Kirjailijavieraana Aleksis Delikouras
Keskiviikkona 30.9.2015 kirjailija Aleksis Delikouras saapui Järvenpään kirjastoon puhumaan kirjoittamisesta ja elämästä järvenpääläisille yläkoululaisille. Kolmella eri luennolla kävi muutama sata oppilasta useilta yläkoululuokilta.
Aleksis on 25-vuotias ja tällä hetkellä opiskelee elokuvaohjausta Aalto-yliopistossa. Sen lisäksi hän on kirjoittanut kuusi kirjaa nuorille ja seitsemäs on tulossa.
Kirjojen kirjoittaminen ei todellakaan ollut Aleksikselle mikään itsestäänselvä vaihtoehto, sillä hän ei viihtynyt koulussa erityisen hyvin, eikä ollut mikään huippuoppilas - eikä hän pitänyt kirjoista eikä lukemisesta.
Eräs äidinkielen tehtävä kuitenkin muutti tämän. Aleksis oli Taru sormusten herrasta-elokuvien innoittamana kahlannut läpi myös kirjat ja kun äidinkielenopettajalta tuli toimeksianto ainekirjoitukseen, Aleksis halusi kirjoittaa jotain fantasiaa. Vasenkätiselle kirjoittaminen ei ollut helppoa, joten Aleksis kysyi josko voisi kirjoittaa koneella. Opettaja ei meinannut suostua, mutta kun Aleksis lupautui kirjoittamaan 10 sivua kahden konseptipaperin sijaan, opettaja suostui koneella kirjoittamiseen, joskin epäuskoisena siitä onnistuisiko 10 sivun kirjoittaminen.
Aleksis kirjoitti koko viikonlopun ja lopputulos olikin vaikuttavat 60 sivua tekstiä! Opettajalta meni tovi tekstin lukemisessa ja kun se palautui oli tuotos täynnä punakynänjälkiä, mutta numero oli huima 10- normaalien kuutosten sijaan. Opettaja oli pitänyt tarinasta, mutta sanoi että Aleksiksen pitäisi opetalla vielä kielioppisäännöt, siitä ne punakynämerkinnät.
Elokuvien tekeminen oli aina ollut lähellä Aleksiksen sydäntä ja saatuaan 12-vuotiaana lahjaksi videokameran, hän oli ystävineen tehnyt lyhyitä elokuvia joissa taisteltiin itämaisin taistelulajein. Näitä lyhytelokuvia piti tulla monta jaksoa, ja siitä piti seurata maailmanmaine ja miljoonia katsojia, näin ei kuitenkaan käynytkään, mutta Fatalninja-pätkistä syntyi kuitenkin Aleksiksen ensimmäiset julkaistut kirjat, kolmen kirjan sarja: FatalNinja 1, 2 j 3.
Yhteen koulutehtävään Aleksis kuvasi ystäväänsä Dragonslayer666 elämää ja näistä videoista tuli nopeasti hitti! Ja näistä syntyi myös kirjasarja Nörtti, joka on ollut todella suosittu etenkin pelaavien poikien keskuudessa. Ja miksi ei olisi, Aleksis osaa kirjoittaa nuorille osuvaa tekstiä ja Nörttiin on helppo samaistua. YouTube videot ovat saaneet miljoonayleisön ja myös kirjat ovat olleet erittäin suosittuja. Kolmeosainen Nörttikirjasarja on saamassa jatkoa ja on ollut puhetta myös kokoillan elokuvasta!
Niitä odotellessa kiitämme Aleksista mukavasta ja innostavasta vierailusta!
MR

Kommentit
Lähetä kommentti