Antti Nylén: Häviö

 

            

Antti Nylén: Häviö (Kosmos 2018)

Antti Nylén on menestynyt esseisti ja suomentaja. Hänet on seppelöity monin kirjallisuuspalkinnoin, hän luennoi yliopistoissa ja puhuu kirjallisuustapahtumissa, hänen teoksistaan otetaan tämän tästä lisäpainoksia ja onpa hänet nostettu uuden suomalaisen esseen keulakuvaksikin. On kulunut klisee sanoa, kuinka hyvin Nylén kirjoittaa. Meriitit ovat kiistämättömät. Kuitenkin: ”Menestys on kirjallisuuden ja taiteen piirissä erilaista kuin muualla”. Minkälaista sitten on kirjailijana menestyminen, julkinen taiteellinen työ (”kirjailijana esiintyminen”), jonka­­­­ takana Nylén ”painii musertavien toimeentulon, motivaation ja mielenterveyden ongelmien kanssa”?

Häviö on katkera ja tuskallinen omakuva kirjailijan ”urasta” 1990-luvun alusta – jolloin Nylén otti ”ensimmäisen peruuttamattoman ja siksi anteeksiantamattoman askeleen häviötä kohti” – kevääseen 2018. Monologimuotoisessa kirjassaan Antti Nylén kuvailee tietään kirjailijaksi, eli ajautumistaan ”asemaan, jossa ei voi elää mutta josta ei voi poiskaan lähteä”. Häviön keskeinen ajatus ja väite on, ettei kukaan valitse taiteilijan (tai muutakaan!) työtä; sattumalla ja kohtalolla on aina näppinsä pelissä.

Nylénin (häviön) kokemuksen keskiössä on raha, tarkemmin sen ainainen puute; kirjailija eli taiteilija ei saa työstään oikeaa palkkaa, vaan on tuomittu kituuttamaan nöyryyttävässä apuraharuljanssissa, jossa armoa – eli rahaa – ripotellaan pienissä, muutaman kuukauden suuruisissa erissä. Välissä on elettävä velaksi, tai jotenkin. Kirjailija haluaisi keskittyä kirjoittamiseen, eli työhönsä, mutta voimat kuluvat absurdin byrokratiakoneen kanssa kamppailuun. Hakemuksien kirjoittelu, apu- ja palkintorahojen takaisinperinnät ja ainainen huoli toimeentulosta varjostavat taukoamatta kirjailijan elämää. Kyllästynyt ja lyöty Nylén uhkaa lopettavansa, luovuttavansa.

Mutta ei lopettaminen tietenkään ole vaihtoehto, ei todelliselle kirjailijalle: töitä on tehtävä, on pakko, koko ajan. Riivaaja käskee.

Häviön lukijana oloni on vaivaantunut, ristiriitainen ja kiusallinen. Tiedän hyötyväni toisen kärsimyksestä; Häviön lukeminen kirpaisee. Kaikki tuntuu irvokkaalta. Kuitenkin nautin: Nylén kirjoittaa niin hyvin.  

VM