Kolme leffavinkkiä Pride-viikolle

 

 MOONLIGHT (2016, ohjaus Barry Jenkins)

Täysin ansaitusti parhaan elokuvan Oscarilla palkittu Moonlight on kertomus Chironista, joka kasvaa Miamissa. Kolmeen eri elämänvaiheeseen jaettu elokuva seuraa kiusattua, isähahmoa kaipaavaa poikaa, josta kasvaa huumeriippuvaisen äitinsä ja seksuaalisen identiteettinsä kanssa painiskeleva nuorimies. 

Moonlightia ei voi kutsua hyvänmielen elokuvaksi, mutta se on vavahduttava ja täynnä tunnetta. Nuoren Chironin tueksi ja turvaksi ilmestyvää Juania näyttelevä Mahershala Ali sai vangitsevasta roolityöstään Oscar-palkinnon ja Chironin äitiä esittävä Naomie Harris tasapainoilee epätoivon, lempeyden ja raivon välimaastossa ajoittain jopa ahdistavan taidokkaasti. 

Moonlight on yksi viime vuosikymmenen parhaita ja tärkeimpiä elokuvia. Vaikka se on mustan yhdysvaltalaispojan kasvukertomus, se on samalla täysin universaali tarina. Tarina kaipuusta, sanojen voimasta ja yhteydestä toiseen ihmiseen. Jos katsot tämän Pride-viikon aikana vain yhden elokuvan, katso tämä. Näin henkeäsalpaavia mestariteoksia tehdään kerran vuosikymmeneen, jos sitäkään.

 

CALL ME BY YOUR NAME (2017, ohjaus Luca Guadagnino)

André Acimanin kirjaan Kutsu minua nimelläsi perustuvassa elokuvassa 17-vuotias Elio (Timothée Chalamet) ihastuu isänsä tutkimusassistentiksi palkattuun Oliveriin (Armie Hammer). Vaikka aluksi Eliolla ja Oliverilla ei tunnu olevan mitään yhteistä, he alkavat kuitenkin viettää yhä enemmän aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa heidän suhteensa syvenee ja kehittyy vakavammaksi.

Elokuva kertoo upeasti ensirakkaudesta, kaikenkattavasta ihastumisesta, mutta myös sen mukanaan tuomista sydänsuruista. Elokuva ei kuitenkaan ole synkkä tai surullinen kuten samaa sukupuolta olevien rakkaustarinat usein tapaavat olla. Päinvastoin, tämä elokuva on elämäniloinen, suorastaan huumaava ja katsoja voi aistia vuoden 1983 kuuman kesän yhdessä elokuvan hahmojen kanssa. 

Elokuva teki Chalametista ansaitusti tähden ja Sayombhu Mukdeepromin viipyilevä kuvaus tehostaa Elion tunteita ja on upeaa katsottavaa. Kesäinen Italia tarjoaa rakkaustarinalle mitä lumoavimmat puitteet ja meille katsojille erinomaisen nojatuolimatkan etelään. Harva elokuva kertoo rakkaudesta, sen ihanuudesta ja kamaluudesta, niin huikaisevasti kuin Call Me by Your Name.  

THE MISEDUCATION OF CAMERON POST (2018, ohjaus Desiree Akhavan)

Ilmestyessään aivan liian vähälle huomiolle jäänyt The Miseducation of Cameron Post kertoo Cameronista (Chloe Grace Moretz), jonka tämän huoltaja lähettää kristilliseen eheyttämislaitokseen tytön jäätyä kiinni romanttisesta suhteesta parhaan ystävänsä kanssa. Laitoksessa Cameron pohtii sekä omaa identiteettiään että aikuisten suhtautumista muihin leirillä oleviin nuoriin. 

Elokuvan lähtökohta voi kuulostaa ikävältä ja jopa ahdistavalta, mutta tarinassa on ihailtavaa kapinahenkeä, joka osoittaa, että Cameron ystävineen tietää millaista elämää he haluavat elää ja mitä he muilta kaipaavat. Ja ennen kaikkea nuoret kaipaavat mahdollisuutta olla omia itsejään ja tulla hyväksytyiksi juuri sellaisina kuin ovat. Vaikka tarina sijoittuu vuoteen 1993, ovat sen teemat edelleen ajankohtaisia. Elokuva on erinomainen muistutus siitä, että ihmistä ei voi pakottaa muuttumaan joksikin mitä hän ei ole. 

The Miseducation of Cameron Post on voimaannuttava ja juuri sopivan anarkistinen elokuva, jossa rankkojakin aiheita käsitellään onnistuneesti huumorin ja satiirin keinoin. Hienoja kohtauksia riittää, mutta ylitse muiden nousee hetki, kun 4 Non Blondesin ysärihitti What's Up? lähtee soimaan ja Cameron näyttää todelliset tunteensa laulamalla sydämensä kyllyydestä.

P.S. Muista myös Viddlasta löytyvät Brokeback Mountain, Orlando, Baby Jane, BPM (Beats Per Minute), The Handmaiden ja Kärsimys ja kunnia. 

JA