansa.

Tämä kirja on ehkä sinulle, joka pidit kirjasta Suon villi laulu? Sinulle, joka pidät lukuromaaneista, kauniista kielestä, selviytymistarinoista, luontokuvauksista, sillä minusta niistä löytyi hyvin kauniita ja hätkähdyttäviä yksityiskohtia. Myös historiaa ja siihen liittyviä asioita toki sivutaan eli kiinnostus näihinkin asioihin voi herätellä lukuhaluja. - Heini

Tiina Mahlamäki: Neuloosi, Into 2024

Maaliskuun tietokirjavinkki, Tiina Mahlamäen Neuloosi, kuljettaa meidät käsitöiden maailmaan.

Oletko sinäkin hurahtanut viimeistään koronapandemian aikana neulomiseen? Tai onko lähipiirissäsi joku, jonka käsistä löytyy aina sukankudin tai jokin muu neuletyö? Tässäpä oiva pieni tietokirja kaikille, joita neulominen harrastuksena tai ilmiönä kiinnostaa. Mahlamäki pohtii teoksessaan muun muassa neulomisen eettisyyttä, koulukäsitöitä, yhteisöjä, sukupolvia sekä tietenkin neulomisen historiaa ja perinteitä.

Neuloosi on tarinallinen tietokirja, jossa faktat lomittuvat luontevasti tarinoihin Mahlamäen omista neulomiskokemuksista. Kirjan edetessä valmistuu myös villapaita, jonka kerrokset kertovat tarinaa niistä hetkistä, joissa sitä on neulottu. Erityisen kiintoisa kirja on pureutuessaan kuluttamiseen, yhteisöllisyyteen ja yhteiskunnallisiin aiheisiin: millaiset ihmiset näkyvät neulontakuvastossa, mitä erilaiset yhteisöt voivat tuoda ihmisen elämään, miten yhteiskunnassamme arvotetaan ja arvostetaan neulomista ja käsitöitä ylipäätään. -Jenni

Maija Louhio: Poika joka ei halunnut palata Suomeen, Suuri Kurpitsa 2023

Maaliskuun kuukauden sarjakuva, Maija Louhion Poika joka ei halunnut palata Suomeen, käsittelee sarjakuvissa harvinaisempaa aihetta, sotalapsia.

Helsinkiä pommitetaan jatkosodan aikana. Perheen isä on rintamalla, äiti ja lapset pakenevat pommisuojaan. Pojan keuhkoista löytyy varjostuma ja perhe päättää, että pojan on parempi lähteä Ruotsiin. Tukholmalainen perhe ottaa pojan luokseen ja huolehtii hänestä hyvin. Poika oppii ruotsin kielen ja mammasta ja papasta tulee hänen vanhempansa. Elämä on hyvää, kesät saaressa vietetään kalastuksen ja metsäretkien parissa. Seitsemänvuotiaana pojalle sitten kerrotaan, että hänen täytyy muuttaa takaisin Suomeen.

Louhio tavoittaa esikoissarjakuvassaan hienosti lapsuuden helpon ja huolettoman arjen, pienet tärkeät hetket kuten mäen laskemisen ja puissa kiipeilyn ystävien kanssa. Tämän lisäksi tarinassa kuvataan kauniisti pienen lapsen sopeutumista uusiin tilanteisiin; ensin Ruotsiin ja myöhemmin Suomeen, jossa kaikki onkin yhtäkkiä erilaista. Poika kärsii ikävästä, tutun kielen puutteesta ja siitä, että outo perhe tuntuu tuntevan hänet, mutta hän ei ymmärrä miksi tuntematonta naista pitäisi kutsua äidiksi. Poika kuitenkin kasvaa ja erilaisesta tulee normaalia, Ruotsiin ja siellä olevan perheen luo hän pääsee kesäisin. Jokin on kuitenkin muuttunut, pojan ja tukholmalaisperheen välille on kasvanut Pohjanlahden kokoinen kuilu, ja mamman varomattomat sanat horjuttavat nuoren identiteettiä.

Kirjassa on kaunis puuvärikuvitus, joka tuo mieleen lastenkirjojen piirrokset. Tyyli sopiikin tähän lapsen näkökulmasta kerrottuun sarjakuvaan erinomaisesti. Värit ilmaisevat onnistuneesti eri paikkoja ja hetkiä, näyttäähän Ruotsi värikkäänä aivan erilaiselta kuin ruskean ja tumman sävyinen Suomi ja kertoo näin pojan tuntemuksista. Poika joka ei halunnut palata Suomeen on pieni ja nopealukuinen sarjakuva, joka kertoo kokoaan suuremman tarinan, vieläpä pohjautuen oikeisiin lapsuusmuistoihin. Kirja on myös ehdokkaana Sarjakuva-Finlandian saajaksi, aivan ansaitusti. - Jenni

Elokuva: Drive my car, 2021, ohjaaja Ryusuke Hamaguchi

Satakielikuukautta voi juhlistaa myös elokuvien parissa. Vinkkinä tällä kertaa Drive My Car.

Kaksi vuotta vaimonsa äkillisen kuoleman jälkeen Yusuke Kafuku saa tarjouksen ohjata Anton Tšehovin Vanja-eno hiroshimalaiselle teatterifestivaalille. Tarttuessaan työhön Kafuku tapa nuoren Misaki Watarin, joka on nimetty hänen autonkuljettajakseen – edelliselle ohjaajalle on sattunut onnettomuus ja festivaali haluaa varmistaa, ettei niin käy uudelleen. Erilaiset tragediat kietoutuvat toisiinsa eikä mikään taida olla sattumaa. Alkavat Kafukun ja Watarin pitkät yhteiset hetket punaisessa Saabissa, vuorosanojen parissa ja hiljalleen, lopulta, myös toistensa parissa.

Drive My Car on ajallisesti pitkä elokuva, kolme tuntia, mutta palkitsee katsojansa. Vaikka elokuvassa on paljon hetkiä, joissa ei tunnu tapahtuvan juuri mitään, ei kerronnassa ole tyhjäkäyntiä vaan jokainen kohtaus on paikallaan ja mietitty loppuun. Voisi hyvin sanoa, että elokuvassa matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Ja sitä matkaahan tehdään, niin autossa, ajatuksissa kuin teatterifestivaalilla.

Drive My Caria voi katsoa monesta eri näkökulmasta: se käsittelee ihmissuhteita, menetystä, menneisyyttä, mutta myös kieltä. Elokuvan Vanja-eno on nimittäin monikansallinen ja -kielinen esitys, jossa kaikilla näyttelijöillä ei ole yhteistä kieltä; on vain yhteinen, kaikkien tuntema näytelmä. Tästä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – he tekevät esityksestä onnistuneesti oman tulkintansa, ymmärtävät toisiaan, vaikka yhden näyttelijän vuorosanat ovat japaniksi, toisen koreaksi ja kolmannen viittomakielellä. Elokuvaa katsoessa onkin kiinnostavaa pohtia, kuinka helposti jokin yhteinen ja yhdistävä tekijä lopulta ylittää kielirajat ja saa ihmiset ymmärtämään toisiaan. Erityisen kiehtovaa on katsojana pohtia, onnistuisiko samanlainen työnteko omassa elämässä, mitä kaikkea vaaditaan, jotta yhteistyö ilman yhteistä kieltä onnistuu. - Jenni

Sanni Terveo: Lentokala, Kustannus-Mäkelä 2023
Andreja Peklar ja Julia Potrc Savli: Reetu, jättilintu, Onnenläntti 2023

Lukemiseen ei aina tarvita tekstiä! Tekstittömät kirjat lisäävät lasten osallisuutta.

Kuvaa voi lukea ja kuvasta voi kertoa tuhat tarinaa ja tarina on joka kerta erilainen. Kuva on kaikille yhteinen, mutta se kertoo jokaiselle aivan oman tarinan. Tekstittömät eli hiljaiset kirjat sopivat kaikille äidinkielestä riippumatta.

Lentokala on taianomainen kirja ystävyydestä ja vapaudesta. Lentokala kasvattaa selkäänsä siivet ja jättää isäntänsä, vihreän lohikäärmeen, ypöyksin. Lohikäärme lähtee etsimään ystäväänsä. Lentokala on mukana Kauneimmat kirjat 2023-kokoelmassa. Voittaja julkistetaan maaliskuussa.

Reetu, jättilintu. Reetu on auttavainen jättiläismäinen lintu, joka juo ihmisten auttamisesta uupuneena lammikosta kaiken veden ja ihmiset suuttuvat. Reetu jää yksin. Ainoan tosi ystävänsä kanssa he keksivät, miten veden voi palauttaa takaisin lampeen. Kirja on ollut finaalissa Silent Book Contestissa ja palkittu kuvituksestaan. - Anne

Magdalena Hai: Sarvijumala, Otava 2023

Maaliskuun nuortenkirjavinkkinä hieman kauhua: Magdalena Hai: Sarvijumala.

Kotimaista kauhua parhaimmillaan. Jo kirjan kansi lupailee hyvää, se on upeasti tehty ja houkuttaa kauhun ystäviä tarttumaan opukseen.

Itse en voi lukea liian kamalaa kauhua, mutta tietynlainen kauhu kyllä kiinnostaa. Tässä kirjassa oli juuri sopivasti kauheutta ja jännitystä. Ei mennyt yöunet, mutta varovasti sai käännellä sivuja ja joskus pidättää hengitystä.

Lauri päätyy maalle asumaan tätinsä ja serkkunsa luokse, kun auto-onnettomuudessa äiti kuoli ja isä loukkaantui niin pahasti, että joutui jäämään sairaalaan. Laurikin sai kolhuja ja kulkee kyynärsauvoilla.
Onnettomuus muutti yhtäkkiä koko Laurin elämän. Jotain muutakin muuttui kuin vain elämän olosuhteet. Lauri alkaa nähdä outojen ja levottomien unien lisäksi oudon sarvipään metsänreunassa sekä törmää pellon laidalla tyttöön, jolla on oudot silmät.

”Tyttö lähtee liikkeelle, astelee ensin varovasti mua kohti ja juoksee sitten ohi. Se pysähtyy muutaman metrin päässä ja kääntyy vielä katsomaan mua. Sillä on silmien paikalla pelkät tyhjät kuopat.”

Lauri ei oikein tiedä onko sekoamassa, vai lääkkeetkö aiheuttavat kummia näkyjä ja olotiloja. Onneksi naapurissa asuva Vilja-Maaria jotenkin ymmärtää Laurin juttuja. Vilja-Maarialla on omiakin haasteita, mutta heidän välillään kipinöi lämpimästi.

Tykkäsin kirjan surumielisestä sävystä, johon on sopivasti ujutettu kauhua, hiipivää sellaista, joka loppua kohden kasvaa ja tiivistyy. Myös maalaiskunnan nuorten elämää, rakkautta, rasismia, ihmisyyttä, seksiä ja mielenterveysjuttuja kirjassa käsitellään. Nuorille tämä kirja on suunnattu, mutta ihan mainiosti käy myös vanhemmille ihmisille. Kirjan loppu jää jotenkin mukavan auki, ehkä lisääkin on tulossa. - Mintti 

Donoghue: Tähtien tahto, Tammi 2023, suom. Einari Aaltonen

Kuukauden kaunokirjana esitellään Emma Donoghuen Tähtien tahto. Huh, mikä kirja! Helmet-lukuhaasteessa on tänä vuonna kohta johon pitäisi lukea kirja, joka herättää voimakkaita tunteita. Itselläni tämä kirja sopii siihen kohtaan erittäin hyvin. Kirja hyvinkin herätti kaikenlaisia tunteita, välillä piti kirja laskea syliin ja vain hengitellä ja tuijotella hieman tyhjyyteen, jotta sai mieltä tyynnytettyä ja tasattua. Tunteita heräsi aivan laidasta laitaan, helpotusta, ettei maailma ole enää kuvatun kaltainen. Raivoa siitä, millainen naisen asema on ollut ei kovinkaan kauaa sitten. Turhautumista kun tuntuu että vaikka asiat ovat edistyneet, niin ovatko sittenkään tarpeeksi ja syvää myötätuntoa meitä ennen eläneitä naisia kohtaan. Eli jos tunteita herättävä kirja herättää kiinnostuksesi, niin tässä sinulle hyvä kirjavinkki!

Kirja kertoon Dublinista vuonna 1918. Päähenkilö on Julia Powers, kolmekymppinen sairaanhoitaja, joka tekee pitkiä työpäiviä sairaalassa raskaana olevien osastolla. Irlannissa riehuu espanjantauti, joka kaataa väkeä hurjaa tahtia. Sairaalan henkilökunta on täysin alimitoitettua ja potilaita ja sairaita on paikat täynnä. Julian pienellä osastolla on espanjantaudin kourissa olevia raskaana olevia naisia, joista Julia yrittää pitää huolta hyvin rajallisin resurssein.

 

Hän saa apukäsikseen nuoren Birdien, jolla ei ole kokemusta sairaalahommista, mutta joka omaksuu nopeasti ja on kiitollinen monista asioista, joita Julia hänelle opettaa, sekä sairaalan tarjoamasta kurjasta ruuasta. Julian osastolle tulee myös uusi lääkäri, Katherine Lynn (perustuu ihan oikeaan henkilöön) joka on ristiriitainen hahmo, sillä hän on osallistunut Irlannin sisällissodassa kapinallisuuksiin, mutta vaikuttaa olevan hyvin pätevä lääkäriksi.

 

Kirjassa Julian pienellä osastolla eletään muutama työntäyteinen päivä, jonka aikana tapahtuu paljon kaikenlaista, synnytyksiä, oppimisia, menetyksiä, hengenpelastamisia, naurua, itkua, pelkoa, kuolemaa ja myös onnen hetkiä. Yllättäviltä käänteiltä ei kirjan kuluessa voi välttyä ja kirjan loppu tuli ainakin itselleni yllätyksenä. Jotkut kuvaukset tapahtumista ovat niin todentuntuisia, että todellakin pitää vetää välillä henkeä toipuakseen. Sodan jälkien ja kulkutautien todellisuus on jotain sellaista mikä tulee todella iholle. Voi vain itse olla tyytyväinen, että viimeksi koettu pandemia meni hieman rauhallisemmissa merkeissä kuin espanjantauti tuohon aikaan. Sodan vaikutuksia kuvatessa tulee vain surullinen olo, että sotien kauheuksista ei olla mitään opittu, kun sotiminen ei ole vieläkään loppunut.

Kirjaa en ehkä suosittelisi raskaana oleville tai synnytystä pelkääville, sen sijaan toivoisin, että mahdollisimman moni mies tarttuisi kirjaan. Ja suosittelen kaikille, joita kiinnostaa historia, naisten asema, lääketieteen kehittyminen, ja tunteita herättävä kirjallisuus. Todella mieleenpainuva lukukokemus ja ajatuksia herättävä kirja! Kuten oli Donoghuen aiempikin kirja Huone, joka ilmestyi vuonna 2012 ja josta tehtiin elokuvakin. - Mintti