Japanilaista runoutta: Bashō - Harhojen maja

Harhojen maja (suomentanut Kai Nieminen, Tammi 1984) on kokoelma japanilaisen runouden klassikon Bashōn (1644 – 1694) haibuneita. Haibun on kaunokirjallisuuden laji, jossa haikurunon yhteyteen on liitetty runoa tukeva ja taustoittava proosateksti. Harhojen majan uteliaalle lukijalle nämä proosatekstit ovatkin oiva apu runojen merkityksien pohtimiseen. Kirjan lopusta löytyvä Kai Niemisen kokoama kattava selitysosio syventää lukukokemusta entisestään.

Bashōn haibunien aiheet ovat vanhalle japanilaiselle erakkorunoudelle tyypillisiä: yksinkertaista elämää, maaseudun arkisia töitä, maisemia ja luonnonilmiöitä, erakon iloja ja suruja. Teksteissä sijansa saavat yhtä lailla paikalliset kyläläiset kuin menneisyyden mestarirunoilijat, niin pienet erakkomajat kuin muinaiset temppelitkin. Päiväkirjamaisissa haibuneissa runoilijan sisäisen elämän kuvauksen rinnalla kulkee vahva paikan ja tilan tuntu: kuutamon loiste, järvellä ahkeroivat kalastajat, erakkomajan seinustalla kasvavat kasvit; kaikenlaiset pienet ja suuret asiat innoittavat Bashōa kirjoittamaan runojaan.

 

Matkallani pysähdyin hetkeksi majaan, jonka lähellä laineet liplattavat ja jonne kantaa Mii-temppelin kellojen kumu. Isännän nimi on Takahashi Hyosen. Hän rakastaa runoutta, eikä vihaa köyhyyttä – runous on minullekin rakas, ja köyhyys alituinen ystäväni. Hänen asuntonsa on niin ahdas että siellä tuskin mahtuu istumaan, mutta siitä hän on vain onnellinen, koskapa sinne ei sitten ajetakaan hevosin ja vaunuin. Puute on hänelle ilonaihe, yksinäisyys hänen ystävänsä.

 

Luhtahuittikaan

ei osaa tietä

tämän majan ovelle.

VM