Elokuvia ystävyydestä (ja vähän rakkaudestakin)
Helmikuun ja ystävänpäivän kunniaksi esittelyssä muutama elokuva, joissa ystävyys on tavalla tai toisella kantava teema. Ja mahtuupa mukaan hieman rakkauttakin.
1700-luvun Ranskassa, syrjäisellä bretagnelaissaarella, nuori taidemaalari Marianne (Noémie Merlant) saa tehtäväkseen maalata muotokuvan Heloisesta (Adèle Haenel) – tämän tietämättä. Heloise kieltäytyy istumasta mallina, sillä hän tietää, että valmis muotokuva tarkoittaa naimisiinmenon lähestymistä. Tämän vuoksi Marianne esitellään Heloiselle seuraneitinä. Koska Mariannen on kaikesta huolimatta maalattava muotokuva, on hänen painettava mieleensä Heloisen piirteet päivittäisten kävelyretkien aikana ja maalattava yön pimeydessä. Hiljalleen naiset lähentyvät toisiaan, mutta Heloisen naimisiinmenon lähestyessä ihana, huumaava vapauden aika ja sen myötä syntynyt ystävyys alkavat vääjäämättä loppua.
Elokuvan kansi on täynnä ylisanoja vuoden 2019 parhaasta elokuvasta ja tulevasta klassikosta, eikä suotta. Nuoren naisen muotokuva on poikkeuksellisen upea elokuva, jossa jokainen askel, katse ja sana on ladattu täyteen merkitystä. Sekä Marianne että Heloise ovat samaan aikaan herkkiä ja vahvatahtoisia ja naisten välinen ystävyys, niin toistensa kuin Heloisen kotiapulaisen Sophien (Luàna Bajrami) kanssa, on elokuvan kantava voima. Myös naisten tasa-arvoisuus on huomattavaa, sillä vaikka puheenparsi on muodollinen, yksikään henkilöistä ei ole toisen yläpuolella.
Nuoren naisen muotokuva on paitsi juonellisesti, myös kuvauksen puolesta hienovarainen ja kaunis elokuva. Bretagnen maisemat ovat jylhän kauniita ja riisuttu ympäristö antaa elokuvan henkilöiden nousta pääosaan. Huomionarvoista on esimerkiksi se, ettei elokuvassa juuri kuulla musiikkia vaan elokuvan rytmi syntyy muulla tavoin, liikkeen ja kuvauksen avulla. Myös henkilöhahmojen pieni määrä korostaa eristyneisyyden ja erityisyyden tuntua eikä elokuvassa ole mitään turhaa.
Nuoren naisen muotokuva on elokuva, josta pitävät varmasti muutkin kuin ranskalaisen elokuvan ystävät, sillä se vangitsee katsojansa heti alkuminuuteilta lähtien. Jos pidät taiteesta, taidokkaasti kuvatuista tarinoista tai moniulotteisista henkilöhahmoista, kannattaa tutustua tähän elokuvaan. Kaikki tästä elokuvasta käytetyt ylisanat ovat paikallaan.
THE FAVOURITE (2018, ohjaus Yorgos Lanthimos)
Ollaan edelleen 1700-luvulla ja saarella, mutta siirrytään Englantiin ja kuningatar Annan (Olivia Colman) hoviin. Nimellisesti maata hallitsee sairasteleva ja monista vaivoista kärsivä kuningatar, mutta todellisuudessa valtaa käyttää hänen ystävänsä, Marlborough kreivitär Sarah Churchill (Rachel Weisz). Hovissa alkaa tapahtua, kun Lady Sarahin serkku Abigail Hill (Emma Stone) saapuu palvelustytöksi ja alkaa määrätietoisesti hivuttaa itseään ystävää kaipaavan kunigattaren suosioon.
The Favourite ei ole perinteinen elokuva ystävyydestä, vaan ennemminkin kuvaus mustasukkaisuudesta ja jopa verisestä kilpailusta. Lady Sarahin keskittyessä Englannin sotaan Ranskaa vastaan kuningatar Anna kaipaa yhä enemmän ystävää ja ymmärtäjää ja Abigail näkee tässä tilaisuutensa. Vaikka Abigail kuulostaa kiipijältä, haluaa hän vain palata takaisin aateliseen elämäänsä eikä anna kenenkään tulla tielleen.
The Favouriten kuvaus on kaunista ja koko elokuva onkin kuvattu luonnonvalossa. Myös lavastus ja puvustus tukevat tarinaa olleen samaan aikaan sekä ylitsepursuavan teatraalisia että realistisia. Elokuvan kruunaavat kuitenkin sen näyttelijät. Olivia Colman sai roolistaan hauraana mutta arvonsa tietävänä kuningattarena ansaitusti Oscar-palkinnon. Myös Weisz ja Stone olivat Oscar-ehdokkaina ja kaikki kolme tekevät elokuvasta samaan aikaan sekä iloittelevan että vakavan ja tarjoilevat nasevaa ja herkullista dialogia koko kahden tunnin täydeltä.
The Favouritea voi suositella kaikille, jotka nauttivat taidokkaista kolmiodraamoista ja sujuvasta tarinankerronnasta. Myös feministisistä elokuvista kiinnostuneiden kannattaa katsoa tämä elokuva, sillä tarinan naiset todella tietävät mitä haluavat eivätkä anna miesten määräillä tekemisiään.
YOUR NAME (2016, ohjaus Makoto Shinkai)
Tässäpä elokuva, jonka
alkuasetelman ei todellakaan kannata antaa hämätä! Pikkukaupungin tyttö,
pormestarin tytär Mitsuha uneksii elämästä suurkaupungissa, pojan kehossa.
Tokiolainen Taki taas näkee unta, jossa hän on tyttö pienessä vuoristokaupungissa.
Nuoret heräävät toistensa vartaloissa säännöllisen epäsäännöllisesti ja
Mitsuhalla ja Takilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia elämään kummallisten
tapahtumien kanssa.
Your name on elokuva, jota on
hankala kehua paljastamatta sen suurinta juonenkäännettä. Se kuitenkin liittyy
Mitsuhan ja Takin tapaamiseen ja kun tapahtumien kulku hiljalleen alkaa valjeta
katsojalle, elokuva saakin yhtäkkiä paljon syvempiä sävyjä. Kehosta toiseen siirtyminen
on lopulta vain pieni, hassutteleva, osa elokuvaa, sillä suuret teemat liittyvät ystävyyteen
ja elämän arvaamattomuuteen. Mitsuhan ja Takin ystävyys alkaa kovin epätavallisella tavalla, mutta sitä pidetään yllä kuten mitä tahansa muutakin kaverisuhdetta, viestien ja kommunikoinnin avulla.
Jotakin Your namen vetovoimasta
kertonee se, että se on noussut lyhyessä ajassa maailman kaikkien aikojen
katsotuimmaksi anime-elokuvaksi, ohi legendaarisen Henkien kätkemän. Rajoja
rikkova, visuaalisesti upea ja tarinallisesti ehjä elokuva kestää useammankin
katsomiskerran ja siitä saa ehkä jopa enemmän irti uusintakatselulla, kun isoin
juonenkäänne ei enää tule täytenä yllätyksenä. Ei myöskään ole pahitteeksi,
että elokuva on värien ilottelua ja täynnä lumoavia yksityiskohtia.
BOOKSMART (2019, ohjaus Olivia Wilde)
Amy (Kaitlyn Dever) ja Molly (Beanie Feldstein) ovat valmistumassa high schoolista erinomaisin arvosanoin. Valmistujaispäivän aattona tytöt kuitenkin tajuavat, että opiskeluajan olisi voinut ottaa hieman rennommin ja vapaa-ajan käyttää muuhunkin kuin pelkkään pänttäämiseen aivan kuten koulukaverit ovat tehneet. Amy ja Molly päättävät korjata virheensä ja kokea yhden illan aikana kaiken sen, mitä muut ovat neljän vuoden aikana kokeneet. Etsiessään luokkakaverin bileitä - joiden osoitetta tytöt eivät tiedä - heidän tielleen osuvat ensin aivan muut juhlat ja muutama muukin kommellus.
Booksmartin ehdoton vahvuus on se, miten se käsittelee ystävyyttä. Amy ja Molly ovat vuosia olleet parhaita ystäviä, tietävät toisistaan kaiken ja tekevät kaiken yhdessä. Koulukavereiden joukossa on myös ystäväporukoita ja vaikka teinikomedioiden tyyliin he muodostavat omia ryhmiään, eivät erilaiset klikit ole niin räikeitä ja stereotyyppisiä kuin menneiden vuosien high school -elokuvissa.
Koska ystäyys ei ole mustavalkoista tai yksioikoista, ei tässäkään elokuvassa säästytä konflikteilta, joissa suhteita ruoditaan kovalla kädellä. Tosiystävyys kuitenkin kestää ja saattavatpa Amy ja Molly bileiltansa aikana saada uusia, yllättäviäkin, ystäviä. Elokuvan nuoret näyttelijät ovat ilahduttavan energisiä eikä pahoja ylilyöntejä tapahdu, joten vanhempikin katsoja viihtynee tämän tarinan parissa.
YSTÄVÄT HÄMÄRÄN JÄLKEEN (2008, ohjaus Tomas Alfredson)
12-vuotiaalla Oskarilla (Kåre Hedebrant) ei juuri ole ystäviä. Itse asiassa hän on koulukiusattu ja viettää suurimman osan ajastaan yksin. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun naapuriin muuttaa Eli (Lina Leandersson), johon Oskar ihastuu. Eli ei kuitenkaan ole aivan tavallinen lapsi: hän ei käy koulussa, ei siedä auringonvaloa eikä voi astua vieraaseen huoneeseen ilman kutsua. Eivätkä Elin "isän" Håkanin (Per Ragnar) puuhat kestä päivänvaloa, sillä moni pääsee hänen käsissään hengestään.
Ystävät hämärän jälkeen on sekoitus draamaa ja kauhua eikä todellakaan perinteinen elokuva ystävyydestä. Siitä se kuitenkin pohjimmillaan kertoo, sillä Elin avustuksella Oskar saa kerättyä rohkeautta kohdatakseen kiusaajansa. Oskar on myös ainoa, joka ymmärtää Eliä ja hänen tapaansa elää, vaikka se onkin moraalisesti kyseenalainen. Ystävyys korostuu myös Håkanin uhreissa, sillä vaikka hän valikoi uhreikseen niin sanottuja helppoja kohteita, on heillä kaikilla ystäviä, jotka kaipaavat kadonnutta. Ystävyys ei olekaan vain etuoikeutetuille vaan kaikille ikään tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.
Ystävät hämärän jälkeen on elokuva, jota ei voi suositella katsottavaksi juuri ennen nukkumaan menoa. Se kuitenkin palkitsee katsojansa, sillä elokuva on samaan aikaan koskettava, kauhistuttava, surullinen, hauska ja jopa ehkä hieman voimaannuttava. Elin ja Oskarin lähentyminen ja ystävystyminen on kuvattu taidokkaasti ja tätä elokuvaa voi suositella heille, jotka haluavat jotain muuta kuin siirappista ja ennalta-arvattavaa kaveruutta. Ikuiselta ystävyydeltä ei taideta tässäkään välttyä.
Kommentit
Lähetä kommentti