Järvenpääläinen laulaja
Matti Esko kertoili tiistaina 13.10.2015 jouhevaan, lämpimään ja ihmisläheiseen tyyliinsä elämästään ja muusikon urastaan. Yleisöä oli paikalla runsaasti, eivätkä kaikki edes mahtuneet istumaan kirjaston Tyyni Tuulio -salissa pidetyssä tilaisuudessa. Vierailu oli osa muusikkotapaamisten sarjaa, jota kirjasto ja Järvenpään Opisto ovat järjestäneet jo useita vuosia. Esiintyjinä ovat ennen kaikkea järvenpääläiset ja keski-uusimaalaiset muusikot ja säveltäjät.
|
Matti Esko |
Matti Eskon musiikillinen taival alkoi jo pikkupoikana joululahjaksi saadun nokkahuilun myötä. Jatkossa mm. Polar Big Bandin jäsenenä Matin instrumenteiksi vakiintuivat klarinetti, huilu ja saksofoni.
Matin laulajan ura alkoi sattumalta, niin kuin usein käänteentekevät asiat ihmisen elämässä. Ura urkeni nopeasti nuorelle laulajalle. Kilpailut kuten Tähtijahti, Syksyn sävel, Euroviisukarsinnat siivittivät laulajan uraa 1970-1980-luvuilla.Nyt Matilla on takana 34 levytettyä albumia ja lisäksi lukemattomia singlejulkaisuja.
|
Matti kertoi myös uudesta levystään Järvenpää - Pasila. |
Vuonna 1986 Matti sai laulaakseen kappaleen, joka soi televisiota varten tehdyn Elovena-kaurapuuromainoksen taustalla. Laulu toimi niin hyvin, että siitä tehtiin pian kokonainen kappale, joka heti myös levytettiin. Siitä tuli Matin uran tähän asti suurin menestys,
Rekkamies-kappale. Kappale on sen jälkeen kuulunut kaikkien esiintymisten vakio-ohjelmistoon, sillä sitä toivotaan aina.
|
Kirjaston Tyyni Tuulio -sali täynnä yleisöä. |
Kappaleiden sanoma ja tunnelma ovat ennen kaikkea niitä asioita, jotka innoittavat Mattia tulkintoihinsa. Kappaleessa pitää olla ajateltavaa. Esimerkiksi uusimmalla levyllä on löydettävissä teema: matkanteko ja kotiinpaluu. Matin pysyvä elämänohje on: "ota hetkestä kiinni."
Matti on laulanut muutakin kuin iskelmää - mm. gospelia - mutta iskelmä viehättää häntä aina: "siinä on surut ja ilot sopivassa kotimaisessa muodossa."
|
Haastattelijana toimi Mia Pätsi. |
Yleisö kyseli vikkaasti Matin urasta ja elämästä, mutta hiljentyi välillä kuuntelemaan, kun Matti lauloi muutamia kappaleita uransa varrelta sekä tuoreelta
country- ja
roots-henkiseltä levyltään Järvenpää - Pasila. Yleisö toivoi myös Rekkamies-kappaletta ja saikin sen kuulla.
Lisätietoa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Esko
http://www.mattiesko.com/
TJ
Hyvä artikkeli, Timo!
VastaaPoistaMUN SUOSIKKI
VastaaPoista