Sarjakuvavinkki: Neil Gaimanin Sandman

Tämä sarjakuvavinkki, Neil Gaimanin Sandman Deluxe. Kirja yksi, Yösävelmiä ja alkusoittoja (RW Kustannus 2015, suomennos Petri Silas, taide Sam Kieth, Mike Dringenberg ja Malcolm Jones III) ei ole unta, vaikka se meidät Unten Valtakuntaan johdattaakin. Lue tämä jo nyt kesällä ja vältät varausjonot, joita elokuun alussa ensi-iltansa saava Netflix-sarja varmasti saa aikaan.

Uni, Sandman, Morpheus, Nukkumatti, unten ja painajaisten herra, eri kulttuureissa eri nimillä kulkeva hahmo. Hän on kirjan ja koko sarjan päähenkilö, jonka ihmismaagi vangitsee kirjan alussa – erheellisesti, sillä maagin alkuperäinen kohde on Kuolema. Vangitseminen aiheuttaa maailmanlaajuisen unitautiepidemian, joka päättyy vasta, kun Sandman pääsee vuosikymmeniä myöhemmin pakenemaan vankeudestaan. Vapauduttuaan hän ryhtyy etsimään välineitään, pussillista hiekkaa, kypärää ja rubiinia, joita hän tarvitsee voidakseen jälleen hallita raunioitunutta Unimaailmaa. Yösävelmiä ja alkusoittoja -teoksen tarinat kietoutuvat näiden esineiden etsimisen ympärille ja luovat pohjan myytteihin ja arkkityyppeihin perustuvan saagan jatkolle.

Sandman ei suinkaan kulje tarinoissa yksin, vaan seuranaan hänellä on niin muista DC:n sarjakuvista tuttuja hahmoja kuin Gaimanin luoma mystinen Ikuisten suku, jonka muut jäsenet tulevat tutuiksi sarjan seuraavissa osissa. Alkuun saattaa tuntua, että hahmoja on hirvittävä määrä eikä heidän merkityksensä ole selvä, mutta jokaisella on oma, tärkeä roolinsa tarinan etenemisessä. Tapahtumat sijoittuvat niin meidän maailmaamme kuin tuonpuoleiseen ja kirjan nimen mukaisesti tämä kaikki on vasta alkusoittoa tuleville tapahtumille.

Sarjakuvassa ehdottomasti parasta on Gaimanin luoma tarina, joka on kestänyt aikaa ja on edelleen yllätyksellinen. Kerronta tasapainoilee fantasian ja kauhun rajalla ja sarja lainailee niin kreikkalaisten tragedioiden tyyliä kuin klassikkoromaanien kerrontatapoja. Piirrosjälki on erilaista kuin mihin nykysarjakuvassa ollaan totuttu, rosoista ja paikoin tarkoituksellisen epätarkkaa. Ylipäätään sarjakuvan tyyli on hyvin omalle ajalleen leimallista, julkaistiinhan tarina ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten. Goottiestetiikasta ammentava tyyli ei ehkä nykypäivänä pure aivan samalla tavoin kuin 80-luvun lopulla, mutta Sandmanin legenda kuitenkin toimii yhä edelleen, loisto ei ole himmennyt lainkaan. Ei olekaan mikään ihme, että vuosikymmeniä ensijulkaisunsa jälkeen tarina on vihdoin päätymässä myös liikkuvan kuvan muotoon. 

JA