Tammikuun kootut kirjavinkit
Tästä postauksesta löydät tammikuun 2022 aikana somekanavillamme vinkattuja kirjoja kätevästi yhdestä paikasta. Hyviä lukuhetkiä :)
Tove Jansson: Viesti : valitut novellit 1971-1997, WSOY 2008, suom. Kyllikki Härkäpää
Kokoelmassa minuun kolahtavat eniten tekstit, joihin on ammennettu selkeästi omaelämäkerrallista ainesta. Nautin sanoilla ja rivien väleillä esiin maalatuista tuokiokuvista, joissa 12-vuotias Tove lähtee ilman lupaa kiertämään soutuveneellä Pellingin saaristoa tai matkustaa Tukholmaan tapaamaan kovaäänisiä enojaan. Uteliaisuutta kutkuttaa myös tietää, missä määrin kirjailija mahtaa kirjoittaa itsestään vaikkapa Orava-novellissa, jossa tavataan madeira-pulloa kallisteleva saaristolaiserakko. Novellien fiktiiviset päähenkilöt ovat välillä aika luotaantyöntäviä tyyppejä, ja ajoittain tipahdan eksentristen hahmojen kummallisesta dialogista (mikä voi olla tarkoituskin). Mutta on henkilögalleriassa myös sympaattisia tapauksia kuten railakkaan epäkorrekteja kirjeitä kirjoittava mummeli novellissa Kirjeitä Klaralta.
Lukija pääsee kurkistamaan muun muassa siihen, millaista on olla kuuluisa kirjailija. Osansa saavat niin japanilaisfanien palvovat lukijakirjeet kuin maailmankuulun satuhahmon tuotteistamisen kirotkin. Teoksen päättää riemastuttava nimikkonovelli Viesti, joka koostuu Janssonille osoitetuista viesteistä.
”Minun hamsterini on nimetty teidän ja teidän veljenne mukaan, minulla oli kastejuhla nelikymmenvuotispäivänäni mutta Astrid Lindgren ei tullut.”
Suosituksen arvoinen teos novellinnälkäisille. -Anniina
Helene Hanff: Rakas vanha kirja, Karisto 1982, suom. Anneli Tarkila
Tämä varastosta löytyvä pieni helmi koostuu vuonna 1949 alkaneesta kirjeenvaihdosta amerikkalaisen journalisti-kirjailijan sekä lontoolaisen kirjakaupan henkilökunnan välillä. Toinen osapuoli on siis kirjailija Helene Hanff itse, joka lähettää kirjatilauksen Marks & Companyn antikvaariseen kirjakauppaan. Yhteydenotto poikii uusia ja aina vain uusia tilauksia jäljitettävistä kirjoista sekä yli kaksikymmentä vuotta kestäneen lämminhenkisen kirjeenvaihdon, jossa käsitellään tilausasioiden lisäksi huomioita elämästä puolin ja toisin. Saavatpa sodanjälkeisessä Britanniassa elintarvikesäännöstelyn keskellä elävät kirjakauppalaiset Atlantin takaa dollareiden lisäksi mm. nailonsukkia ja lihankimpaleitakin.
Kirjan takakansi ilmoittaa teoksen olevan kaikille kirjojen ja kirjeiden ystäville. Itse olen suuri kirjeiden ystävä silloin, kun niitä tipahtaa omasta postiluukusta (ei tipahda, höh!), mutta kirjojen kansien väliin painetut kirjeenvaihdot eivät aina suuresti innosta. Tämä viehättävä kirja sai minut kuitenkin otteeseensa muutaman sivun jälkeen. Erityisesti nautin Helene Hanffin kirjeistä, jotka ovat täynnä ilkikurista, kirpeää huumoria. Ystävyydeksi hiljalleen muuntuva asiakkuus lämmittää. Alle 100-sivuinen kirja on nopealukuinen ja siten ahmaistavissa välipalaksi vaikkapa kahden Dostojevskin välissä. -Anniina
Onko hieman alleviivaavaa valita vanhojen kirjojen vinkkaukseen kirja, jonka nimessä puhutaan vanhasta kirjasta? Siitä viis! Tällä viikolla #vanhathelmet-sarjan teos on Helene Hanff: Rakas vanha kirja.
Tämä varastosta löytyvä pieni helmi koostuu vuonna 1949 alkaneesta kirjeenvaihdosta amerikkalaisen journalisti-kirjailijan sekä lontoolaisen kirjakaupan henkilökunnan välillä. Toinen osapuoli on siis kirjailija Helene Hanff itse, joka lähettää kirjatilauksen Marks & Companyn antikvaariseen kirjakauppaan. Yhteydenotto poikii uusia ja aina vain uusia tilauksia jäljitettävistä kirjoista sekä yli kaksikymmentä vuotta kestäneen lämminhenkisen kirjeenvaihdon, jossa käsitellään tilausasioiden lisäksi huomioita elämästä puolin ja toisin. Saavatpa sodanjälkeisessä Britanniassa elintarvikesäännöstelyn keskellä elävät kirjakauppalaiset Atlantin takaa dollareiden lisäksi mm. nailonsukkia ja lihankimpaleitakin.
Kirjan takakansi ilmoittaa teoksen olevan kaikille kirjojen ja kirjeiden ystäville. Itse olen suuri kirjeiden ystävä silloin, kun niitä tipahtaa omasta postiluukusta (ei tipahda, höh!), mutta kirjojen kansien väliin painetut kirjeenvaihdot eivät aina suuresti innosta. Tämä viehättävä kirja sai minut kuitenkin otteeseensa muutaman sivun jälkeen. Erityisesti nautin Helene Hanffin kirjeistä, jotka ovat täynnä ilkikurista, kirpeää huumoria. Ystävyydeksi hiljalleen muuntuva asiakkuus lämmittää. Alle 100-sivuinen kirja on nopealukuinen ja siten ahmaistavissa välipalaksi vaikkapa kahden Dostojevskin välissä. -Anniina
Vanessa Springora: Suostumus, WSOY 2021, suom. Lotta Toivanen.
Kirjavinkki Heiniltä!
Tämän kirjan aihe on sellainen, että en olisi kirjaa lukenut, jos en olisi osallistunut erääseen kirjojen sisältöjä avaavaan koulutukseen. Kirjastolaisille kirjoja vinkkaava Marika Helovuo nosti tämän kirjan esiin niin hienosti, että tartuin siihen heti koulutuksen jälkeen. Siksi haluan vinkata sen myös.
Vanessa Springora on ranskalainen kustannustoimittaja, joka joutui 14-vuotiaana suuren kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan Gabriel Matzneffin hyväksikäyttämäksi (kirjassa hän esiintyy vain nimellä G). Iso osa Matzneffin tuotannosta jopa perustuu hänen pedofiilisten mieltymystensä kuvailuun. Aihe siis sinänsä on kovin rankka ja voi joko karkottaa tai kerätä lukijoita juuri aiheen raflaavuuden vuoksi. Kirja kuitenkin esittää asiat niin, että kaikki siinä toimii loistavasti. Se kertoo siitä mistä pitääkin – kirjoittaja oli lapsena uhri, mutta ei enää ole. Springoran sanoin: ”Kuin kirjoittaisin, olisin subjekti omassa tarinassani. Tarinassa joka oli liian pitkään minulta evätty.”
Kirja herättää tunteita: kauhua, vihaa, epäuskoa. 70-luvun liberaali, vapaaseen tahtoon liiaksikin nojaava yhteiskunta, jossa arvo- ja ajatusmaailma lähtee valinnanvapaudesta, on tässä kohdin täysin raiteiltaan. Mitään ei kyseenalaisteta ”vapaassa rakkaudessa”, jos lapsi on suostuvainen ja haluaa. Vaikutusvaltainen sivistynyt aikuinen opettaa tyttöä seksuaalisuuden salaisuuksiin. Jopa äiti tukee lapsensa suurta rakkausunelmaa tämän ”saadessa” palvontaa näin tärkeältä, sivistyneeltä ihmiseltä, joka vielä kirjoittaakin hänen lapsestaan. Perhe – äiti, lapsi eli ”muusa ja tyttöystävä” ja suuri kirjailija eli ”tyttären miesystävä” – istuskelee leppoisalla perheillallisella. Siviilipoliisikin kääntää vaan katseensa pois, kun asiaa tutkitaan, ”sillä tämä mieshän on hyvä tyyppi ja sivistynyt intelligentti”. Ketäpä ei raivostuttaisi ja hätkäyttäisi. Samalla Springora kuvaa ja kertoo tilanteista ja vallitsevasta ajattelumaailmasta niin asiallisen toteavasti, kiihkottomasti, että siitä kumpuaa koko kirjan voima ja uskottavuus.
Springora kertoo kirjassaan henkisestä ja fyysisestä vallankäytöstä ja manipuloinnista. Gabriel Matzneff käytti lukuisia lapsia hyväkseen ja oli avoimesti tämänkaltaisen rakkauden kannattaja. Hän myös hyödynsi mm. tyttöjen päiväkirjoja ja valokuvia omassa tuotannossaan ja loi sen mukaisen oman tarinan näistä lapsista ja itsestään. Springora tekee hyvin tärkeän ja vapauttavan asian: kostaa taitavasti hyväksikäyttäjälle ja vapauttaa itsensä uhrin roolista. Hän kirjoittaa oman äänensä kirjaan. Tämä ääni voi toivottavasti auttaa ehkäisemään vastaavia tilanteita tulevaisuudessa. Se on jo johtanut Matzneffin vastaamaan teoistaan nyt oikeuden edessä. Kirjan lopussa myös vihaisempi ääni paljastaa Matzneffin myöhemmin jatkuvan piikittelyn, seurailun ja kritiikin kustannusalalla toimivan Springoran kiusaamiseksi. Tämä kiusaaminen ei siis hiljentänyt Vanessa Springoraa, vaan vahvisti tarvetta kirjoittaa oma kirja kaikesta tapahtuneesta.
Oletko lukenut ja mitä ajattelit? - Heini
Vanessa Springora on ranskalainen kustannustoimittaja, joka joutui 14-vuotiaana suuren kirjailijan ja kulttuurivaikuttajan Gabriel Matzneffin hyväksikäyttämäksi (kirjassa hän esiintyy vain nimellä G). Iso osa Matzneffin tuotannosta jopa perustuu hänen pedofiilisten mieltymystensä kuvailuun. Aihe siis sinänsä on kovin rankka ja voi joko karkottaa tai kerätä lukijoita juuri aiheen raflaavuuden vuoksi. Kirja kuitenkin esittää asiat niin, että kaikki siinä toimii loistavasti. Se kertoo siitä mistä pitääkin – kirjoittaja oli lapsena uhri, mutta ei enää ole. Springoran sanoin: ”Kuin kirjoittaisin, olisin subjekti omassa tarinassani. Tarinassa joka oli liian pitkään minulta evätty.”
Kirja herättää tunteita: kauhua, vihaa, epäuskoa. 70-luvun liberaali, vapaaseen tahtoon liiaksikin nojaava yhteiskunta, jossa arvo- ja ajatusmaailma lähtee valinnanvapaudesta, on tässä kohdin täysin raiteiltaan. Mitään ei kyseenalaisteta ”vapaassa rakkaudessa”, jos lapsi on suostuvainen ja haluaa. Vaikutusvaltainen sivistynyt aikuinen opettaa tyttöä seksuaalisuuden salaisuuksiin. Jopa äiti tukee lapsensa suurta rakkausunelmaa tämän ”saadessa” palvontaa näin tärkeältä, sivistyneeltä ihmiseltä, joka vielä kirjoittaakin hänen lapsestaan. Perhe – äiti, lapsi eli ”muusa ja tyttöystävä” ja suuri kirjailija eli ”tyttären miesystävä” – istuskelee leppoisalla perheillallisella. Siviilipoliisikin kääntää vaan katseensa pois, kun asiaa tutkitaan, ”sillä tämä mieshän on hyvä tyyppi ja sivistynyt intelligentti”. Ketäpä ei raivostuttaisi ja hätkäyttäisi. Samalla Springora kuvaa ja kertoo tilanteista ja vallitsevasta ajattelumaailmasta niin asiallisen toteavasti, kiihkottomasti, että siitä kumpuaa koko kirjan voima ja uskottavuus.
Springora kertoo kirjassaan henkisestä ja fyysisestä vallankäytöstä ja manipuloinnista. Gabriel Matzneff käytti lukuisia lapsia hyväkseen ja oli avoimesti tämänkaltaisen rakkauden kannattaja. Hän myös hyödynsi mm. tyttöjen päiväkirjoja ja valokuvia omassa tuotannossaan ja loi sen mukaisen oman tarinan näistä lapsista ja itsestään. Springora tekee hyvin tärkeän ja vapauttavan asian: kostaa taitavasti hyväksikäyttäjälle ja vapauttaa itsensä uhrin roolista. Hän kirjoittaa oman äänensä kirjaan. Tämä ääni voi toivottavasti auttaa ehkäisemään vastaavia tilanteita tulevaisuudessa. Se on jo johtanut Matzneffin vastaamaan teoistaan nyt oikeuden edessä. Kirjan lopussa myös vihaisempi ääni paljastaa Matzneffin myöhemmin jatkuvan piikittelyn, seurailun ja kritiikin kustannusalalla toimivan Springoran kiusaamiseksi. Tämä kiusaaminen ei siis hiljentänyt Vanessa Springoraa, vaan vahvisti tarvetta kirjoittaa oma kirja kaikesta tapahtuneesta.
Oletko lukenut ja mitä ajattelit? - Heini
Kommentit
Lähetä kommentti