Lokakuun 2023 kirjavinkit henkilökunnalta

Henkilökunnan lokakuun aikana vinkkaamat kirjat somekanaviltamme Facebookista ja Instagramista kerätty tänne blogiin yhden postauksen alle.  Mukavia lukuhetkiä. 

Tässä postauksessa vinkatut kirjat:
Hollingsworth: Pastellien maantiede
Green: Puoliksi paha
Hari: Kadonnut keskittymiskyky
Trondheim & Oiry: Maggy Garrisson
Tuppurainen: Elvi ja Ebba 
O'Farrell: Lucrezian muotokuva
Ja lopuksi haiseva yllätys! 

Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede, Aviador 2023

Ironinen, säälimätön, yhteiskuntakriittinen. Näillä sanoilla kuvailisin Anna Hollingsworthin Pastellien maantiedettä. Kirjan kannesta on kuullut sanottavan, että se hämää pastellisävyillään ja antaa teoksesta todellista höttöisemmän kuvan, mutta itse näen kannessa monia muitakin kuin pastellisävyjä, enkä voi myöskään olla ajattelematta, miksi pastellisävyt yhdistyvät mielessämme johonkin arvottomaan tai huonolaatuiseen. Yhtä kaikki, kyseessä on purevan yhteiskunnallinen romaani, jonka kritiikin kohteena saattaa hyvinkin olla myös chick lit -kirjallisuudesta tuttu kuvasto.

Romaanin päähenkilö, Alma, lähtee Lontooseen au pairiksi rahoittaakseen urahaaveitaan näytelmäkirjailijana. Ensimmäinen osa keskittyy Alman au pair -aikaan täydellisessä perheessä, johon kuuluvat Kristiina-Maria, hänen Miehensä ja kaksivuotias Ada. Nautin kirjan alkuosasta kovasti, sillä siinä oli hykerryttävän kriittinen ote ja tarkkanäköisiä havaintoja nykyelämästämme. Tällainen kritiikki toisten ihmisten elämänvalintoja on kuitenkin suhteellisen helppoa, joten kaikista eniten kirjan ensimmäisessä osassa vakuutti kritiikki päähenkilön itsensä valintoja kohtaan. Vaikka hän kokee itsensä tiedostavaksi ja valtarakenteita vastustavaksi ihmiseksi, metrossa istuessaan ei hänelläkään ole antaa kerjäläiselle lanttia.

Romaanin edetessä toiseen osaan, jossa tavataan yhteiskunnan alempaa luokkaa, tämä itsekriittisyys tuntuu kuitenkin vähän murenevan ja kritiikki ylempiä yhteiskuntaluokkia kohtaan muuttuvan jotenkin suoraviivaisemmaksi. Esimerkiksi Alman uuden tuttavan lasta kutsutaan persoonalliseksi verrattuna ”persoonattomaan Adaan”. Lieneekö tämä tiedostettu valinta, jolla alleviivataan muut vs. me -tyyppistä vastakkainasettelua. Kukaan ei ole varmaan voinut välttyä tältä vastakkainasettelulta yhteiskunnassamme. Kirjan kertoja ikään kuin rakentaa näytelmää, jossa on konflikteja. Myös Alma kirjoittaa kirjassa näytelmää ja petaa siihen mustavalkoisia asetelmia, joissa polarisaation kaksi ääripäätä kiistelee keskenään.

Kirjassa on varsin persoonallinen ote, ja esimerkiksi kärsimysten perässä juoksevia turisteja kuvatessaan se on raadollisimmillaan – ja parhaimmillaan. Tällaista ajan hermolla olevaa, aikamme ilmiöitä ja meidän itsemme muka-empaattisuutta rankasti ruoskivaa kirjallisuutta soisi olevan olemassa enemmänkin.  - Saara 

Sally Green: Puoliksi paha, Gummerus 2014, suom. Sari Kumpulainen

TETtiläinen suosittelee upeaa luettavaa syyslomalle!

Puoliksi Paha - Sally Green

(Kirja on käännös englanninkielisestä teoksesta Half bad.) Kirja kertoo pojasta nimeltä Nathan, jonka isä on pahaksi tunnettu musta noita Marcus ja hänen äitinsä taas puhtoisen valkoinen noita. Nathanin syntymä paljastaa hänen vanhempiensa suhteen maailmalle, mikä saa hänen äitinsä tappamaan itsensä ja isänsä pakosalle. Vanhempiensa hylkäämänä Nathan annetaan isoäitinsä huolehdittavaksi, missä hänen siskopuolensa kiusaa ja vihaa häntä, myös noitaneuvoston ollessa häntä kohtaan epäilevä puoliverisyytensä tähden.

Puoliksi paha kirjasarjaan kuuluu myös kaksi muuta kirjaa, Puoliksi villi ja Puoliksi poissa. Ensimmäisen kirjan pohjalta on tehty myös Netflix -sarja. - TETtiläinen

 Johann Hari: Kadonnut keskittymiskyky, Bazar 2023, suomentanut Timo Korppi

Uusi kuukausi, uudet kirjavinkit, tällä kertaa vuorossa Johann Harin Kadonnut keskittymiskyky.

Ihmisten keskittymiskyky vähenee kaikkialla maailmassa. Miksi näin on tapahtunut? Johann Hari on tutustunut keskittymistä käsitteleviin tieteellisiin tutkimuksiin ja haastatellut asiantuntijoita selvittääkseen syitä keskittymiskyvyn katoamiseen. Kirjan aikana käy ilmi, ettei keskittymiskyvyn puute johdu nykyihmisten heikosta itsekurista, vaan useammasta ympäristömme osatekijästä. Kirjassa esitellään keskeisimmät tekijät keskittymiskyvyn heikentymiseen ja keinoja siihen, kuinka saada keskittymiskyky takaisin.

Kadonnut keskittymiskyky ei ole elämäntaito-opas, jossa suoraviivaisesti listataan tapoja keskittymiskyvyn parantamiseen. Sen sijaan kirjassa yhdistyvät Harin omakohtaiset kokemukset ja yleistajuistettu tieteellinen tutkimus, jotka sekä vahvistavat että kumoavat toisiaan. On helppo ajatella, että nykyihminen ei kykene keskittymään, koska loputon someviestien tulva vie kaiken huomion. Ja toki osittain näin on, mutta Hari kertoo havainnollistavasti, miten erilaiset somealustat on rakennettu koukuttamaan ihmiset nopeaan kommunikaatioon.

Digitaalisen maailman lisäksi Hari nostaa esiin fyysisen maailman rakenteita, jotka vaikuttavat heikentävästi keskittymiseen. Kadonnut keskittymiskyky onkin kiinnostava luotaus koko yhteiskunnan läpi ja avaa mielenkiintoisesti ja monipuolisesti syitä keskittymiskyvyn alenemiselle; monet näistä asioista ovat niin arkipäiväisiä, ettei niitä tule kyseenalaistettua tai niiden merkitystä ei edes tajua. Aivan kaikkia kirjan ratkaisuehdotuksia ja neuvoja ei voi suoraan allekirjoittaa – jotkin niistä itse asiassa on kumottu vääränä tietona tai muuten toimimattomina ratkaisuina - mutta on ilahduttavaa, että kirja saa lukijan pohtimaan ja tarvittaessa kritisoimaan valittuja näkökulmia sekä etsimään itse lisää tietoa käsitellyistä aiheista. - Jenni

Lewis Trondheim & Stéphane Oiry: Maggy Garrisson 1. Hymyile vähän, Maggy, Sininen Jänis 2017, suomentanut Anssi Rauhala

Tee nojatuolimatka Lontooseen ja tutustu mahtavaan Maggyyn Lewis Trondheimin & Stéphane Oiryn sarjakuva Maggy Garrisson 1. Hymyile vähän, Maggy, parissa.

Edes sateinen ja harmaa Lontoo ei lannista Maggy Garrissonia, kun hän saa ensimmäisen työpaikkansa kahteen vuoteen. Mitä siitä, että työpaikan pomo, yksityisetsivä, on alkoholisoitunut ketjupolttaja eikä vaikuta edes olevan kovin hyvä työssään. Maggy sen sijaan saa tekemistä, kun pomo yhtäkkiä pahoinpidellään sairaalakuntoon ja pomon lompakko lippulappusineen tuntuu kiinnostavan yhtä jos toista kaduntallaajaa.

Maggy Garrissonia on elämä potkinut päähän eikä hän elättele kuvitelmia siitä, että uusi työpaikka muuttaisi elämän ruusuilla tanssimiseksi. Ei varsinkaan, kun tielle sattuu enemmän ja vähemmän ikäviä tyyppejä ja Maggy joutuu selvittämään, keneen kannattaa luottaa. Henkilöiden väliset suhteet ovatkin sarjakuvan suola, ja lukijana huomaa toivovansa, että edes joku heistä olisi Maggyn luottamuksen arvoinen.

Hämärät kujat, pubien tahmaiset pöydät, kylmä viima ja helpon rahan houkutus ovat aistittavissa sarjakuvan sivuilta. Vaikka sivuja on melkoisen vähän, ehtii niiden aikana sattua ja tapahtua. Sivut ovatkin täynnä ruutuja, jotka puolestaan ovat täynnä kiinnostavia pieniä yksityiskohtia. Erityisen ilahduttavaa teoksessa on värien käyttö, joka vaihtelee vuorokaudenajan ja paikkojen mukaan. Maggyn ja hänen ystäviensä (tai ”ystäviensä”, miten sen nyt ottaa) tarina jatkuu toisessa osassa Mies, joka löytyi vuoteestani ja trilogian päättää enteellisesti nimetty En olisi halunnut tämän päättyvän näin.  -Jenni

Tiina Tuppurainen: Elvi ja Ebba, Karisto 2023 

Lokakuun kuukauden kaunokirjana Tiina Tuppuraisen Elvi ja Ebba

Kuten nimikin kertoo, kirjassa kerrotaan kahden naisen tarinaa. Tarina alkaa kadulla vuonna 2020 kun pandemia vaikutti ihmisten elämiin monin eri tavoin. Elvi törmää Ebbaan jota ei ole nähnyt vuosiin. Kuuskymppiset naiset seurustelivat 25 vuotta sitten, kunnes Ebba häipyi vähin äänin ja jätti Elvin ja tämän pojan.  

 

He vaihtavat yhteystietoja ja alkavat tapailla ystävinä. Ebba saa Elvin tulemaan kotibileisiin, jossa on vanhoja tuttuja ja Ebban uusi kumppani Ulla. Elvi on elänyt aika yksinäistä eloaan kaipaamatta sosiaalisia kuvioita, mutta nyt huomaa, että voi olla mukavaakin, että on ihmisiä ympärillä.

 

Ebba alkaa puhua pitkäaikaisesta ideastaan lesbomummokommuunista ystäviensä kanssa. Hän pyytää myös Elviä mukaan. Elvi kiinnostuu ajatuksesta koska vanhuus ei tule yksin ja voisi olla turvallisempaa asua muiden kanssa paikassa, jossa voisi itse auttaa toisia ja saisi itsekin apua tarvittaessa. Elvin poika epäröi ja toppuuttelee äitiään ryhtymästä mihinkään epämääräiseen hankkeeseen.

 

Sopiva talo löytyy ja kommuuni alkaa muodostua. Sopiiko kommuunielämä kaikille ja mitä se tekee ihmissuhteille? Kirjassa kuvataan hienosti erilaisia ikääntyviä naisia ja näiden suhteita. Arjen kuvaus on kaunista ja rauhallista ja tuntuu hienolta, että kuusikymppiset naiset pääsevät ääneen ja elävät monipuolista elämäänsä.

 

Pidin kirjasta paljon, itsekin olen leikitellyt ajatuksella, että vanhempana kimppa-asuminen voisi olla hauskaa samanmielisten ihmisten kanssa. Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja henkilöt ovat hyvin eläviä ja inhimillisiä. Tarinan käänteet yllättävät ja pitävät imussaan loppuun asti. Olisi mukavaa lukea lisääkin että miten heillä menee sittemmin. Kirja toimi hienosti myös äänikirjana. - Mintti 

Maggie O'Farrell: Lucrezian muotokuva, S&S 2023, suom. Leena Ojalatva

Heinin uusi kirjavinkki!

Lucrezian muotokuva: Maggie O’Farrell.

Kirja, joka menee ihonalle. Tiivistunnelmainen, silti maalaileva ja tunnelmia luova. Pienet yksityiskohdat järisyttävä ja saavat aistimaan ja maistamaan. Kerrassaan mieletön kokemus.
Maggie O’Farrelin kirja kertoo 1550-luvun Italiassa eläneestä de Medicin sukuun kuuluvasta tytöstä, joka elelee arvovaltaisen ja rikkaan sukunsa palatsissa. Medicin suvun rikas isä Cosimo ja hänen äitinsä Eleonora saivat 12 lasta ja heidän liittonsa oli ehkä järjestetty, mutta se oli kuitenkin rakkausavioliitto. Muista lapsista on paljon muotokuvia ja heistä kerrotaan kirjeissä, jotka Eleonora kirjoittaa miehelleen tämän ”työmatkoille”. Nuorimmaisesta lapsesta, Lucreziasta, ei löydy juuri mitään näistä kirjeistä, mikä kiehtoi kirjailijaa. Runko eli tarinan luuranko on Maggie O’Farrelin mukaan tässä romaanissa totta, muu on mielikuvitusta. Lucrezian muotokuva, jonka kasvoista hän näki pelon ja epätoivon, kutsui hänet kehittämään ja luomaan tämän vain noin 16 vuoden ikäiseksi eläneen tytön tarinan. Lukijalle kaikki avautuu Lucrezian kokemusten kautta niin todellisen tuntuisena maailmana ja se on kyetty vangitsemaan tämän kirjan sivuille.

Jo ensihetkestä lukija kokee kauhun tunteita, koska heti alkusanoissa paljastuu, että Lucrezian melko tuore aviomies aikoo surmata 16-vuotiaan vaimonsa, eikä avioliitto ole kestänyt vielä vuottakaan. Lucrezian lapsuus päättyy 15-vuotiaana, kun hänet naitetaan Alfonso d’Esten puolisoksi sisarensa sijaan. Lucrezian sisar Maria, joka on luvattu Alfonsolle ruhtinattareksi, kuolee kuumetautiin. Lucrezia on vasta 13-vuotias, mutta hänet päätetään yhtenä poliittisena nappulana nyt sujauttaa Marian tilalle. 15-vuotiaana hänet naitetaan siskonsa hääpuvussa Alfonso d’Esten puolisoksi ja he matkaavat heti Firenzestä kohti uutta elämää Ferrarassa.

Kirjassa kulkee ja risteää kaksi aikajanaa: Lucrezian lapsuuden kuvaus ja hänen uusi elämänsä herttuattarena, jonka tärkein ja olemassaolonsa kannalta se välttämättömin tehtävä on synnyttää poikalapsi ja perijä. Lapsuus on salaperäinen ja mielenkiintoinen. Valtava palatsi outoine kellarissa olevine eläintarhoineen ja salvan taakse lukittuine tiikereineen. Lucrezia itsessään omalaatuisine kykyineen, hän on erittäin älykäs, herkkä sekä taitava ja lahjakas maalaamaan ja piirtämään. Tytöt koulutetaan ajalleen poikkeuksellisesti monin tavoin samoin kuin pojat (mikä on myös historiallisesti totta) mutta perhe ei ikään kuin huomaa eikä ymmärrä nuorimmaista Lucreziaa. Hän on erilainen kuin muu perhe ja kaikki ikään kuin vain kasvattavat tämän kuilun syvyyttä. Näkymättömyydessään hän on arvoton, kunnes hän saa siskonsa roolin olla herttuatar. Lucrezian myöhemmässä elämässä uusi kartano ja sen tavat ja tietenkin mies, Alfonso ruhtinas. Hän saa jopa lukijan usein uskomaan itseensä, kunnes lukija jälleen kauhistuu. Upean ulkokuoren ja huolehtivaisuuden takaa paljastuu jotain hirmuista ja julmaa. Silti monet asiat vaivaavat miksi mies on, mitä on ja haluaisiko hän oikeasti olla jotain muuta?

Kirja on upeasti kirjoitettu, kuvaileva ja jännittävä. Se luo aivan oman maailmansa ja jännitys ja arvoituksellisuus vain kiihtyy loppua kohden mentäessä. Lämpimästi suositan taiteen, historiallisen romaanin, elämänkertojen ja jännityksen ystäville. Myös jos ihmissuhteet, juonittelut, salaperäisyys ja perhe-sukutarinat kiinnostavat niin tämä kirja lukulistalle. - Heini

Ja lopuksi, kevyesti kakkakirjoja pienille (ja miksei isoimmillekin) 

Haisevia kirjavinkkejä! Hajut, erityisesti pierut ja kakat, ovat kautta aikojen kiinnostaneet lapsia ja mitä enemmän aikuinen yrittää kieltää niille hihittämästä ja niistä puhumasta sitä enemmän ne kiinnostavat. Lapset päästävät suustaan suorastaan ilmiömäisiä pierukakkajuttuja.

Mitäpä jos nostetaan haisevat asiat pöydälle ja tutustutaan niihin syvällisemmin? Tässä muutama lemuava vinkki:

Tietoa:
Minne kakka menee: Fiksut faktat. Daynes ja Taylor (Lasten Keskus, 2023, suom. Tanja Falk).
Haiseva tiede: miksi pahimmat hajut haisevat niin pahalta. Kay ja Shiell (Kvaliti Oy, 2023, suom. Jade Haapasalo).

Kuvakirjoja:
Dinosaurusläjä: kaikkien aikojen kakkaseikkailu. Smallman ja Grey (Mäkelä, 2022, suom. Katariina Kallio).
Hui, kuka päästi lätäkön. Welsh ja O'Byrne (Mäkelä, 2022, suom. Raija Rintamäki).
Maailman yksinäisin pieru. Riski ja Martin (Tammi, 2021).
Pierun elämää. Klingenberg ja Mander (S & S 2019, suom. Hannele Huovi).
Pipunan vessarauha. Cacciatore Ingman-Friberg, Kangaskoski, Penna (Lasten Keskus, 2022).

Tarinoita:
Pipsa Kopperoisen tutkimuksia: pierut ja kaasut. Vehkalahti ja Närhi (WSOY, 2019)
Isä mies ja räjähtävä kakka. Unkari ja Vaalio (Otava, 2020).
Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta. Elise Gravel (WSOY, 2019, suom. Aila Herronen).
Tohtori Proktorin Pierupulveri. Nesbø ja Dybvig (WSOY, 2009, suom. Outi Menna).  - Anne