Lisää lokakuun kirjavinkkejä

 Tässä postauksessa lisää somekanavillamme lokakuun aikana vinkattuja kirjoja ja elokuvia! Toivottavasti näistä vinkeistämme on apua. 

Agatha Christie:  Idän pikajunan arvoitus, WSOY 2017, suomennos Jaakko Kankaanpää 

Idän pikajuna lähti neitsytmatkalleen 4.10.1883. Yöpikajuna kulki Pariisista Istanbuliin aina vuoteen 1977 asti. Agatha Christien klassikoromaanissa Idän pikajunan arvoitus juna on ilmeisesti palvellut matkustajiaan jo jonkin aikaa. Oikeassa elämässä tuskin yhtä matkustajista kuitenkaan murhattiin junan ollessa jumissa lumisella Balkanilla - saati, että etsivä Hercule Poirot olisi ollut ratkaisemassa murhan arvoitusta.

Christien romaanista tuli vuonna 2017 uusi elokuvaversio, jossa Poirotia esittää elokuvan ohjaaja Kenneth Branagh. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Penelope Cruz, Judi Dench, Johnny Depp, Leslie Odom jr ja Daisy Ridley. Aivan kuten kirjassa, myös elokuvassa nerokas salapoliisi joutuu ratkomaan arvoitusta ennen kuin lisää matkustajia pääsee hengestään.

Ari Turunen: Ettekö te vieläkään tiedä kuka minä olen – Ylimielisyyden kultainen kirja, Atena 2021


”Ettekö te tiedä kuka minä olen”, saattaa omasta julkisuudestaan ja ylimielisyydestään sokeutunut ihminen kysyä. Tietokirjassaan Turunen esittelee näitä ihmisiä, heidän usein enemmän tai vähemmän kyseenalaisia tempauksiaan ja niiden seurauksia viihdyttävästi ja opettavaisesti. Mukana on niin näyttelijöitä, poliitikkoja kuin kuninkaallisiakin.

Kirja ei keskity pelkästään tämän päivän suuriin julkkiksiin, vaan matkaa myös ajassa taaksepäin. Historian tapahtumia avataan kiinnostavasti ja esimerkeissä pureudutaan yllättävänkin syvälle menneisyyteen. Toki oman osansa kritiikistä saavat muun muassa Donald Trump ja Kanye West. Harmillisesti esimerkkejä muita ei-kunnioittavasti kohtelevista ihmisistä riittää enemmän kuin tähän kirjaan on mahtunut.

Kirja on jaoteltu erilaisten ylimielisyyden lajien mukaan ja vaikka sivumäärältään kirja on kohtuullinen, asiaa on paljon. Lukijana päätä tulee pyöriteltyä moneen otteeseen ja mitä pidemmälle kirja etenee, sitä enemmän se saa ihmettelemään, kuinka ihmiset voivat käyttäytyä kuten tähän kirjaan poimitut esimerkkitapaukset. Kirjaa ei siis todellakaan kannata käyttää minkäänlaisena oppaana omalle toiminnalle, vaan enemmänkin varoittavana esimerkkinä siitä, mitä voi tapahtua, jos omaan lausevarastoon hiipii kysymys ”ettekö te tiedä kuka minä olen”. JA 

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - AikuistumisriittejäInto Kustannus 2021

Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää! Päivä kunniaksi kuukauden sarjakuvavinkkimme hyppää tyttöjen maailmaan, kun esittelyssä on Riina Tanskasen Tympeät tytöt – Aikuistumisriittejä.

Riina Tanskasen sarjakuva räjäyttää atomeiksi määritelmät siitä, millaisia tytöt ovat ja millaisia heidän kuuluu olla. Kirja kuvaa tyttöjen kasvua aikuisiksi ja iskee armotta niihin kipupisteisiin, joita tytöt elämässään kohtaavat. Tympeät tytöt kuvaa osuvasti niitä asenteita ja arvoja, joiden mukaan tyttöjen tulisi elää ja käyttäytyä.

Käsittelyyn pääsevät sellaiset aiheet kuin keho, ulkonäkö, työ, pelot ja halu miellyttää. Mukana on niin historiallisia esimerkkejä kuin nykypäivän tilanteita, sulassa sovussa samassa tarinassa. Kirjan kuvitus on raikasta ja sopivan runsasta, mukana on viittauksia niin populaarikulttuurin ilmiöihin kuin politiikkaankin. Värit kuten punainen, liila ja vaaleanpunainen ovat ehkä stereotyyppisesti ”tyttöjen värejä” ja sen vuoksi niiden käyttö tässä teoksessa onkin erityisen oivaltavaa ja perusteltua.

Tympeät tytöt saattaa näyttää hempeältä ja tyttömäiseltä ulkopuolelta, mutta on sisältä tiukkaa asiaa. Teoksen esittämät havainnot arjesta ja yhteiskunnasta ovat osuvia ja todenmukaisia ja juuri siksi erityisen samastuttavia. Sarjakuva herättelee lukijaa ymmärtämään, millaista on kasvaa tyttönä ja toivottavasti avaa silmiä tajuamaan, kuinka paljon tytöiltä ja nuorilta naisilta yhteiskunnassamme vaaditaan. Todennäköisimmin tämän kirjan lukevat tytöt ja nuoret aikuiset, mutta aivan kaikkien muidenkin tulisi tarttua tähän mahtavaan sarjikseen ja lukea tarinoita ajatuksen kanssa.

Tanskasen Tympeisiin tyttöihin voi tutustua myös Instagramissa @tympeattytot/JA 

Akwaeke Emezi: Vivek Ojin kuolema, Kosmos 2021, suomennos Sari Karhulahti

Kuukauden kaunokirjavinkki Akwaeke Emezin Vivek Ojin kuolema vie meidät 1990-luvun Afrikkaan, tarkemmin sanottuna Nigeriaan.

Romaani alkaa siitä, kuinka eräänä päivänä äiti löytää ovensa edestä poikansa ruumiin. Etäisen isänsä ja ylisuojelevan äitinsä kanssa nigerialaiskylässä kasvanut poika kärsi oudoista muistinmenetyksistä, joiden aikana hän kadotti otteensa todellisuudesta. Mikä nämä muistinmenetykset aiheutti? Kuka Vivek oikeastaan oli ja miksi hän on kuollut?

Vivek Ojin kuolema kerrotaan enimmäkseen hänen äitinsä Kavitan ja serkkunsa Ositan näkökulmista, Vivek itse pääsee ääneen hyvin harvoin. Tarina liikkuu menneisyydessä ja nykypäivässä, aikajanojen hiljalleen kohdatessa. Alkuun romaani saattaa vaikuttaa perinteiseltä kasvukertomukselta, tarinalta nuoresta pojasta, joka etsii itseään ja hänen ystävyyssuhteistaan. Pinnan alla kuitenkin kytee ja etenkin loppua kohden kirja on vahva kuvaus identiteetistä, ymmärtämisestä ja suvaitsevaisuudesta – ja sen puutteesta. Romaanin tarina on sidottu tapahtuma-aikaansa ja yhteiskuntaan, jossa henkilöt elävät, mutta siitä huolimatta se tuntuu myös valitettavan ajankohtaiselta.

Vaikka lukija tietää Vivekin kuoleman olevan tulossa, johan se kirjan nimessäkin kerrotaan, on se eräänlaisessa arkipäiväisyydessään traaginen. Tästä huolimatta kirjan loppu on kaunis, jopa jollain tavalla toiveikas. Romaanin hahmot ovat kokonaisia ja tuntevia ihmisiä ja vaikka heidän tekemisiään ja ratkaisujaan kyseenalaistaan, ne voi samalla myös ymmärtää. Emezin kieli on kaunista ja soljuvaa ja kirjaa lukiessa on helppo päätyä lukemaan vielä yksi sivu lisää, niin tiukasti tarina pitää otteessaan. /JA



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sattuiko vahinko?

Me hankimme sinun kirjasi

Esittelyssä: Uusi työntekijämme Annu!