Elokuvavinkkejä sateenkaaren väreissä
Keski-Uudenmaan Priden kunniaksi tarjoamme ison kattauksen queer-leffavinkkejä. Kaikki alla esitellyt elokuvat löydät tällä hetkellä Kirkes-kirjastojen Cineast-elokuvapalvelusta. Jos Cineast ei vielä ole tuttu, kannattaa siihen tutustua viimeistään nyt. Palvelussa voit katsoa maksutta 4 elokuvaa kuukaudessa ja katseluun tarvitset vain kirjastokortin ja siihen liitetyn PIN-koodin.
A Moment in the Reeds (2017, ohjaus Mikko Mäkelä)
Kotimaista väriä vinkkilistalle tuo A Moment in the Reeds, jossa
kunnostetaan mökkiä kesäisissä maisemissa. Leevi on palannut Pariisista Suomeen
auttamaan isäänsä saamaan kesämökin myyntikuntoon ja avuksi projektiin on
palkattu pakolaismies Tareq. Pian nuorten miesten välille viriää muutakin kuin
työkaveruutta ja yksi asia johtaa toiseen. Elokuva käsittelee orastavan
rakkauden lisäksi monia muitakin aiheita, mutta pääpaino on kahden erilaisen
maailman kohtaamisessa.
1600-luvun Italiassa Benedetta on vakuuttunut siitä, että
hän on jumalan sanansaattaja. Tytön isä luottaa hänet nunnaluostarin abbedissan
hoiviin. Aikuistuessaan Benedetta alkaa määrätietoisesti kivuta ylös luostarin
nokkimisjärjestyksessä ja aloittaa samalla salasuhteen toisen nunnan kanssa.
Kun luostarin tapahtumat tulevat paikallisen arkkipiispan tietoon, alkaa
tilanne mennä vaaralliseksi. Aivan kaikille katsojille todelliseen henkilöön
pohjautuvaa Benedettaa ei voi suositella, sillä Verhoeven on tunnettu
ronskista, groteskista ja paikoin jopa julmasta kuvastosta eikä tämä elokuva
tee siihen poikkeusta.
17-vuotias Carmen elää romaniyhteisössä Madridin esikaupunkialueella. Aivan kuten kaikkien muidenkin naisten, Carmenin odotetaan menevän naimisiin ja hankkivan mahdollisimman paljon lapsia. Tytön elämä saa kuitenkin uuden suunnan, kun hän tapaa sulhasensa serkun Lolan. Ujon ja itsenäisen Lolan, joka haaveilee yliopistokoulutuksesta ja pitää tytöistä. Kun naiset ihastuvat toisiinsa, sulkee vanhoillinen ja patriarkaalinen romaniyhteisö heidät ulkopuolelleen. Pystyvätkö nuoret vapautumaan suvun asettaman painolastin alta ja elämään omannäköistään elämää?
Therese työskentelee manhattanilaisessa tavaratalossa.
Joulunalusaikaan parikymppinen Therese kohtaa vanhemman Carolin ja naisten
välille syttyy suhde. Asiat mutkistuvat, kun Carolin aviomies saa kesken
avioeroprosessin naisten suhteesta vihiä ja vaatii parin tyttären huoltajuutta
itselleen – 1950-luvun Yhdysvalloissa homoseksuaalisuus kun on yhä laitonta. Kaikesta
huolimatta elokuvan loppu on toiveikas, jopa onnellinen, kun sekä Therese että
Carol tuntuvat löytävän paikkansa maailmassa. Carol perustuu Patricia
Highsmithin osittain elämäkerralliseen, suomentamattomaan kirjaan The Price of
Salt.
Agnes asuu pienessä Åmålissa, surullisena ja ilman ystäviä –
ja hyvin rakastuneena koulun kauniiseen ja suosittuun tyttöön Eliniin. Eräänä
iltana Agnes päätyy Elinin syntymäpäiväjuhlille, joihin kukaan muu ei ole
tullut. Ilta saa yllättävän käänteen, kun Elin suutelee Agnesia. Asiat eivät
kuitenkaan ole helppoja ja yksinkertaisia eikä Elin ole lainkaan sinut omien
tunteidensa kanssa. Seuraa väärinkäsityksiä ja valheita ennen kuin Agnes ja
Elin päätyvät yhteen. Fucking Åmålista tuli ilmestyessään jättihitti nuorten
näyttelijöidensä aitouden ansioista ja se on tänä päivänäkin klassikko omassa
lajissaan.
Johnny tekee raskasta ja yksitoikkoista työtä perheensä
maatilalla. Kun hän ei enää selviydy töistä yksin, hankitaan tilalle
apumieheksi romanialainen Gheorghe. Aluksi Johnny suhtautuu Gheorgheen
ennakkoluuloisesti, mutta miesten joutuessa viettämään aikaa yhdessä heidän
välisensä jännite muuttuu intiimiksi kanssakäymiseksi. Gheorghelle on kuitenkin
heti selvää, ettei miesten suhteella ole tulevaisuutta. Vaikka heidän tiensä eroavat, saa Johnny suhteesta uuden suunnan elämälleen. God’s Own Country on
kuin Johnny ja hänen mielentilansa, hieman rujo ja rajoittunut, mutta kasvaa
kauniiksi tarinaksi välittämisestä ja rakkaudesta. Erityismaininnan ansaitsevat
upeat, avarat yorkshireläismaisemat.
Yiu-Fai ja Po-Wing saapuvat Hong Kongista Argentiinaan
lomalle, mutta myrskyisä yhteiselo tulee jälleen kerran päätökseen, kun miehet
eksyvät matkallaan. Rahaton Yiu-Fai
ottaa vastaan työn buenosairesilaisessa tangobaarissa, sillä välin kun Po-Wing viettää
aikaansa muiden miesten kanssa. Lopulta Yiu-Fai menettää Po-Wingin vuoksi
työnsä. Uusi työ tuo Yiu-Fain elämään kuitenkin uuden merkityksellisen ihmisen
ja toiveen valoisammasta tulevaisuudesta, kun taas Po-Wingin elämä hajoaa
pirstaleiksi. Wong Kar-Waille ominaisesti Happy Together ei ole vauhdikkaan
juonivetoinen elokuva, vaan tarjoaa katsojalle hetken kahden ihmisen elämästä.
My Beautiful Laundrette (1985, ohjaus Stephen Frears)
1980-luvun Lontoossa pakistanilainen Omar saa sedältään
pesulan pyöritettäväksi. Hän palkkaa avukseen vanhan ystävänsä, punkpiireissä
pyörineen Johnnyn. Miesten välillä viriää jälleen romanttisia tunteita, mitä
kaikki, varsinkaan Johnnyn vanhat ystävät, eivät katso hyvällä. Oman mausteensa
soppaan tuovat Omarin isän ja sedän sekaantuminen asioihin. Vahvasti omaa
aikaansa kuvaavassa elokuvassa Johnnya näyttelee kolminkertainen Oscar-voittaja
Daniel Day-Lewis yhdessä varhaisista elokuvarooleistaan ja käsikirjoituksesta
on vastannut kirjailijanakin tunnettu Hanif Kureishi.
Kun kuningatar Elizabeth I vuonna 1603 kuolee, saa nuori
aatelismies Orlando häneltä lahjan: ikuisen elämän. Vuodet taiteen ja runouden
parissa eivät ole toivotulla tavalla menestyksekkäitä ja vuosikymmenien
kuluttua edelleen nuori mies joutuu sotaan. Vaan sodan jälkeen hän herääkin
yllätykseen: Orlandosta on tullut nainen. Tästä alkaa vuosisatoja kestävä
taisto, sillä naisella ei ole oikeutta maanomistukseen, ellei hän synnytä
miespuolista perillistä. Virginia Woolfin samannimiseen teokseen perustuva
elokuva päätyy aina 1990-luvun alkuun ja katsoja voikin leikitellä ajatuksella
siitä, mitä kaikkea Orlando olisi saanut kokea 2020-luvulle tultaessa.
Kesällä 1984 Britannian kaivoslakkoa on kestänyt jo
kuukausia. Lontoon Pride-marssilla osallistujat saavat idean: he keräävät rahaa
lakkoilevien kaivostyöläisten perheille. Harmi vain, että kaivostyöläisiä
edustava ammattiliitto ei halua ottaa lahjoituksia vastaan. Aktivistit eivät
tästä piittaa vaan suuntaavat minibussillaan kohti Walesia viedäkseen lahjoituksen itse perille. Seuraa tanssia,
nujakointia, ikäviä lehtijuttuja ja hyväntekeväisyyskonsertti, joka yhdistää
odottamattomasti ihmisiä. Tositapahtumiin perustuva hyvänmielen elokuva
nostattaa hymyn huulille myös erinomaisella soundtrackillaan.
Sam ja Tusker ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Kun Tuskerilla
diagnosoidaan dementia, pari lähtee kiertämään Englantia matkailuautolla
tarkoituksenaan käydä lempipaikoissaan ja perheen ja ystävien luona. Tusker ei
ole kertonut Samille, kuinka huono hänen tilanteensa oikein on ja tämä aiheuttaa
kitkaa miesten välille, kun totuus selviää Samille. Lopulta he kuitenkin
pääsevät yhteisymmärrykseen tulevaisuudestaan. Supernova on vähälle huomiolle
jäänyt sydäntäsärkevä ja koskettava elokuva, jossa Colin Firth ja Stanley Tucci
tekevät upeat roolityöt.
The Kids Are All Right (2010, ohjaus Lisa Cholodenko)
Julesilla ja Nicillä on kaksi ihanaa lasta, collegea
aloitteleva Joni ja teini-ikäinen Laser. Äideiltään salaa Joni ja Laser
selvittävät biologisen isänsä henkilöllisyyden. Isäksi paljastuu Paul,
menestyvä kolmekymppinen yrittäjä, johon Joni ja Laser ihastuvat. Jules ja Nic
eivät ole innoissaan Paulin kutsumisesta perheillalliselle eikä kukaan osaa
odottaa, että yhteinen ateria johtaa johonkin suurempaan. Perheen sisäinen
dynamiikka muuttuu merkittävästi ja lopulta kaikki joutuvat pohtimaan
suhdettaan Pauliin ja toisiinsa. Lopussa elokuvan nimen mukaisesti lapsilla
menee hyvin ja saattavat äiditkin olla ihan ok.
Eläkeläiset Nina ja Madeleine ovat naapureita, mutta myös
rakastavaisia, ovat olleet vuosikausia. Muiden ihmisten silmissä naisten
välillä ei ole mitään tuttavuutta syvempää. Kaikki on hyvin, kunnes toinen
naisista saa aivohalvauksen, menettää liikunta- ja puhekykynsä eivätkä he enää
voikaan tavata toisiaan kuten ennen. Ohjaaja Meneghettin esikoiselokuva
leikittelee hieman myös genreillä, sillä mukaan mahtuu kumarruksia niin
trillereiden kuin mustan komediankin suuntaan. Pohjimmiltaan elokuvan sanoma on
kuitenkin yksinkertainen: rakkaus voittaa kaiken.
Näiden lisäksi Cineastista löytyvät muun muassa aiemmin vinkatut And Then We Danced, Everything Everywhere All At Once, Moonlight, Nuoren naisen muotokuva ja The Miseducation of Cameron Post.
JA
Kommentit
Lähetä kommentti