Esittelyssä Sonja, meidän uusi työntekijä!

Sonja aloitti meillä lasten ja nuorten kirjastopalveluissa huhtikuun alussa ja on nyt kerinnyt tutustua taloon ja ihmisiin lähes parin kuukauden ajan. Taitaa olla sopiva hetki haastatella Sonjaa ja kysellä hieman kuka hän on ja mistä löysi tänne tiensä.  



1.     Hei Sonja, mistä tulit tänne Järvenpään kirjastoon?

Heipä hei. Siirryin tänne Lappeenrannan kirjastosta. Ennen kirjastoalalle siirtymistä tein useamman vuoden töitä eri teattereissa, enimmäkseen Tampereella, mutta myös Helsingissä, Turussa ja Lontoossa. Valmistuin Tampereen yliopistosta 2017.

2. Miten ja miksi hakeuduit kirjastotyöhön?

Rakkaus kirjoihin ja lukemiseen on ollut elämän kestävää, kirjastotyöhön syntyi kiinnostus opiskeluaikoina. Kirjastotyö sopii arvomaailmaani. Kirjasto tarjoaa kaikille avoimen tilan ja yhtäläiset mahdollisuudet hyödyntää kirjaston aineistoa ja laitteita, riippumatta henkilön tulotasosta tai asemasta. Lisäksi tämä työ antaa mahdollisuuden jutella kirjoista ja suositella mielestäni lukemisen arvoisia kirjoja, sekä etsiä keinoja, joilla saisi lapset ja nuoret innostumaan lukemisesta. Mikäpä sen parempaa työtä lukemiseen hurahtaneelle.

3. Mikä on sinun tehtäväsi täällä lasten ja nuorten kirjastopalveluissa? Oletko suunnittelemassa meille jotain uutta?


Minulla on erityisenä vastuualueena nuoret. Esimerkiksi yläkouluvinkkaukset ovat minun tonttiani ja opet voivat pyytää minua pitämään kirjavinkkauksia luokalleen. Järvenpään kirjastossa ei ole tätä ennen ollut resursseja systemaattiseen yläkouluvinkkaukseen ja  muun muassa tähän tarpeeseen minut on palkattu. Lisäksi virittelen yhteistyökuvioita Järvenpään nuorisopalveluiden kanssa, ja kesäkuussa on jo ensimmäinen kirjavinkkauskeikka Rantapuiston nuortenillassa. Ajatuksissa muhii myös kaikenlaista tapahtumaideaa kirjastoon, mutta mainostetaan niitä sitten, kun on kerrottavana konkreettisia päivämääriä :)



4. Mikä on kivointa lasten ja nuorten kirjastopalveluissa työskentelemisessä?

Asiakkaiden into tarttuu itseenkin. Kivointa on, kun huomaa että joku lapsi tai nuori on löytänyt vaikka jonkin mieluisan kirjasarjan, joka sytyttää lukuinnon ihan tosissaan. Kirjaston tapahtumasuunnittelussa taas saa käyttää mielikuvitustaan ja laittaa itseään likoon aika luovilla tavoilla, mikä saattaa välillä olla vähän jännittävääkin, mutta enimmäkseen hauskaa. 



5  5. Mitä harrastat?

Olen sitkeästi kehityskelpoinen tenniksessä, pelaan konsolipelejä sekä teen satunnaisesti origameja ja palapelejä. Mökkeilen ja sienestän. Niin ja luen. Sekä työn vuoksi kuin iloksikin.

6. Kerro viisi lempikirjaasi?

Helpompi olisi kertoa viisi lempigenreä, koska hyviä kirjoja vain on liikaa. Kaunopuolelta eniten mukavuusalueellani ovat sarjakuvat, dekkarit (erityisesti cozy mystery - genren kevyet dekkarit) ja historiallinen fiktio. Yleisesti ottaen tulee luettua enemmän käännöskirjallisuutta kuin kotimaista, mistä tunnen selittämätöntä syyllisyyttä. Tähän valitsen kaikkien suosikkieni joukosta viisi sellaista kirjaa, jotka menevät monenikäisille lukijoille (ehkä ei aivan nuorimmille kuitenkaan).

1. Angie Thomas: Viha jonka kylvät. Nuortenkirja, joka pitäisi kaikkien aikuistenkin lukea. Vetävä tarina, joka tiivistää erinomaisesti, mistä Black lives matter - liikkeessä on kysymys.

2. Marjane Satrapi: Persepolis 1 & 2. Sarjakuvaelämäkerta kasvamisesta Iranissa vallankumouksen aikaan. Moderni klassikko, josta on tehty myös animaatioelokuva.

3. James Herriotin eläintarinat, esimerkiksi ensimmäinen kirja Kaikenkarvaiset ystäväni. Sopii niin eläinten ystäville kuin menneistä ajoista kiinnostuneille lukijoille. Oikea lohtukirjojen klassikko. Tästä toivoisin uutta painosta.

4. Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Maailmalla kovasti aikuistenkin suosiossa oleva nuortenkirja, joka on ehkä Suomessa jäänyt hieman vähemmälle huomiolle. Aivan ihana ja todella hauska, vaikka suomenkielisen painoksen kansi on suorastaan harvinaisen kammottava.

5. Hergé: Tintti-sarja. Erityismaininnan saavat sarjan osat Päämääränä kuu ja Tintti kuun kamaralla. Aikaa kestänyt klassikkosarja, joka oli myös minun lapsuuteni suosikki. Palaan näihin kirjoihin aika ajoin ja tykkään vinkata Tinttiä seikkailunkaipuisille lapsille ja nuorille. 




Kansikuvat Sonjan lempikirjoista.

MR ja SB 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023