Kolme sarjakuvavinkkiä aikuisille

Kirjavinkki: Aikuisten sarjakuvia

Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Tässä sarjakuvassa päähenkilö kuvittaa toisten mielenterveysongelmaisten tarinoita ja niiden välissä kertoo omaa tarinaansa hulluuden maailmassa. Rintanen osaa kuvata sanoin ja kuvin erinomaisen hienosti erilaisia mielenterveyden ongelmia ja millaista niiden kanssa on elää ja olla. Uskon että tästä saa paljon irti sellaisetkin, jotka eivät itse ole kokeneet mielenterveyden ongelmia ja vahvasti löytyy samaistumispintaa meille ketkä olemme näitä ongelmia itse kokeneet. Vertaistuellinen ja voimakas ilmaisultaan, lämmin suositus tälle.

Takalo: Memento mori

Tiitu Takalo on tamperelainen sarjakuvataiteilija, joka tässä teoksessaan kertoo oman tarinansa aivoverenvuodon läpikäyneenä ihmisenä ja millaista siitä oli toipua. Kerronta on hänelle tyypilliseen tapaan selkeää ja voimakasta ja tunnelmiin on helppo sukeltaa ja samaistua. Se, että selviää aivoverenvuodosta ja pääsee sairaalasta kotiin, ei todellakaan ole vielä koko tarina. Toipuminen kestää eikä ole suoraviivaista ja tietenkin tuollainen säikähdys vaikuttaa myös mielenterveyteen. Takalon piirrosjälki on kaunista ja kirjaa on helppo lukea ja katsoa.

Moon: Daytripper

Nimestään huolimatta tämä sarjakuva on ihan suomenkielinen. Onpa ihan mielettömän hieno sarjakuvaromaani niin visuaalisesti kuin kirjallisestikin. Kaksoisveljet Fábio Moon and Gabriel Bá kertovat monikerroksisen tarinan Brás de Oliva Domingosista, kuulusian brasilialaisen kirjailijan pojasta. Kirjan jokainen luku on luku hänen elämästään, mitä se olisi voinut olla, jos hän olisi valinnut jonkun elämänsä polun hieman erilailla. Sarjakuva on voittanut Eisner-palkinnon, eikä ihme. Kuvitus on kaunista ja oivaltavaa ja tarinan luvut avaavat uusia mahdollisuuksia ja uusia elämiä ja jokaisen sivun käänteessä voi tehdä uusia valintoja seuraavaa lukua varten.

Kirjasto/Mintti 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kilpikonna lemmikiksi?

Tammikuun 2023 vinkatut kirjat

Kirjavinkit helmikuulta 2023