Naistenviikon kirjavinkit 2026
Almanakassa on yksi viikko, 18.-24.7., jolloin juhlitaan vain naisten nimipäiviä. Naistenviikolla kirjastossa työskentelevät päivänsankarit vinkkaavat omia lempikirjojaan!
Sarja kuvaa kahden napolilaisen ystävyksen, Elenan ja Lilan, elämää 1950-luvulta 2000-luvulle. Lapsuudessa tyttöjä yhdistää kiinnostus lukemiseen ja koulunkäyntiin; lapsuuden ympäristö on kovin näköalaton ja henkisesti ahdas, jokaisen tie on valmiiksi pedattu ja väkivalta rehottaa. Lila, joka on poikkeuksellisen älykäs yksilö, ei pääse jatkamaan koulutietään kovinkaan pitkälle. Sen sijaan Elenalle avautuu tie koulun penkille ja sitä kautta parempaan elämään – näin tytöt ainakin toivovat.
Lila on mielestäni yksi kaunokirjallisuuden kiehtovimmista hahmoista: hyvin älykäs, omanarvontuntoinen, täynnä ajatuksia ja ideoita, mutta olosuhteidensa vanki. Hän on ajoittain täynnä elämää, mutta seuraavassa hetkessä torjuva, vaikea, halveksiva. Hahmossa on jotakin riipaisevan surullista.
Kahden tytön, sittemmin naisen, välinen dynamiikka kuvataan myös sarjassa hienosti. He tuovat toisistaan esille vuoroin parhaat, vuoroin huonoimmat puolet. Elena ei monesti tunne olevansa mitään ilman Lilaa: vain Lila antaa Elenalle sen hehkun, jonka avulla Elena rakentaa itselleen elämää. Mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy, ei ole aina selvää.
Neliosaisen kirjasarjan tullessa päätökseensä mieleen jää pyörimään kysymyksiä. Mitä tässä oikeastaan tapahtui? Millainen olisi ollut onnellinen loppu, millaista hyvä elämä?
Sarjasta on tehty myös laadukas italialainen tv-sarja, My Brilliant Friend, jota voin myös täydestä sydämestäni suositella. - Saara
Naistenviikon päivänsankari Saara vinkkaa. Kirjassakin seikkailee Saara-niminen tyttö!
Muistaako joku lapsuudestaan tämän ihastuttavan tarinan, Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessan? Tämän painoksen on kustantanut WSOY vuonna 1995.
Sain kirjan lapsena lahjaksi tädiltäni, ja kirjasta tuli nopeasti suosikkini. Kansilehdillekin piti oikein kirjoitella useita omistuskirjoituksia, kun rakastin kirjaa niin paljon.
Muistan kirjan aloituksen vieläkin ulkoa. ”Pimeänä ja koleana talvipäivänä, jolloin Lontoon kadut verhosi niin sakea ja raskas sumu--”
Tarina alkaa, kun Saara joutuu eroon rakkaasta isästään: hänet viedään lontoolaiseen tyttökouluun. Isällä on suuri omaisuus, joka tulee periytymään aikanaan Saaralle, joten tyttökoulun johtaja neiti Minchin on tytölle mielin kielin – kunnes Saaran isä kuolee omaisuutensa menettäneenä.
Kirjan tunnelma on jäänyt vahvasti mieleen. Erityisesti muistan kurjan ullakkohuoneen, jossa Saara joutuu asumaan, ja hänen kykynsä kuvitella itselleen parempi elämä. Tämä taianomainen satu vaikutti mieleeni voimakkaasti lapsena. Kirjallisuudella on ihmeellistä voimaa. - Saara
Jenni vinkkaa: Mariana Enriquez: Aurinkopaikka hämärille tyypeille (WSOY 2025, suomennos Sari Selander)
Kehokauhua, kummituksia ja kuolemaa. Ihanan viikonloppumatkan kohde osoittautuu joksikin aivan muuksi kuin kuvien lupaamaksi idylliksi. Harkitsematon teko hylättyjen jääkaappien keskellä painaa mieltä vielä vuosia myöhemmin. Niminovellissa kuolleen nuoren naisen ympärille on muodostunut erikoinen kultti.
Muun muassa näistä aineksista koostuu pienoiseen kulttimaineeseen nousseen Mariana Enriquezin viimeisin novellikokoelma Aurinkopaikka hämärille tyypeille. Enriquez herättää Buenos Airesin kadut ja Argentiinan maaseudun elävästi henkiin, vaikka kaikki paikalla olevat eivät täysissä sielun ja ruumiin voimissa aina olisikaan. Yhtäkkiä loppuvat, ikään kuin kesken jäävät tarinat kummittelevat lukijan mielessä pitkän aikaa, eivät vähiten yllättävien käänteidensä vuoksi. Novellit ovatkin erinomainen sekoitus goottilaisen kauhun perinteitä ja lähihistorian ja nykypäivän kamaluuksia, kuin haavoja, jotka eivät ole vielä arpeutuneet ja joiden ei ehkä halutakaan täysin paranevan.
Groteskiutta ei kannata pelästyä, sillä tarinat tarjoavat myös erinomaisen kurkistuksen argentiinalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin, joka näin pohjoismaisesta näkökulmasta tuntuu hyvinkin erilaiselta kuin mihin itse on tottunut. Vaikka kauhukirjallisuus yleensä olisi itselle vieras genre, kannattaa tälle kokoelmalle antaa mahdollisuus – novelli on helppo tapa hypätä hetkeksi oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja tutustua aiemmin tuntemattomaan lajityyppiin.
Mariana Enriquezilta on aiemmin ilmestynyt Sari Selanderin erinomaisina suomennoksina romaani Yö kuuluu meille (WSOY 2022) sekä novellikokoelmat Sängyssä tupakoimisen vaarat (WSOY 2024) ja Mitä liekit meiltä veivät (WSOY 2021). Myös näihin teoksiin kannattaa tutustua, jos Aurinkopaikka hämärille tyypeille kolahtaa. - Jenni
Neljä astronauttia ja kaksi kosmonauttia Maata kiertävällä avaruusasemalla. Yhden vuorokauden aikana he kiertävät maapallon kuusitoista kertaa. Tänä aikana miehistö ehtii ihastella allaan levittäytyvää kauneutta mutta myös surra menehtynyttä perheenjäsentä, tarkkailla voimaa keräävää taifuunia ja potea koti-ikävää. Arki asemalla on tarkasti rutiinien täyttämää ja ohjauskeskuksessa katsellaan läpi sormien, kun miehistö rikkoo kansalaisuuteen perustuvia säädöksiä. Mitään erityistä ei tapahdu ja silti aivan kaikki tuntuu hyvin erityiseltä.
Kiertoradalla on lumoava pienoisromaani, jonka pääosassa on maapallo. Upea, vaikuttava, hauras ja kestävä, ihmisen alituiseen muovaama ja huimaavalla vauhdilla muuttuva maapallo. Koti. Miehistö on kaukana Maasta, mutta silti sen vetovoima on vahvempi kuin mikään muu.
Harveyn käyttämä kieli maalaa tuokiokuvia, jotka saavat lukijan ajattelemaan Maata uusista näkökulmista, kyseenalaistaen sen, mitä pidämme itsestäänselvyytenä. Työnsä ohessa miehistö pohtii ihmisyyttä, sitä mikä tekee meistä meidät. Kiertoradalla on paljon kokoaan suurempi kirja, hauska ja yllättävä, juuri sopivalla tavalla lukijan maailmankuvaa ravisteleva – sellainen, josta varmasti jokainen saa jotain irti.
Harvey on kertonut halunneensa kirjoittaa ihmisistä avaruudessa realistisesti ja onnistuu siinä mainiosti; Kiertoradalla palkittiinkin vuonna 2024 arvostetulla Booker-palkinnolla. - Jenni
Sophie Kinsella: Himoshoppaajan salaiset unelmat (2000) + sarjan 8 osaa.
Vinkkaan Himoshoppaajan, koska se oli lempikirjasarjani ollessani parikymppinen 2000-luvulla. Naurutakuu!
Päähenkilö on Rebecca “Becky” Bloomwood, kirjasarjan alussa 25-vuotias lontoolaisnainen. Hän on hyväsydäminen ja iloinen. Hänellä on läheiset suhteet ystäviin ja vanhempiinsa. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt ovat jollain lailla vähän hassuja. Sattumuksia tapahtuu, ja ne tuntuvat tulevan aina puun takaa. Vaikka Becky antaa työkseen talousneuvoja muille ihmisille, hänellä on vaikeuksia oman taloudenpidon kanssa. Se johtaa hänet tukalantuntuisiin tilanteisiin, mutta jollain ihmeen konstilla hän pystyy niistä selviytymään ja mikä parasta - hymy huulilla.
Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Becky elää sinkkuelämää, toki jotain sutinaa on käynnissä. Minne Becky meneekin, ympäristöt kuvataan tapahtumia ja mahdollisuuksia täynnä olevina muodin ja elämän keskuksina. Joka tapauksessa nuoren naisen elämänvaihe ruokkii Beckyn kulutusorientoitunutta elämäntyyliä, joka vie häntä aina uusiin haasteellisiinkin (raha-) tilanteisiin.
Kirjoissa tunnelma on kuplivan kevyt ja humoristinen. Becky on töissään kiireinen, hajamielinen ja välillä vähän höperö; hän vaikuttaa hyvin sympaattiselta ihmiseltä ja auttaa mielellään muita. Hän on hyväntahtoinen nuori nainen, jolla on oikeastaan kaikki asiat ihan hyvin. Beckylle on tärkeää tulla huomatuksi kauniina ja fiksuna naisena. Vaikka Beckyn haaveena onkin tulla muotitoimittajaksi, elämän suunta on vähän hukassa. Toisaalta parikymppisen ei vielä tarvitsekaan tietää, mitä kaikkea elämässä haluaa (paitsi sen tietyn huivin!). Tästä kirjasta puuttuu turha murehtiminen.
Tämä kirjasarja on täydellistä luettavaa kesälomalle. Kirjojen kautta lukija pääsee aikamatkalle vuosituhannen alkuun; kännyköiden sijaan puhelut tulevat tavallisesti lankapuhelimiin. Samoin some-/netti-maininnat loistavat poissaolollaan.
Katso myös: Elokuva “Himoshoppaajan salaiset unelmat” (2009) - Hanne
Elizabeth Strout: Olive Kitteridge (julkaistu suomeksi 2020)
Millainen olisi hyvä kirja tavallisesta, mutta ei niin mukavasta (vaan jopa töykeästä) eläköityneestä naisesta? Tällä naisella on mielipide kaikkeen, hän myös tietää mitä naapurustossa tapahtuu, samoin sen, mitä puutarhuri sanoi 25 vuotta sitten naapurin rouvalle.
Amerikkalainen Elizabeth Strout on kirjoittanut juuri tällaisen kirjan. Kirja on niin hyvä, että se on palkittu Pulitzer-palkinnolla.
Nimihenkilö Olive Kitteridge on matematiikan opettajan työstä eläköitynyt pikkukaupungin rouva, joka elää keskiluokkaista elämäänsä yhdessä miehensä Henryn kanssa. Heillä on yksi aikuinen poika. Suhde ainoaan lapseen ja hänen perheeseensä on ristiriitoja täynnä.
Romaani on rakenteeltaan episodimainen, eli jokainen luku aloittaa uuden näkökulman tai tarinan. Kirjan idea perustuu tarkkasilmäisiin ja taitavakielisiin havaintoihin muista ihmisistä.
Sen sijaan, että kerrottaisiin MITÄ tapahtui, kerrotaan tarkkaan, MITEN tapahtui. Tarkkanäköinen kieli on erinomaisen elävää ja omaperäistä sekä hyvin huoliteltua. Lukija pääsee nauttimaan täydellisistä sanavalinnoista. Paljon kuuluu kiitosta kirjailijan lisäksi suomentajalle (Kristiina Rikman). Nerokkuudessaan kerronta on samalla hykerryttävän hauskaa. Monta kertaa kirjaa lukiessa tulee mieleen, että miten ihmeessä kirjoittaja on keksinyt sanoa asian näin?
Kerronnan ytimeksi muodostuu keski-ikäisen naisen sielunelämän kuvaus sekä vanhenemisen prosessin pukeminen kirjalliseksi taideteokseksi. Ikää ei käsitellä negatiivisena asiana, vaan kirjan henkilöiden elämänjano on voimakas ikään katsomatta.
Kirja sopii kevyeksi tunnelmapalaksi nautittavaksi.
Jatko-osa: Olive, taas (suomeksi 2021)
Minisarja: Olive Kitteridge (2014) - Hanne
Shearwater, pieni saari lähellä Etelämannerta, keskellä ei mitään. Asukasluku neljä, Dominic Salt lapsineen. Siemenpankki, jonka olemassaoloa nouseva merivesi uhkaa.
Eräänä päivänä myrskyn jälkeen rantaan huuhtoutuu henkihieverissä nainen, Rowan, jolla on omat syynsä pyrkiä saarelle. Se, mitä hän kuntoutuessaan kohtaa ei ole lainkaan sitä, mitä hän odotti. Hiljalleen salaisuudet paljastuvat ja kun olosuhteet käyvät yhä armottomammiksi, alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan.
Kesyttämätön pimeä vie lukijan syrjäisen maailmankolkan karuihin maisemiin. Luonnon lisäksi ankara on myös ihmismieli, sillä jokainen saarella oleva kantaa mukanaan syviä haavoja, joiden aiheuttamaa kipua hoidetaan esimerkiksi nyrkkeilysäkin tai vaikenemisen avulla. Ajoittain kirja muistuttaa enemmän psykologista trilleriä kuin perinteistä lukuromaania – etenkin silloin, kun Rowan etsii vastauksia kysymyksiin, joiden vuoksi on saarelle tullut.
Tarinaa kerrotaan kaikkien saaren asukkaiden näkökulmasta, vaikka eniten tarinaa kuljettavat eteenpäin Rowan ja Dominic. Kokonaisuuden kannalta luvut, joissa Saltin lapset pääsevät ääneen ovat kuitenkin hyvin merkittäviä ja ne kannattaakin lukea ajatuksella.
Jos ansiokkaat luontokuvaukset, nopeat ja yllättävät käänteet ja menneisyyden haamujen kanssa kipuilu kiinnostavat, kannattaa napata Kesyttämätön pimeä luettavaksi. Ja mikäli tarina vahvoista naisista ja luonnosta tempaa mukaansa, McConaghylta on suomennettu myös romaanit Viimeinen muuttolintu (WSOY 2021, suom. Sari Karhulahti) ja Täällä oli susia (WSOY 2022, suom. Saara Pääkkönen) - Jenni
Kommentit
Lähetä kommentti