Aineistovinkkejä henkilökunnalta toukokuun ajalta

Tässä taas somessamme ilmestyneitä henkilökunnan vinkkaamia aineistoja toukokuun ajalta. Tässä kuussa tulikin paljon vinkkejä, myös elokuvista ja musiikista. Toinen postaus esittelee loput toukokuun vinkeistä. Toivottavasti näistä joku nappaisi ja voit tulla nappaamaan ne itsellesi kirjastosta! 

 Viikon musiikkivinkki: Wu Fei & Abigail Washburn, Smithsonian Folkway Recordings, 2020


Miltä kuulostaa yhdistelmä kiinalaista kansamusiikkia ja amerikkalaista folkmusiikkia? No hyvältä kuulostaa!

Wu Fein ja Abigail Washburnin duon debyyttialbumi syntyi kymmenen vuoden aikana, joten musiikkia on kypsytelty pitkään ja hartaasti. Kahden kulttuurin perinnemusiikkien yhdistelmä on toteutettu kauniisti ja saumattomasti. Laulu toimii yhtenä instrumenttina banjon ja guzhengin (kiinalainen näppäiltävä sitrasoitin) rinnalla. Albumia voi suositella sekä kummankin musiikkityylin ystäville, mutta myös niille jotka eivät ole koskaan tutustuneet amerikkalaiseen tai kiinalaiseen kansanmusiikkiin. Tiedossa on kiehtova ja rentouttava musiikkimatka maailmalle.

CD-levyn tekstiliitteestä löytyy kattavasti lisätietoa artisteista, levyprojektin taustoista sekä kappaleiden sanat kiinaksi ja englanniksi. Lainaa levy kirjastosta tai kuuntele suoratoistopalveluiden kautta. - Miia

Piia Heikkinen: Ekotrippi, Basam Books 2021

Oletko jo tarttunut Kirkes-ekolukuhaasteeseen? Tutustu haasteeseen täällä: https://kirkes.finna.fi/Content/ekolukuhaaste

Lukuhaasteessa on kuusi eri teemaa, jotka kannustavat tutustumaan luontoomme ja maapalloomme eri näkökulmista. Yksi teemoista on Tekoja, jossa paneudutaan erilaisiin konkreettisiin ilmastotoimiin.

Piia Heikkisen Ekotrippi sopii hyvin Tekoja-kategoriaan. Kirjan päähenkilö Järvisen Minna päättää ryhtyä viettämään ekologisempaa elämää, kun kulutusyhteiskunta alkaa ahdistaa liikaa. Myös teini-ikäinen tytär kärsii ilmastoahdistuksesta ja haluaisi, että perhe tekisi parempia valintoja elämässään. Tietenkin ilmastoasiat viedään heti toiseen ääripäähän ja elämä tuntuu aivan liian vaikealta, koska ekologisuus ulottuu ihan kaikkiin elämän osa-alueisiin. Kirjassa on kuitenkin hyvää ja kepeääkin pohdintaa henkilökohtaisista valinnoista ja siitä, miten ekologisuuden voisi ottaa osaksi omaa arkea. - Mintti

Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla, Siltala 2019, suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen.


Tämä kirja on kutsunut minua kirjaston hyllystä luokseen jo kauan. Kannet ovat kauniit, ja minulla oli jo etukäteen ajatus siitä, että kirja voisi näyttää maailmasta täysin uuden tulokulman. Tiesin sen nimittäin kertovan käsityöläisistä, koristemaalareista – aiheesta, josta harvemmin saa kaunokirjallisuudessa lukea.

En joutunut pettymään. Kirja oli omaperäinen ja loistava. Perinteisestä poikkeava kerrontatyyli voi vaatia hieman totuttelua, sillä se on hengästyttävä, virkkeet seuraavat toisiaan pilkkujen erottelemina, lauseet jatkuvat suorastaan sivukaupalla. Kerronnan imuun päästyään ei kuitenkaan malttaisi lopettaa.

Päähenkilönä kirjassa seikkailee Paula Karst, kaksikymppinen ranskalaisnainen, joka on päättänyt lähteä Brysseliin koristemaalariksi opiskelemaan. Koulunkäynti ei ole helppoa, sillä koristemaalarin työ on varsin fyysistä ja samalla jotenkin kovin teoreettista – "puun jäljittelemisen opettelu on 'tarinan luomista yhdessä metsän kanssa'". Värikästä opiskelijaelämää seuraa valmistuminen, pätkätyöt. Paulan ensimmäinen keikka on maalata lastenhuoneeseen taivas, ja siitä hän etenee lopulta Italiaan, Cinecittán elokuvastudioille.

Kirjan kantavana teemana on taiteen ja jäljentämisen ero. Koristemaalareihin viitataan jatkuvasti jäljentäjinä, jotka eivät ole oikeita taiteilijoita ensinkään. Niinköhän lienee – ajatus haastetaan kerronnan kuluessa toistuvasti. Teos kuitenkin laajenee tämän näkökulman yli ja ulkopuolelle, ylipäänsä todellisen ja kuvitellun tai todellisen ja keinotekoisen välisten ristiriitojen teemoihin.

Tapahtumapaikkana on Keski-Eurooppa – Ranska, Belgia, Italia – ja lopulta Paula pääsee jäljentämään Lascaux’n ikivanhoja ja kuuluisia luolamaalauksia. Tässä kerronta ottaa mielestäni aimo harppauksen eteenpäin, ja päästään erittäin mielenkiintoisten teemojen äärelle, ihmisyyden ytimeen, sivistyksen ja kulttuurin syntyyn.

Kuten aavistelinkin, kirjassa oli todella jotakin kiehtovaa. On viehättävä ajatus, että ihmisen kädellä on mahdollista luoda jäljitelmiä luonnon taideteoksista: puusta, kivestä, kilpikonnan kuoresta. Mistä me ihmiset tiedämme, kumpi niistä on aito ja kumpi ei – voimmeko luottaa aisteihimme vai ei – mitä on olemassa aistiemme ulkopuolella? - Saara

Maritta Lintunen: Kanadanhanhi. Valitut novellit, WSOY 2022


Heinin kirjavinkkejä!
Kanadanhanhi-kirjaan Maritta Lintunen on valinnut novelleja novellikokoelmastaan: Ovisilmä (2006), Tapaus Sidoroff (2008), Mozartin hiukset (2011), Takapiru (2016) ja Boriksen lapset (2021). Minä en ollut aikaisemmin tutustunut kyseisen kirjailijan tuotantoon, tosin Ovisilmä-kokoelmasta poimittu novelli aiheutti kyllä selkeän takauman ”olen lukenut” ja nyt katsoessani kirjaa, tiedän sen lukeneeni ja luenpa nyt uudelleen. 

Kanadanhanhi-kokoelma oli mielestäni oivallinen. Novelli on valtavan voimakas ja iskevä tapa ilmaista tarinoita. Lintunen itse korostaa novellien tapaa kertoa ja ihmettelee tämän kaunokirjallisuuden lajin tietynlaista väheksyntää romaanin rinnalla. Nasevasti Lintunen sanookin: ”Jos Romaani on kartanon isomahainen, korskea isäntä, ja Runo isännän mystisiä näkyjä kokeva tytär, olkoon Novelli se nurkassa kyyhöttävä, pistäväsilmäinen ja teräväsanainen sukulaistäti, joka osuu aina lähimmäksi totuutta ja jota ei kaikista yrityksistä huolimatta saada millään hengiltä” – mikä loistava kuvaus novellista parhaimmillaan! Hyvä novelli kaivautuu mieleen ja jää askarruttamaan. Novelleja voi toki nauttia lyhyinä nopeina lukuhetkinä kiireen keskellä, mutta taidokas novelli saa ainakin minut haluamaan lisää; vaikka yksi kertomus päättyi, niin kiireellä jo hamuan seuraavaa.

Lintusen novellit ovat realistisia ja kertovat ihmisistä. Mutta samalla realismiin sekoittuu käsitys siitä, että ihminen kokee ja näkee maailman vain hyvin pieneltä osin ja taustalla vaikuttavat monet voimat. Kaikilla ihmisillä on omat salaiset intohimonsa ja tukahdutetut halunsa, jotka heitä muokkaavat ja liikuttelevat. ”Tavis” on kaikkea muuta kuin ”tavis”. Jokainen yksilö on ihmeellinen ja tarinat tiivistyvät välillä jopa jännitys- ja kauhuelementtejä saaviksi, välillä hersyviä humoristisia sävyjä pursuileviksi ja nasevan piikitteleviksi. Ihminen ja hänen monet heikkoutensa, vahvuutensa, kaipuunsa ja yksinäisyytensä ja mihin ne johtavatkaan. Muutama esimerkki koukuttamaan kokoelman pariin: novelli ”Naapurukset” kertoo nelikymppisestä naistenmiehestä, kaiken taitajan ja itseensä tyytyväisen, hyvin toimeentulevan Teron elämästä. Mies saa melkoisen opetuksen tutustuessaan naapureihinsa. 
Unet ja enteet käyvät toteen ja tämä ”Hannuhanhi” huomaa olevansa ja haluavansa jotain aivan muuta kuin oli kuvitellut. 

Novellissa ”Ovisilmä” naapurinrouva ei ehdi enää käsityöpiiriin eikä joogaan, sillä hänen elämänsä sisältö tiivistyy naapuripariskunnan viinanhuuruiseen draamaan. Mitä jää jäljelle elämään, kun tämä draama loppuu rouvan itsensä toimiessa sen paljastajana? Monet novellit paneutuvat myös ennakko-odotuksiin ja ennakkoluuloihin, kuten novellissa ”Kurjet”. jossa tehdään talokauppoja ja kohdataan ennakkoluuloja. Karjala, sotatraumat ja rajakarjalaisuus eivät suinkaan ole katoavaa kansanperinnettä ja nykyhetkessä moni novelli, joka pohti näitä asioita Lintusen upealla tyylillä, nousee yhä uudestaan mieleen. Tässä siis vain muutama esimerkki.

Maritta Lintusen novellikokoelma tarjoaa monelle lukijalle jotakin. Sinulle, joka olet karsastanut novelleja: kokeile! Sinulle, joka etsit tarinoita joissa samaistumispintaa ja kertomuksia ihmisistä. Sinulle, joka kuuntelet musiikkia, sisustat taloja, teet arkipäivän asioita ja välillä painit niiden kanssa. Sinulle, kun elämäsi tuntuu tyhjältä ja tylsältä tai se on liian täysi tai mietit sukusi historiaa, pelkäät ”kummia” juttuja, haaveilet ja tai et osaa haaveilla, elät lähiössä, maalla, kaupungissa. Suosittelen siis monille! - Heini

Cyril Pedrosa: Portugali, WSOY 2020, suomennos Saara Pääkkönen

Sukusalaisuuksia, itsensä etsimistä ja pohdiskelua. Niistä on kuukauden sarjakuva Cyril Pedrosan Portugali tehty.

Simon Muchat on sarjakuvapiirtäjä ja opettaja. Tosin inspiraatio sarjakuvien tekemiseen on kadonnut ja opettaminen tylsistyttää eikä parisuhdekaan kukoista aivan toivotulla tavalla. Sitten Simon saa kutsun serkkunsa häihin Portugaliin, sukunsa kotimaahan. Maahan, jossa hän ei ole käynyt lapsuusvuosiensa jälkeen. Eikä sukuunkaan ole tullut erityisesti pidettyä yhteyttä. Tästä huolimatta Simon päättää lähteä ja matka juurille vaikuttaa olevan juuri sitä mitä hän tarvitsee.

Portugali on kolmessa osassa kerrottu sukutarina. Samalla se on kertomus juurettomuudesta, siitä ettei oikein tunne kuuluvansa minnekään, eikä oikein tiedä kuka edes on. Sarjakuva pohjautuu osittain Cyril Pedrosan omiin kokemuksiin ja tämä on varmasti syynä siihen, että teos tuntuu hyvin henkilökohtaiselta, lämpimältä ja siltä, kuin oma suku toivottaisi jälleen tervetulleeksi. Ajoittain teos kuitenkin tuntuu myös surulliselta ja lukija voi tuntea Simonin yksinäisyyden. Ylipäätänsä erilaiset tunteet välittyvät niin kuvista kuin sanoista erinomaisesti. Pedrosan kuvitus on kaunista, yksinkertaisella viivalla täytetyt ruudut saavat lukijan pysähtymään ja tutkimaan yksityiskohtia. Eri värit vievät tunnelmasta toiseen ja rytmittävät tarinaa ja sen vaiheita onnistuneesti.

Erityisen hauska yksityiskohta on sarjakuvan lopussa, kun ranskankielinen Simon viettää aikaa Portugalissa, kieltä juuri osaamatta: portugalinkielisiä puhekuplia ei ole suomennettu. Lukija pääsee näin kokemaan Simonin ja paikallisten asukkaiden välillä olevan kielimuurin varsin konkreettisesti. Hiljalleen suvun salat paljastuvat, muurit murtuvat ja Simonkin alkaa oivaltaa, kuka hän oikeastaan onkaan. Portugalia voi suositella kaikille, jotka nauttivat hyvistä sukutarinoista ja kauniista sarjakuvasta. - Jenni





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sattuiko vahinko?

Miki-kirja, mikä se on?

Kilpikonna lemmikiksi?