Heinäkuun ja elokuun vinkatut kirjat
Kesä on enää muisto vain, joten palaamme vielä heinä-elokuun tunnelmiin tässä blogipostauksessa jossa muistelemme silloin somekanavissamme vinkattuja hyviä kirjoja! Toivottavasti näistä löytyy uutta hyvää luettavaa!
Jojo Moyes: Morsianten laiva, Gummerus 2022, suom. Heli Naski
Jojo Moyes: Morsianten laiva.
Miksi vinkkaan tämän kirjan? Tätä kysyn itseltäni, sillä Jojo Moyesilla on taatusti oma suuri ja vakaa lukijapiirinsä, johon myös minä kuulun. Kun jotain uutta suomennetaan tai ilmestyy Moyesilta, niin tartun siihen himoiten. Toivoisin myös uusien lukijoiden löytävän Moyesin. Hänen kirjansa kertovat usein naisista ja ne selkeästi rajaavat mieslukijoita ja kepeää viihdekirjallisuutta vieroksuvia pois lukijoista. Tämä kirja, kuten useimmat aikaisemmatkin, on kuitenkin paljon muuta kuin vain kepeää viihdettä. Viihteelliseksi sen tekee sujuvuus ja jännitteet, mutta loistava historiallinen tausta kiinnostaisi varmasti myös kirjan nopeasti ohittavia etsijöitä. Itse en ollut näistä kyseisen kirjan tapahtumista ennen juuri kuullutkaan. Tarina innostaisi varmasti ainakin historiasta kiinnostuneita, ehkä jopa osaa jännityskirjallisuuden ystäviä. Mielenkiintoiset henkilökuvat eivät ole mustavalkoisia. Lukijana olen usein huomannut varsinkin tämän kirjan kohdalla samaistuvani vähemmän sankarillisesti toimiviin henkilöihin. Moyes kirjoittaa usein niin, että limittelee nykyaikaa ja menneitä tapahtumia. Juonen tärkeänä osana ovat mielenkiintoiset ja moniulotteiset henkilöt. Morsianten laiva -kirja keskittyy suuremmaksi osaksi vain historiallisiin tapahtumiin Vain kirjan alkuosan ja aivan loppuosan kytkeytyvät nykyajan viittaukset ovat vain hyvin pieni osa tarinaa.Kirja kertoo toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta, siitä kuinka sota morsiamet lastattiin laivaan Australiassa pitkälle merimatkalle uuteen kotiinsa ja ”uuden” aviomiehensä luo. Moni ei ollut tavannut miestään pitkään aikaan ja myös epävarmuus siitä, kuka se aviomies ja aviovaimo nyt olikaan, vallitsi molemmin puolin merta. Ikävä oli kova, mutta usein nopea tutustuminen ja avioliitto, sodan haavat ja monet salaisuudet varjostivat tähän täysin vieraaseen kulttuuriin ja tuntemattomaan saapuvien tyttöjen, ”morsianten”, elämää. France, Avice, Margaret ja Jean jakavat hytin ja heidän kohtaloihinsa, ihmissuhteisiinsa, jopa arvoituksiinsa kirja keskittyy. Kaikki tytöt tulevat hyvin erilaisista olosuhteista ja yhteiskuntaluokista, mikä lisää jännitteitä ja jopa jännitystä kirjaan. Lisäksi kirja kertoo lentotukialuksesta, jonka kohtalo on myös muutosten kourissa kuljettaessaan aivan uudenlaista lastia kuin ennen. Merimatka ei miltään osin ole helppo. Merijalkaväen ja merimiesten roolit ovat saaneet täysin uudenlaisesta suunnan, koska sota on loppu ja kaikki muuttuu. Jännitys laivalla kiristyy, kallis lasti ja yhtäkkiä tömähtelevät sähkösanomat morsiamille ”et ole tervetullut” kiristää tunnelmaa entisestään. Tyrmäävän sähkösanoman saaneet naiset passitetaan takaisin kotiinsa seuraavassa satamassa.
Jokaisen luvun alkuun on poimittu oikeita lehtileikkeitä aiheesta ja Moyesin kirjan aihe pohjautuu hänen isoäitinsä Betty McKeen kokemuksiin. Tämä lisää kirjan autenttisuuden ja historiaan pohjautuvuuden tuntua. Henkilöt ovat entistä todempia ja läheisempiä. Viihdettä ja romantiikkaakin kirjassa on, mutta vahva lukusuositus myös uusille ennakkoluulottomille lukijoille. Yli 80- vuotias isäni piti kirjasta kovasti, suorastaan hotkaisi sen ja pyysi lisää kyseisen kirjailijan kirjoja lainaan. Taidanpa valita sieltä hänelle juuri muutaman näitä historian tapahtumiin kytkeytyviä kirjoja: niille voisi löytyä uusia kirjahotkijoita. Lukemaan, ennakkoluulotta! - Heini
Martti Lintunen: Mitä jääkarhu sanoi pingviinille (selkokirja), 2018, Pieni Karhu.
Vinkki Kirkes-ekolukuhaastetta tekeville, jotka haluavat lukea kirjoja yhdessä lapsen kanssa.
Jos tekee mieli lukea välillä esseitä, tartu Ida Pimenoffin toimittamaan esseekokoelmaan Kasvukausia : Kirjoituksia äitiydestä.
Kokoavana teemana kirjassa on nimensä mukaisesti äitiys – aihe, joka ei useinkaan nouse filosofiseen keskusteluun tai jonka ei edes oleteta kiinnostavan muita kuin lapsia saaneita naisia. Se on sääli, sillä vanhemmuus ja lasten saaminen tai saamattomuus ovat loppujen lopuksi jokaista ihmistä ja koko yhteiskuntaa koskettavia asioita, jotka eivät tyhjene vain kestovaippailuun tai vaunujen valitsemisen vaikeuteen. Itse olen huomannut, että äitiydestä tehdyt kirjat liittyvät usein pikemminkin juuri näihin vanhempana olemisen käytännöllisiin puoliin, eivät niinkään sen filosofisiin ulottuvuuksiin. Ida Pimenoffin toimittama kirja nousee paikkaamaan tätä aukkoa (jota kyllä ovat jo aikaisemmin ansiokkaasti paikanneet ainakin Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, Anu Silfverbergin Äitikortti sekä Minja Koskelan Äidiksi tuleminen).
Erityisen ilahduttavaa tässä teoksessa on sen moniäänisyys: kirjoittajiksi ei ole otettu pelkästään äitejä, vaan myös isiä ja lapsettomia. Teokseen on onnistuttu saamaan nimekäs tekijäkaarti – kirjoittajina ovat esimerkiksi Hanna Weselius, Juhani Karila, Silvia Hosseini ja Juha Itkonen. Kullakin kirjoittajalla on aiheeseen oma, kiinnostava näkökulmansa, esimerkiksi bonusvanhemmuus tai lasten kasvattaminen ekokriisin aikakaudella. Ainoa harmitus kirjaa lukiessa on se, etteivät esseet jatku pidempään! Olisin viihtynyt kirjan parissa vielä huomattavasti pidemmänkin ajan ja tutustunut mielelläni esiin nostettuihin aiheisiin syvällisemminkin. Jatko-osaa odotellessa! - Saara
Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen - Naiset lääketieteen historiassa
Kirjassa kuvataan antiikin Kreikan ajoista nykypäivään lääketieteen ja naisten sairaanhoidon (tai sen hoitamattomuuden) historiaa. Se on hyvin feministinen ja paljastaa uskomattomia asioita ”hoidoista” ja ajatusmalleista, joiden varjossa naisia kohdeltiin ja hoidettiin eri aikakausina. Jälkeenpäin ajatellen naiset ovat saaneet kohdata lääketieteen ja tieteen nimessä jos jotakin, mutta kirjan edetessä tulee mieleen kuinkahan vaikka parinkymmenen vuoden päästä katsomme asioita. Hoitamisen ja lääketieteen historia tuntuu välillä ottaneen loikkauksia parempaan ja sitten taas taantuneen tai muuttuneen muun yhteiskunnan mukana. Välillä vain naurattaa, välillä raivostuttaa, kauhistuttaa ja itkettää. Nykypäivään päästessä kirjailija kertoo omasta kokemuksestaan saadessaan autoimmuunisairauden, johon hän melkein kuoli väärän ja väheksyvän diagnosoinnin vuoksi. Naiset siis sairastavat tilastollisestikin enemmän autoimmuunisairauksia ja ns. määrittelemättömiä sairauksia ja oireita, joita yhä edelleen väheksytään tai diagnosoidaan väärin. Elinor Cleghornin kiinnostus ja kirjan ajatukset kumpuavat selvästi omasta henkilökohtaisesta historiasta.
Niin tämä kirja oli mielenkiintoinen, joskaan ei ongelmaton. Se keskittyi länsimaihin: Britteihin, Eurooppaan ja Amerikkaan. Kirja toisteli itseään, se olisi kaivannut parempaa otetta ehkä juuri kustantajalta. Jossain kirja-arvostelussa syyteltiin myös suomentajaa, mutta tästä en osaa sanoa, sillä luin ja osaksi kuuntelin kirjan suomeksi. Välillä kiihkeä feministinen linja jopa hiukan häiritsi. Mutta jos lääketiede, lääketieteen historia tai yleensäkin kulttuurihistoria kiinnostavat niin onhan tämä mielenkiintoinen! Naiset tiivistetään niin usein kohduksi, kuukautisiksi, synnyttäjiksi, äideiksi ja sitten vain vanhoiksi. Normaalit asiat ovat edelleen yllättäen kuin sairaus ja joskus historiassa ne ovat olleet myös selitys kaikille sairauksille: kuukautiset, raskaus, vaihdevuodet. Hormonien löytämisen jälkeen naiseus oli vain hormoneja.
Naisten terveydenhoidon historia on mielenkiintoista ja se kertoo aivan uskomatonta tarinaa siitä, kuinka nainen ja naisellisuus määritellään, kuinka nainen saa elää tai miten häneen ja hänen kipuihinsa ylipäänsä reagoidaan. Vaeltavia kohtuja, rinnanpoistoja nukuttamatta tai puuduttamatta, kohdun ja munanjohdinten ja munasarjojen poistoja, lobotomioita, sähköhoitoja, synnytykset joihin kipu kuuluu (naisen osa), kammottavia tutkimuksia ja leikkauksia. Kautta vuosisatojen vain miespuolisia lääkäreitä, jotka sanelevat jos jonkinlaisia kummallisuuksia naisten vaivoista ja terveydenhoidosta. Pahinta on, että yhä edelleen useita sairauksia, joille ei löydy selkeää diagnoosia tai apukeinoja esim. endometrioosi, fibromyalgia tai ME/CFS, saatetaan pitkään vähätellä ja ennen muuta kipuja ja oireita ei oteta todesta. Myös yhteiskuntaluokka ja naisen asema vaikuttavat ja vaikutti hoitoon pääsyyn tai joskus jopa siihen pakottamiseen. Noitavainoista kerrotaan paljonkin ja kylläpä se onkin ollut kätevä keino toteuttaa naisvihaa, säädellä naisten seksuaalisuutta tai ylipäänsä asemaa tai ajattelua. Kirjassa on valtavasti asiaa ja lääketieteen historiaa, mutta loppua kohden se kyllä hiukan tuntuu kääntyvän yhä enemmän saarnaavaksi paatokseksi. Silti pidin kirjasta: se valottaa naisten asemaa terveydenhoidossa ja sairauksien historiaa naisnäkökulmasta käsin. Saa miettimään myös tämän päivän epäkohtia. Toivottavasti moni lääkäri tai hoitoalan ihminen tarttuu kirjaan. - Heini
Mitä jääkarhu sanoi pingviinille (selkokirja), Martti Lintunen.
Jääkarhujen ja pingviinien kodit ovat eri puolilla maapalloa, mutta ne jakavat yhteisen huolen ilmaston lämpenemisestä. Molempien elämä vaikeutuu ilmastonmuutoksen takia.
Alle kouluikäisille suunnattu, mutta myös alakoulun ensimmäisille luokille sopiva lasten kuvakirja vastailee selkokielisen tarinan kautta kysymyksiin ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista ihmisten ja eläinten elämään.
Kirjan vakavasta aiheesta huolimatta se on hyvän mielen kirja. Kirjan hauskan tarinan ja upeiden kuvien ääreen pysähtyy huomaamattaan pitemmäksikin aikaa.
Martti Lintunen on kuvannut luonnonmullistuksia, kehitysyhteistyötä ja inhimillisiä katastrofeja. Hän matkusti tätä kirjaa varten Etelämantereella, Alaskassa, Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Suomen Lapissa.
Kirja on lainattavissa myös äänikirjana Celia-palvelun asiakkaille, Celianet.fi. - Saara
Jääkarhujen ja pingviinien kodit ovat eri puolilla maapalloa, mutta ne jakavat yhteisen huolen ilmaston lämpenemisestä. Molempien elämä vaikeutuu ilmastonmuutoksen takia.
Alle kouluikäisille suunnattu, mutta myös alakoulun ensimmäisille luokille sopiva lasten kuvakirja vastailee selkokielisen tarinan kautta kysymyksiin ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista ihmisten ja eläinten elämään.
Kirjan vakavasta aiheesta huolimatta se on hyvän mielen kirja. Kirjan hauskan tarinan ja upeiden kuvien ääreen pysähtyy huomaamattaan pitemmäksikin aikaa.
Martti Lintunen on kuvannut luonnonmullistuksia, kehitysyhteistyötä ja inhimillisiä katastrofeja. Hän matkusti tätä kirjaa varten Etelämantereella, Alaskassa, Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Suomen Lapissa.
Kirja on lainattavissa myös äänikirjana Celia-palvelun asiakkaille, Celianet.fi. - Saara
Ida Pimenoff: Kasvukausia : Kirjoituksia äitiydestä, WSOY 2022.
Kokoavana teemana kirjassa on nimensä mukaisesti äitiys – aihe, joka ei useinkaan nouse filosofiseen keskusteluun tai jonka ei edes oleteta kiinnostavan muita kuin lapsia saaneita naisia. Se on sääli, sillä vanhemmuus ja lasten saaminen tai saamattomuus ovat loppujen lopuksi jokaista ihmistä ja koko yhteiskuntaa koskettavia asioita, jotka eivät tyhjene vain kestovaippailuun tai vaunujen valitsemisen vaikeuteen. Itse olen huomannut, että äitiydestä tehdyt kirjat liittyvät usein pikemminkin juuri näihin vanhempana olemisen käytännöllisiin puoliin, eivät niinkään sen filosofisiin ulottuvuuksiin. Ida Pimenoffin toimittama kirja nousee paikkaamaan tätä aukkoa (jota kyllä ovat jo aikaisemmin ansiokkaasti paikanneet ainakin Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti, Anu Silfverbergin Äitikortti sekä Minja Koskelan Äidiksi tuleminen).
Erityisen ilahduttavaa tässä teoksessa on sen moniäänisyys: kirjoittajiksi ei ole otettu pelkästään äitejä, vaan myös isiä ja lapsettomia. Teokseen on onnistuttu saamaan nimekäs tekijäkaarti – kirjoittajina ovat esimerkiksi Hanna Weselius, Juhani Karila, Silvia Hosseini ja Juha Itkonen. Kullakin kirjoittajalla on aiheeseen oma, kiinnostava näkökulmansa, esimerkiksi bonusvanhemmuus tai lasten kasvattaminen ekokriisin aikakaudella. Ainoa harmitus kirjaa lukiessa on se, etteivät esseet jatku pidempään! Olisin viihtynyt kirjan parissa vielä huomattavasti pidemmänkin ajan ja tutustunut mielelläni esiin nostettuihin aiheisiin syvällisemminkin. Jatko-osaa odotellessa! - Saara
Vinkki Kirkes-ekolukuhaasteen Metsä-teemaan!
Sanna Hukkanen & Inkeri Aula: Metsänpeitto, Arktinen Banaani 2018
Kauan sitten maailma oli metsien peittämä. Ympäristöä kunnioitettiin vastavuoroisessa suhteessa, eikä luontoa nähty ainoastaan hyödynnettävänä varastona, vaan elävänä kokonaisuutena, johon me kaikki kuulumme. Suhteemme puihin on muutakin kuin avohakkuita ja biotaloutta. Mitä tapahtuu puille, tapahtuu myös ihmisille. Näin aloittavat teoksensa Metsänpeitto esittelyn sarjakuvataiteilija Sanna Hukkanen ja kulttuuriantropologi Inkeri Aula.
Viimeistään koronapandemian alkuaikoina ulkoilun ja luonnossa liikkumisen ollessa harvoja turvallisia tapoja nauttia muustakin kuin oman kodin seinistä moni havahtui lähiluonnon tärkeyteen ja kansallispuistojen monimuotoisuuteen. Metsillä onkin suuri merkitys hyvinvoinnillemme ja ne ovat myös välttämättömiä elämän monimuotoisuudelle. Lisäksi metsiin ja puihin liittyy runsaasti kansanperinnettä, historiaa ja mytologiaa. Kiihtyvä metsien hakkaaminen kuitenkin uhkaa monimuotoisen elinympäristön lisäksi juuri tätä paikallista perimätietoa, jota Metsänpeitto meille sarjakuvan muodossa esittelee.
Teos keskittyy kahdeksaan suomalaiseen puulajiin ja avaa niihin liittyviä myyttejä ja perinteitä sekä puiden erilaisia käyttötarkoituksia. Tarinoiden piirrostyyli vaihtelee kunkin puulajin mukaan, heijastellen värien ja kuvien kautta puiden ominaispiirteitä. Lyhyet, toisinaan sanattomat, tarinat kuvaavat sitä, miten puut ja metsät ovat olleet vuosisatoja osa meidän ja esi-isiemme elämää. Miten metsä antaa niille, jotka sitä kohtelevat hyvin ja ottaa niiltä, joilta ei metsälle heru kunnioitusta.
Metsänpeitto on ajatuksia herättävä teos, joka ei keskity puiden taloudellisiin ominaisuuksiin vaan herättää henkiin jo monelta unohtuneet tarinat. Kuinka usein olet itse miettinyt, miksi juhannussaunassa on juuri koivuvihta tai miksi jouluna sisälle kannetaan nimenomaan kuusi? Monta puulajia jää vielä käsittelemättä ja olisikin hienoa saada teokselle jatko-osa tutustuttamaan meitä lisää luontomme upeisiin puihin ja muistuttamaan siitä, että metsien kaikki luontokappaleet ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. - Saara
Viimeistään koronapandemian alkuaikoina ulkoilun ja luonnossa liikkumisen ollessa harvoja turvallisia tapoja nauttia muustakin kuin oman kodin seinistä moni havahtui lähiluonnon tärkeyteen ja kansallispuistojen monimuotoisuuteen. Metsillä onkin suuri merkitys hyvinvoinnillemme ja ne ovat myös välttämättömiä elämän monimuotoisuudelle. Lisäksi metsiin ja puihin liittyy runsaasti kansanperinnettä, historiaa ja mytologiaa. Kiihtyvä metsien hakkaaminen kuitenkin uhkaa monimuotoisen elinympäristön lisäksi juuri tätä paikallista perimätietoa, jota Metsänpeitto meille sarjakuvan muodossa esittelee.
Teos keskittyy kahdeksaan suomalaiseen puulajiin ja avaa niihin liittyviä myyttejä ja perinteitä sekä puiden erilaisia käyttötarkoituksia. Tarinoiden piirrostyyli vaihtelee kunkin puulajin mukaan, heijastellen värien ja kuvien kautta puiden ominaispiirteitä. Lyhyet, toisinaan sanattomat, tarinat kuvaavat sitä, miten puut ja metsät ovat olleet vuosisatoja osa meidän ja esi-isiemme elämää. Miten metsä antaa niille, jotka sitä kohtelevat hyvin ja ottaa niiltä, joilta ei metsälle heru kunnioitusta.
Metsänpeitto on ajatuksia herättävä teos, joka ei keskity puiden taloudellisiin ominaisuuksiin vaan herättää henkiin jo monelta unohtuneet tarinat. Kuinka usein olet itse miettinyt, miksi juhannussaunassa on juuri koivuvihta tai miksi jouluna sisälle kannetaan nimenomaan kuusi? Monta puulajia jää vielä käsittelemättä ja olisikin hienoa saada teokselle jatko-osa tutustuttamaan meitä lisää luontomme upeisiin puihin ja muistuttamaan siitä, että metsien kaikki luontokappaleet ovat merkityksellisiä ja tärkeitä. - Saara
Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen - Naiset lääketieteen historiassa, Bazar 2021, suom. Veli-Pekka Ketola
Uusi kirjavinkki Heiniltä:
Elinor Cleghorn: Sairas ja viallinen - Naiset lääketieteen historiassa
Kirjassa kuvataan antiikin Kreikan ajoista nykypäivään lääketieteen ja naisten sairaanhoidon (tai sen hoitamattomuuden) historiaa. Se on hyvin feministinen ja paljastaa uskomattomia asioita ”hoidoista” ja ajatusmalleista, joiden varjossa naisia kohdeltiin ja hoidettiin eri aikakausina. Jälkeenpäin ajatellen naiset ovat saaneet kohdata lääketieteen ja tieteen nimessä jos jotakin, mutta kirjan edetessä tulee mieleen kuinkahan vaikka parinkymmenen vuoden päästä katsomme asioita. Hoitamisen ja lääketieteen historia tuntuu välillä ottaneen loikkauksia parempaan ja sitten taas taantuneen tai muuttuneen muun yhteiskunnan mukana. Välillä vain naurattaa, välillä raivostuttaa, kauhistuttaa ja itkettää. Nykypäivään päästessä kirjailija kertoo omasta kokemuksestaan saadessaan autoimmuunisairauden, johon hän melkein kuoli väärän ja väheksyvän diagnosoinnin vuoksi. Naiset siis sairastavat tilastollisestikin enemmän autoimmuunisairauksia ja ns. määrittelemättömiä sairauksia ja oireita, joita yhä edelleen väheksytään tai diagnosoidaan väärin. Elinor Cleghornin kiinnostus ja kirjan ajatukset kumpuavat selvästi omasta henkilökohtaisesta historiasta.
Niin tämä kirja oli mielenkiintoinen, joskaan ei ongelmaton. Se keskittyi länsimaihin: Britteihin, Eurooppaan ja Amerikkaan. Kirja toisteli itseään, se olisi kaivannut parempaa otetta ehkä juuri kustantajalta. Jossain kirja-arvostelussa syyteltiin myös suomentajaa, mutta tästä en osaa sanoa, sillä luin ja osaksi kuuntelin kirjan suomeksi. Välillä kiihkeä feministinen linja jopa hiukan häiritsi. Mutta jos lääketiede, lääketieteen historia tai yleensäkin kulttuurihistoria kiinnostavat niin onhan tämä mielenkiintoinen! Naiset tiivistetään niin usein kohduksi, kuukautisiksi, synnyttäjiksi, äideiksi ja sitten vain vanhoiksi. Normaalit asiat ovat edelleen yllättäen kuin sairaus ja joskus historiassa ne ovat olleet myös selitys kaikille sairauksille: kuukautiset, raskaus, vaihdevuodet. Hormonien löytämisen jälkeen naiseus oli vain hormoneja.
Naisten terveydenhoidon historia on mielenkiintoista ja se kertoo aivan uskomatonta tarinaa siitä, kuinka nainen ja naisellisuus määritellään, kuinka nainen saa elää tai miten häneen ja hänen kipuihinsa ylipäänsä reagoidaan. Vaeltavia kohtuja, rinnanpoistoja nukuttamatta tai puuduttamatta, kohdun ja munanjohdinten ja munasarjojen poistoja, lobotomioita, sähköhoitoja, synnytykset joihin kipu kuuluu (naisen osa), kammottavia tutkimuksia ja leikkauksia. Kautta vuosisatojen vain miespuolisia lääkäreitä, jotka sanelevat jos jonkinlaisia kummallisuuksia naisten vaivoista ja terveydenhoidosta. Pahinta on, että yhä edelleen useita sairauksia, joille ei löydy selkeää diagnoosia tai apukeinoja esim. endometrioosi, fibromyalgia tai ME/CFS, saatetaan pitkään vähätellä ja ennen muuta kipuja ja oireita ei oteta todesta. Myös yhteiskuntaluokka ja naisen asema vaikuttavat ja vaikutti hoitoon pääsyyn tai joskus jopa siihen pakottamiseen. Noitavainoista kerrotaan paljonkin ja kylläpä se onkin ollut kätevä keino toteuttaa naisvihaa, säädellä naisten seksuaalisuutta tai ylipäänsä asemaa tai ajattelua. Kirjassa on valtavasti asiaa ja lääketieteen historiaa, mutta loppua kohden se kyllä hiukan tuntuu kääntyvän yhä enemmän saarnaavaksi paatokseksi. Silti pidin kirjasta: se valottaa naisten asemaa terveydenhoidossa ja sairauksien historiaa naisnäkökulmasta käsin. Saa miettimään myös tämän päivän epäkohtia. Toivottavasti moni lääkäri tai hoitoalan ihminen tarttuu kirjaan. - Heini
Kommentit
Lähetä kommentti