Syyskuun 2023 kirjavinkit
Kirjaston somekanavien kaikki syyskuiset lukuvinkit tässä yhdessä paikassa, olkaa hyvät! Kirjojen saatavuudenhan näet kätevästi menemällä kirkes.finna.fi ja sinne hakukenttään voit kirjoittaa kirjan nimen ja siten näet onko sitä hyllyssä, ja jos ei ole, voit kirjautumalla kirjastotunnuksillasi tehdä varauksia. Postauksessa vinkataan seuraavat kirjat:
Tarkiainen: Maggie eli kuinka jano tyydytetään
Latvala: Torinon enkeli
Sapienza: Elämän ilo
Smythe: Lore Olympus
Stradal: Keskilännen keittiöt
Terhi Tarkiainen: Maggie eli kuinka jano tyydytetään, Tammi 2023
Maggie eli kuinka jano tyydytetään
Terhi Tarkiaisen neljäs romaani, joka sijoittuu 1780-luvun Englantiin.
Kirjan päähenkilö Maggie ja hänen veljensä Richard, ovat 16- vuotiaina surkean sattuman takia joutuneet orvoiksi ja kaksistaan he asuttavat suurta kartanoa Lontoon kupeessa. Sairaalloisen veljen parantamiseksi oli kokeiltu jo vaikka ja minkälaisia hoitoja, mutta apua vaivaan ei ole löytynyt.
Lontoossa eräs tohtori Fox tekee vesihoitoja, ja sitä lähtevät Waywardin sisarukset viimeisenä oljenkortenaan kokeilemaan.
Richard kokee ihmeparantumisen ja tästä innostuneena vastahakoinen Maggie lähtee myös kokeilemaan ovatko tohtorin vesihoidot oikeasti nimensä ja maineensa veroisia.
Vesihoidoista lopulta nauttien Maggien ja tohtori Foxin raja terapeuttisen ja tuhman välillä hämärtyy eikä kiusallisilta tilanteilta vältytä.
Samalla kuitenkin terapeuttinen vesihoito nostaa Maggien mieleen hämäriä sekä ikäviä muistoja lapsuudenkodista Bathista, jotka sisarukset ovat yrittäneet unohtaa kuluneiden vuosien aikana.
Molemmat Waywardin sisarukset ovat silmittömän ihastuneita- jopa rakastuneita tohtoriin, ja näin ollen Richardista kaivautuu esiin asioita, joita edes Maggie ei tiennyt.
Kenen jano tyydytetään ja saavatko Waywardin sisarukset onnellisen lopun? Ratkaistaanko molempia piinanneet kipeät muistot menneisyydestä?
Tästä ronskia romantiikkaa ja historian havinaa lukuun!
Alkuun oli todella hankala päästä kärryille, mutta jokusen luvun jälkeen kirja hauskuutti ronskilla romanttisella huumorilla ja oli vaan pakko lukea lisää, vaikka sivujakin oli 431.
Kesälomalukemiseksi tämä oli oikein mainio kirja ja toimii varmasti myös alkaviin syysiltoihinkin! - Taru
Taina Latvala: Torinon enkeli, Otava 2021
Tarina alkaa, kun päähenkilö, nimettömäksi jäävä kirjailija, lähtee Torinoon kirjailijaresidenssiin. Residenssi Italiassa herättää mielikuvia tunnelmallisista italialaisista kylistä ja sen sellaisesta, mutta tämä asumus onkin jotain ihan muuta: sinänsä ihan viihtyisä kaksio, jossa kuitenkin on varsin erikoinen, jopa aavemainen tunnelma. Vieraskirja, johon ovat kirjoittaneet asunnossa aikaisemmin majailleet kirjailijat, näyttäisi todistavan havainnon oikeaksi: asunnossa on todella tapahtunut paljon erilaisia kammottaviakin sattumuksia.
Torinon kaduilla kävellessään päähenkilö löytää sieltä harhailemasta pienen tytön ja ottaa tämän huostaansa. Tuona hetkenä hänestä tulee äiti. Kirjan yhtenä teemana onkin juuri äitiys tai pikemminkin äidiksi tuleminen tai tulemattomuus. Vielä tärkeämpää kuin lapsen hoivaaminen on kuitenkin se, että päähenkilö tulee hoivanneeksi myös omaa sisäistä lastaan, joka on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Päähenkilö kasvaa aikuisuuteen, tulee äidiksi itselleen.
Parasta kirjassa eivät kuitenkaan ole tällaiset tasot, vaan itse viehätyin yksinkertaisesti sen aavemaisesta tunnelmasta. Lisäksi halusin myös kerta kaikkiaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu! Kirjassa on paljon jännittäviä, jopa kauhunomaisia aineksia.
Kiinnostavaa on myös se, kuinka kirjassa puikkelehditaan sujuvasti toden ja tarun välimaastossa. Torino on toki todellinen, olemassa oleva kaupunki, mutta Latvala liittää siihen sellaisia merkityksiä, jotka siltä tosielämässä puuttuvat. Kertojaratkaisu on myös mielenkiintoinen, sillä päähenkilön ja itsensä kirjailijan muistuttaessa kovasti toisiaan tarinaa alkaa myös helposti lukea Latvalan omien kokemusten kuvauksena. Ratkaisu lisää kirjan tapahtumien aitouden kokemusta ja tarinaan uppoutumista –mutta toisaalta kommentoi hienovaraisesti sitä, että yhtä vähän kuin todellinen ja kirjallinen Torino ovat yhtä, myöskään kirjailijaa ja kertojaa ei pidä sekoittaa toisiinsa. - Saara
Goliarda Sapienza: Elämän ilo, Gummerus 2014, suom. Laura Lahdensivu
Ehkä kirjassa viehättää juuri tämä kaikki: omaehtoinen, anteeksi pyytelemätön ote, jossa kertoja keksii itse omat ilmaisun tapansa. Kirja tuntuu kommentoivan kiihkeästi samalla kertaa kaikkea mahdollista: Euroopan ja Italian murrosta ja aatteita, ihmisluonnon hyviä ja huonoja puolia, pinttyneitä tapoja, elämän ruumiillisuutta ja ihanuutta. Nimensä mukaisesti se on elämän ylistys, joka vastustaa jyrkästi ihmisen asettumista yhteen muottiin ja kehottaa jokaista elämään oman näköistään elämää.
Päähenkilönä on Modesta, joka syntyy Sisiliassa 1.1.1900. Lapsuus on köyhä eikä siitä kerrota juuri mitään. Erinäisten tapahtumien kautta Modesta päätyy kasvatiksi luostariin ja sieltä lopulta kasvattitytöksi aateliseen palatsiin. Matkallaan hän tapaa mitä erilaisimpia hahmoja, jotka kaikki jättävät häneen jonkinlaisen jäljen. Ironisesti päähenkilön nimi on Modesta – nimi ei kuvaa tytön luonnetta millään tavalla. Modestan mieli on outo ja ihmeellinen, kapinallinen ja sopeutumaton, kirjan kerrontatyyli jopa ruumiillinen. Seksuaalisuus ja seksi ovat Modestalle tärkeitä arvoja, elämänilon tuojia. Tyttö kuitenkin osaa huijata ympärillään olevia ja antaa itsestään todellista nöyremmän kuvan. Modesta manipuloi tapahtumia haluamaansa suuntaan jopa täysin moraalittomin keinoin. Moralisointi ei kuitenkaan kuulu kirjan kerrontatapaan laisinkaan.
Sapienza sai Elämän ilon valmiiksi vuonna 1978, mutta silloin teos oli liian radikaali julkaistavaksi. 2020-luvun ihmiselle se sopii hyvin. Ei voi kuin ihmetellä, miten edellä aikaansa kirjailija on ollut. Sapienza kuoli vuonna 1996, teos julkaistiin vuonna 1998 ja sai laajaa huomiota vasta pitkälti 2000-luvun puolella. Kirjailija ei siis koskaan ehtinyt nähdä kirjaansa julkaistuna. Varmaan hän olisi kuitenkin ollut mielissään siitä, että vihdoin maailma on hänen teokselleen valmis - Saara
Rachel Smythe: Lore Olympus, 2021, englanninkielinen sarjakuva
Persefone jättää kuolevaisten maailman taakseen ja muuttaa kontrolloivan äitinsä Demeterin luota jumalten metropoliin, Olympokseen. Persefone on luvannut opiskella itsensä pyhäksi neitsyeksi, mutta kaupungin houkutukset, villit juhlat ja etenkin hurmaava Haades sekoittavat suunnitelmia. Persefone on tähän mennessä noudattanut äitinsä tahtoa kaikessa, mutta mitä jos hän haluaisi tehdä omat valintansa? Samalla, kun nuori kevään jumalatar pohtii elämänsä suuntaa, hän joutuu huomaamaan, etteivät kaikki haluakaan hänelle hyvää. Etenkin orastava suhde tuonelan valtiaan, yhden kaupungin suurimman julkkiksen, Haadeksen kanssa herättää tunteita kanssajumalissa…
Rachel Smythen englanninkielinen sarjakuva Lore Olympus tarjoilee herkullista ihmissuhdedraamaa antiikin jumalten parissa. Antiikin Olympus on saanut päivityksen nykymaailmaan eli jumalat lähettelevät tekstareita, päivittävät someaan ja seuraavat julkkisjuoruja. Persefonen ja Haadeksen suhteesta ei juonenkäänteitä puutu, ja vähän jokaisella jumalalla ja taruolennolla tuntuu olevan oma lusikkansa rakkaussopassa mukana.
Sarjakuvassa käsitellään vakaviakin asioita (tw: raiskaus, hyväksikäyttö). Persefonelle hänen naiviuutensa on sekä etu että haitta. Pääosin tunnelma on kuitenkin kevyt ja optimistinen, ja Persefonen ja Haadeksen “tykkääkö vai eikö tykkää”-vaikeilu on ihanan hölmöä ja tuskastuttavaa luettavaa.
Smythen piirrostyyli on kaunis ja selkeä. Ruuduissa ja niiden ympärillä on paljon tilaa, mikä helpottaa kuvan seuraamista. Ruutujen pehmeys tuo kerrontaan oman vivahteensa ja saa vakavatkin asiat tuntumaan toisinaan kevyiltä tai unenomaisilta. Värit vahvistavat tunteita, mutta myös helpottavat eri jumalten tunnistamista, sillä jokainen jumala on hieman eri sävyinen.
Rachel Smythen Lore Olympus -sarja on alkanut verkkosarjakuvana ja on luettavissa myös Webtoon-sivustolla. - Annu
J. Ryan Stradal: Keskilännen keittiöt, Tammi 2016, suomentanut Mari Hallivuori
Eva Thorvald on kulttimainetta nauttiva kokki, jonka legendaarisille ja hieman salamyhkäisille illalliskutsuille on vuosien jono. Mutta kuka Eva oikeastaan on ja miten hänestä tuli hän? Mikä vaikutus Evan isän rakkaudella ruokaa kohtaan oli nuoren tytön elämään, miten kasvuiässä koetut elämänmullistukset ovat muovanneet Evaa? Näihin kysymyksiin tarinassa ei vastaa Eva itse, vaan hänen sukulaisensa, tuttavansa ja muut vuosien varrella Evan elämään vaikuttaneet ihmiset.
Keskilännen keittiöt kertoo Evan tarinaa ikään kuin välähdyksinä hänen elämästään. Ajoittain saattaa tuntua, että lukee novellikokoelmaa, jossa eri tarinoissa tavataan samoja henkilöitä. Kirja ei kuitenkaan ole hajanainen, vaan varmalla otteella kirjoitettu romaani. Kaiken aikaa matkassa mukana kulkee ruoka, jonka rooli eri tilanteissa vaihtelee mutta on aina merkityksellinen. Alussa kirja voi vaikuttaa lähinnä perinteiseltä kasvukertomukselta (mitä nyt Evan isä haluaisi syöttää parin kuukauden ikäiselle lapselleen porkkanakakkua ja possunkyljystä), mutta se on myös oivallinen katsaus etenkin Yhdysvaltain Keskilännen ruokakulttuurin muutokseen. Lopussa kaikki kirjan henkilöt ja ruokalajit päätyvät samaan pöytään, summaamaan Evan elämää, saavutuksia ja rakkautta ruokaan.
Keskilännen keittiöt irvailee ruokavillityksille ja heille, jotka ottavat ruuan hieman liian tosissaan ja haluavat olla aina trendien aallonharjalla. Vaikka kaikki kirjan raaka-aineet ja ruokalajit eivät ole suomalaisen keittiön perustuotteita, voi kirjan reseptejä soveltaa lähikaupasta saatavilla aineksilla. Lienee turha varoittaa, että kirjaa lukiessa nälkä saattaa yllättää, se on enemmän kuin todennäköistä. Jos lämminhenkiset tarinat, ruoka ja ruokakulttuuri sekä oivallisesti kirjoitettu kaunokirjallisuus ovat sinun juttusi, kannattaa lisätä Keskilännen keittiöt lukulistalle. - Jenni
Kommentit
Lähetä kommentti